IRC-Galleria

susannainen

susannainen

on mitä on.

Vitsejä.. Keskiviikko 03.10.2007 17:10

Talon aikamiespoika palasi heinäpellolta ja talutti naisen polkupyörää. Isä
kyselemään, mistä poika oli sen saanut: -Kun minä olin mättämässä heiniä
latoon, niin siihen tuli nainen polkupyörällä.
Ensin se jutteli mukavia, sitten se otti housut pois jaloistaan ja sanoi,
että minä voin ottaa häneltä mitä ikinä haluan. Minä otin polkupyörän.
Teinköhän minä oikein? Isä siihen: Oikein teit. Mitäpä sinä niillä
housuilla.



Perhe oli lomalla nudistirannalla. Poika kysyi isältään, miksi osalla on iso
ja toisilla pieni. Isä keksi, että ne joilla oli iso olivat rikkaita ja
kenellä pieni ne olivat köyhiä. Isä kävi baarista hakemassa juotavaa
perheelleen. Äitiä ei näkynyt. Isä kysyi pojaltaan missä äiti on, johon
poika vastasi että äidin viereen tuli köyhä mies, joka alkoi yhtäkkiä
rikastua. Äiti lähti hänen matkaansa...



Tieteellinen matotesti: 4 matoa laitetaan neljään eri purkkiin.
Ensimmäisessä mato on viinassa, toisessa mato on tupakan savussa,
kolmannessa mato on spermassa ja neljännessä mato on mullassa.
Seuraavan päivän tulokset: Mato viinassa kuollut, mato röökin savussa
kuollut, mato spermassa kuollut, mato mullassa elossa. Mitä opimme tästä?
Niin kauan kun juot, poltat ja harrastat seksiä sinulla ei ole matoja.



Kaksi eläkeläismiestä meni yleiseen saunaan. Siinä riisuttuaan toinen
katsoi kummissaan kaverinsa alapäätä. -Mitäs varten sie Väinö oot menny
ajeleen kaikki sun karvat pois? Johon toinen: -Jos ei suostu seisoon ni ei
tarvii pehmosella maatakkaan.



Milloin avioliiton viehätys on hävinnyt? Kun vaimo yrittää vietellä miehensä
riisuuntumalla television edessä ja mies sanoo: Lajittele pyykit jossain
muualla.



Hesalainen, tamperelainen ja turkulainen juttelivat baaritiskillä.
Hesalainen sanoi: "Luulen että vaimoni pettää minua sähkömiehen kanssa,
koska sängyn alta löytyi johtopihdit" Tamperelainen jatkoi:
Minäpä luulen, että akkani sekstailee putkimiehen kanssa, koska sängyn alta
löytyi putkitonget". Turkulainen puolestaan selitti: "Kuulkaas poja, nysse
mul valken. Mää luulen, et mun eukko panee hevost, ko sängyn all kykki
raviohjastaja.


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.