IRC-Galleria

Henkinen, rahallinen, vai fyysinen lamakausi ja minkä muotoinen kortti. Voiko sen lähettää postissa ja onko se voimassa myös Nousukaudella (siinä hieno suomi-irviöleffa etc).

"Tuosta otat nämä ja kolme ässää pataan!"
Voiko näillä pelata juomapeliä ja jos voi, kenen vuoro on ensin? Pikalähilamautin pienestä lasista alas ja sitten miettimään.
Sanotaan "hän lamaantui" tai "lamautui" eli onko henkilö silloin valinnut tuolta yhden kolmesta ensi rivillä mainitsemasta tavasta? Kuulostaa lisäksi melko vapaaehtoiselta..

Lama on myös tiibetiläinen arvonimi, dalai tärkein, panchen toiseksi. Tiedä sitten pelaavatko nämä herrasmiehet joskus tavatessaan (toinen Kiinan kontrollissa, toinen Intiassa paossa) kausikorteilla. Jos heillä onkin jäiset välit eli jääkausi. Tashi delek!

Vappukin on festari, siinon nurmikkoo, immeisiä, kitaraa, virkistysjuomaa ja muutama satunnainen virallinen ja vähemmän virallinen artisti. Ne alkaa pe suht aikaisin ja ne voi lopettaa sunnuntaina kun päässä sanoo PRII! Toiset jatkaa 40h putkeen, toinen käy pikapatterilatauksen tekemässä välissä.

Tuska & (K)Ilosaari
Toisesta puuttuu vielä liput mutta nämä heput.. siis hipit, on kumpaankin suuntautumassa. Ihon kuivumista, hienoista heikotusta, ruoansulatuksen haasteita, maksan kulutusta, aivokemian sekoittumista (synapsit koville), tärykalvojen venyttämistä, likaantuneita ja mahd. rikkoontuvia vaatteita, ehkäpä kadonneita esineitä, selkeästi vähentynyt tilin saldo, satunnaisia kohtaamisia, liikettä kaikkiin ilmansuuntiin, virkistynyt olo yhden viileän (ensimmäisen) juoman jälkeen, lisää D-vitamiinia iholle, mukaansa tempaava flow, helvetin hyvää porukkaa, huonoa huumoria, leirintäaluemeininkiä vailla verta, riffejä takaraivoon, massiivisia äänivalleja, uskomattomia viinaralleja ja mukana laulamista/korisemista.

Siinä on haastetta immiselle.

Naamat, hepreaksi rauha, mutta suomeksi farmifestit Muuramessa, tulee otettua haltuun vielä siinä heinäkuulla.

Nyt mukkaan vaan!

Joulupakki, se avataan jakoavaimella, joka ei jaa mitään.
Väärinpäin käännettynä tippuvat porot lattialle pohjilta.
Raivostuttava ennen käyttöä, vai kavahdettava.
Se sisältää kulutusjuhlan, perheen yhteisen lahjahetken,
ylimääräiset kalorit ja luottamusta uuteen vuoteen.
Sieltä löytyy minun, sinun ja heidän rakastama jouluhenki,
joka ei tänä vuonna haise valkosipulille, ennen kuin syömme
sillä maustettuja ruokia verisuonitautien varalta.

Toivon kaikille tasavertaisille lukijoille:
Merry Christmas and a Happy Ending!

"Tunnustetaanko väriä?" napsahti joskus joltakulta. Värisotkeus. Yhteyttämissolut tuntuvat luonnolliseti vaativan vihreän värin ja tätä sitten käytetään symbolismissamme.
Kuitenkin haaveillaan "sinisestä taivaasta" ja maan väri ulospäin sattuu nyt hapen ominaisuuksista johtuen olemaan tuo. Auringon valo puolestaan taittuu hieman keltaisen suuntaan johtuen sen viileydestä (sininenhän on myös kuumimpien pintakohteiden väri), mutta se sisältää kaikki värit em. painotuksella.
Eli jos mennään luonnon mukaan, tunnustetaan näemmä objektien väriä.

Politiikassa tuntuvat kummasti värivalinnat olevan tärkeitä ja paskaa puhutaan jokaisessa ryhmässä. Asiaa puhutaan monien mielestä vähän. Tässäkin paska > asia..todennäköisesti. Maailmassa on liian monta henkireikää ylläpidettävänä sen kannalta, että asia voisi voittaa paskan. Toisaalta, etsimmehän me aarteita, henkisiä, rahallisia tms paskan seasta, joten politiikka ei ole sen huonompi kuin muutkaan elämän alueet. Avoimuuden politiikka ei kuitenkaan ole riippuvainen väristä, vaan yhteisön parhaasta siten, että sen toteuttaminen ei huononna kenenkään tilaa.

Halu hyötyä > halu olla hyödyksi. Luontainen mekanismi, jota toteuttavat eliöt. Hyödyn saa usein sellainen taho, joka ei varsinaisesti hyödytä muita, vaan oikeuttaa olemassaolonsa arvoketjussa juuri arvokäsityksiä myötäilemällä. Se, joka on hyödyksi, on liian usein sellainen henkilö, joka saa hieman maallista hyötyä, mutta menettää henkistä. Henkiset ja fyysiset (operatiiviset) voimavarat on annettava, mutta vain fyysisiä voimavaroja saadaan takaisin. Ojaanhan tästä mentiin! Sitten ojast oltta juotiin.

Sitten taas maailma, jossa kaikki on yhteistä, yhdenmukaista, tasa-arvoista. Yhteiskuntautopiat ovat hieno asia tosin tapana on lainata muiden ajatuksia ennemmin kuin ajatella itse. Se prosessi, jossa ajatuksista leikataan eniten yhtenevät alueet, on monimutkaisimpia prosesseja. Edistys ja kaiken tasoittaminen ovat osoittautuneet vaikeaksi yhdistelmäksi. Sitten mukaan otetaan yhteisrintamat, konfliktit edistyksen mittarina, yksilön pelko. Nyt mentiin vajaan! Oltiin vajaat.

Montesquieu esitti jotain sellaista kuin paluu luonnonmukaisuuteen.
Meistä ne, jotka eivät ole valmiita elintasoaan laskemaan nostaakseen heikoimpien elintasoa periaatteessa toimivat luonnollisen hunter-gatherer-aatteen mukaan. Tämä oli elämän vaihe, jolloin oltiin luonnonmukaisia, ennen maanviljelyn alkua ja silloin ei osattu kuvitella, että yhteisössä joku saisi miljoonakertaisesti sen hyödyn, jonka ryhmän keskivertojäsen saa. Lisääntymisen määrä oli yhteisön koon säilyttämisen kannalta luonnollisesti säädelty. Valitettavasti yhteisö ei voinut pitää kaikkein heikoimmista huolta. Nyt kun me lisäännyimme "olosuhteiden pakosta" hallitsemattomasti, unohdimme luonnonmukaisuuden mutta säilytimme sen, että heikoimmista ei välitetä.

Väri voi symboloida ja/tai rajoittaa. Rajoittavien ominaisuuksien takia en tunnustakaan väriä, tunnustan ihmisen tavoitteita. Se onkin jo toinen tarina.

Jokainen materiaalinen möykky tekee painauman aika-avaruusjatkumon tasoon. Toiset suurempia kuin toiset ja suurimpiin aika takertuu.

Niinpä syntyi henkilö, joka muokkasi heti tilaansa. Hän muutti syntymässään tilaa, sillä irtautui massakeskittymästä omaksi autonomiseksi massakseen ja alkoi siirtämään omaa painaumaansa. Nyt kaikki, minkä päälle hän astui, muuntui hieman, samoin reaktio, joka lisää ilmaan 4% lisää hiilidioksidia ja vähentää vastaavasti happea.

Hän päätti alkaa syömään ja niinpä yhden aterian valmisteluun tarvittiin hehtaareittain peltoa. Tämä muokattiin jopa henkilön tietämättä. Sitten henkilö keksi, että haluaisi yhteyden toiseen henkilöön jossain suuren etäisyyden päässä. Tätä varten vedettiin miljoona kilometriä kaapelia ja taas muokattiin tilaa. Sitten henkilö keksi että haluaa yhteytensä langattomasti. Ja miljoona kilometriä kaapelia kerättiin ja heitettiin kaatopaikalle.

Hän innostui taiteellisesti ja loi sitä varten suunniteltuun tasoon hyytelömäisillä väreillä illuusion 3-ulotteisuudesta. Hän rakensi oman talonsa. Mutta vielä hän ei ollut muokannut tilaansa IRC-GALLERIASSA! Ja kuka sanoi että se tila on hänen?! Johan tämä 'galtsu' nielaisee tilansa copyrighteineen ja estää oman CSS-tilanmuokkauskuvauskielen käytön henkilöltä joka ei halua pankkisuhteeseen (lue: häviäjäksi) 'galtsun' kanssa.

Tila tuli muokattua mutta entäpä tilanne

Voit lisätä vaikka gigan blogimerkintöjä, ei siitä viisastu. Ei sillä naista/miestä saa ja se johtaa ojasta oikealle.

Olipa kerran pieni bloginpoikanen joka uiskenteli keveessä. Siinä oli vain 1 sana ja sekin lyhyt...ja typotettu vieläpä.
Niinpä kerran hyvä ystävämme kirjoittaja löysi blogin keskellä sanahelinää ajelehtimassa ja päätti korjata typon pienessä
4-kirjaimisessa sanassa.
Siitäkös blogi oli mielissään ja vaihtoi fonttinsa Arialista paremmaksi, se osasi vaihdella tyyliään jo. Tutkittuaan bloginpoikasta hetken, kirjoittaja päätti kirjoittaa siihen sanan lisää - ja siinä sanassa oli enemmän kirjaimia. Bloginpoikanen oli niin kovin mieltynyt uuteen sanaansa, joten se tallensi ja varmuuskopioi itsensä.

Eipä aikaakaan kun kirjoittaja syötti bloginpoikasta useammilla sanoilla ja tämä paisui lihoten lopulta kymmenien, satojen, tuhansien sanojen mittaiseksi. Bloginpoikanen oli tullut lähes täyteen mittaansa. Toisin kuin ihminen, joka kutistuu vanhuuttaan, blogin pituus on suurimmillaan kun se hylätään kirjoittajan toimesta.

Näin oli pian käyvä sillä kirjoittaja huomasi blogin olevan tarpeisiinsa aivan väärän kielinen. So he switched to English and enacted the prevailing scenes from his consciousness by writing it all down. The original blog was then being actively replaced and transferred to the bestial jungle of obsolete sketches of short stories and political statements. This wrought at hands the departure of the typing and caring hands of the writer and the well-fed blog that was already so fond of the previously addressed.

Then the new-found English language blog was being transferred as an attachment to a social network platform and totally lost it's will for existence..

tuliko mietittyä millon piti olla parempi? milloin kelpaa muille tai milloin löytyy se 'hyvä työ', jossa ei aivoja tarvi heittää narikkaan joka hemmetin päivä? Ne sanoo 'jonain päivänä' eikä usko siihen itsekään. Milloin menee ei-niin-hyvin? silloin saamme täsmällisempiä vastauksia..

Persistence of memory, milloin muisti loppuu? jos se loppuu niin olemassaolo kirjoitetaan paperille, jotta voi tietää ja olla kuvittelevinaan, jos muistaa mitä kuvitella. Sanon kuitenkin niin, että kuvittelu vaikeutuu huomattavasti jos ei muista ja sitten ollaankin jo mulla alla.

Tulevaisuuden näkymät ovat lamasta huolimatta, tai siitä johtuen, aivan loistavat. Pitää vain tehdä raha ja rajat loppuu siihen. jos kuitenkin valitsee taiteen, saa useimmiten heittää hyvästi rahallisille pyrkimyksille. Jos ei valinnut taidetta, jäi yksi kanava päälle. Eiköhän se vaihdu uudeksi joku päivä. se on kuin Liimatan välispiikkiä seuraisi, sisältää ajatuksen jonain päivänä..

Efektipedaalissa on hyvin rajattu määrä attribuutteja ja niin on äänisoftissakin. Raaka-aineäänestä saatavien erilaisten äänten määrä on rajattu sittenkin.. Laskentateho kait voi lisätä mielikuvituksen skaalaa vaan ei valintaa

-Ne olivat hyviä aikoja, otetaan uudestaan!
-Jonain päivänä

tästä puhuttiin paljon ja se meni ohi kenenkään, paitsi kolmen kaverin, huomioimatta. Sitten piti olla kuin oli aina oltu. Eihän se..

Tämän jälkeen oli järjestelmä päivitetty ja uusia yhteyksiä luotu ja rajoitettu. Jotkin yhteydet enemmän incoming, toiset outgoint ja alert vaan puuttui. Ja "onko portit jo auki" viittaa siis suojautumattomuuteen ja haavoittuvuuteen. Oliko Salvador Dalin palomuuri kunnossa kun hän taloaan taide mielessä poltti? Phil Collins uskalsi silloin joskus vetää epämuodostuneen örkin puvun päälleen vaan ei enää hetkeen.

Se oli vain yksi sunnuntai muiden maanantaiden joukossa..vähän kuin erään vaihtarin korttipakka, jossa näytti olevan vaan jätkiä (ja olihan niitä siellä paljon). Lihat tulivat edelleen joidenkin syömäksi ja riisit höyrytetyksi, vettä veden päälle pellolta keittimeen. Terveellinen ja eettinen ei muuttanut maailman kulkua, paitsi lehtien uutisten alakeskikappaleissa.

Suutari pysyi siis digitaalisessa lestissään ja politiikka teki portaikkoja. Näitä liukumäiksi lakaistessani havaitsin jossain vielä vilahduksen esteettisestä erikoistumisesta..siitä ilmiöstä jota pateettiset haukkuvat pataluhan pallonkaulaksi. Se meni ääliömäisyyden piikkiin se ja maailmasta loppuu sääsket ennen. Ne jotka toista kauneudesta ivaavat, haluavat kenties hegemoneiksi henkisessä herttuakunnassa ja sitä hallitsemaan tarvitaan vähintään mielen demoneja. Pumpattu yläruumis ja pämpätty alaruumis - mikä henkisten raajarikkojen hauta (ei kuitenkaan niiden meidän vihreiden vassaripaskain).

Mutta ei se siitä pakkotoistolla parane. Ei se siitä hyvällä tenttiarvosanalla. Siitä voi olla varma, että tekemällä itse, tekee varmasti kaikki virheetkin, eikä tarvi syyllisen etsimiseen voimia käyttää.

Kannattaa muuten kahtella mitä sinne Facebookiin kirjottelee kun tämä ei vielä se ole. Kirjotellaan vaan nimimerkeillä maailma sekavammaksi! Ja lopuksi kirjotetaan pari biisiä siitä ja näytellään harrastelijateatterissa se koko roska, mitä tuli tuotettua. Ainakin silloin joku kahtoo ja tahtoo rakentaa hiekkalinnoja tai kasvattaa olohuoneeseen viidakon puolikkaan. My jungle-beat is like a jungle drum!

Hyvät riffien ideat tulevat aina jossain muualla kuin tallennuspaikan sisältä. Parhaat tuntemattomat biisit menevät ohi ja unohtuvat. Pitäisikö ottaa kiinni näitä ideoita väkisin, laittaa purkkiin ja esitellä.? Kiinniotettu on vangittu, ja näin ollen rajattu. Se ei kuvaa enää maailmaa ja menettää alkuperäisestä muuttuneessa muodossa merkityksensä.

Meille puhuttiin arvoliberalismista, proletariaatista, oligarkiasta, status quosta (ei bändistä tässä tapauksessa), konglomeraateista, deterministisistä lähestymistavoista, sosiaalisesta relativismista ja deoksiribonukleiinihaposta (jota USA:n kristityt pitävät elämälle haitallisena, syövyttävänä happona ;D). Sanahelinää kuin rikki helähtävä lasi eikä Helinä-keijusta sanaakaan. Mielikuvitus ei lennä kuin lentokoneen avulla Kiinaan.

Sanotaan, että matkailu avartaa - näet maisemia ja ne sinut. Muttei uskalleta kohdata vierasta kulttuuria. Tahdotaan ajaa se pois kotimaasta, jos se ei täytä normistoa, rautaisen osaamisen vaatimusmääritystä. Miten osaaminen voisi olla rautaista, jos se sijaitsee hermoratojen liitoksissa, motorisessa muistissa hippokampuksella? Kampuksesta (JKL yliopisto) piti tulla vihreä, mutta punaista näkee kun päätöksiä tehdään!

Sanotaan myös, että maailma kutistuu..vai olisikohan se ihmismassan kasvu, hallitsematon, hillitön laajeneminen, ainaisen kasvun periaate materian ja henkisen voimavaran hyväksikäyttämisessä. Tajunnan laajentaminen useissa tapauksissa sitä vastoin on rikos, vastoin tätä filosofiaa. Kuitenkin virtuaalitodellisuuden laajentaminen toimii, ja ihmisiä syytetään kommunikoinnin puutteesta kasvotusten, kun ovat tämän piirissä aktiivisia toimijoita. Entäs sitten ikääntyneet (emmekö kaikki ole?) potentiaalisesti avatarisoituvat, joiden liikkumismahdollisuudet ovat vähentyneet?

Luovuuskasvatus kouluihin! Taidemuotoriippumattomuutta tarvitaan tällaiseen opetukseen. Mielikuvituksen käyttöön ei ole motivaatiota, jos ohjauksen sijaan haukutaan tuotoksiensa takia lyttyyn. Voidaan erään teorian mukaan, karusti yksinkertaistettuna, sanoa että
ihminen = (onnistumisen tunteet + itsetunto - hyvät muistot + hyvän olon aika) - (epäonnistumisen tunteet + motivaation puute ja itseinho + huonot muistot + pahan olon aika). Tähän kaavaan voisin ehdottaa ainaisen kasvun periaatetta. Sen implementointi vaatii monenlaisia muutoksia, sopeutumista, sopeuttamista, integrointia, erilaistumista, pluralismia, monitasoista elinympäristösuunnittelua, haasteita, tavoitteita, unelmia, tunteita, empatiaa ja järjen käyttöä.

Sanotaan etä 'tikarilla silmään sitä, joka menneitä muistelee'. Entäs sitä, joka sanoo 'ihminen on menneisyytensä vanki'? Se mitä kasvatamme aina, on menneisyys. Se, mistä kasvamme, on mennyttä, vaikka tulevassa on elämän suola, sokeri, chili, tandoori ja butter tea(voi ehkä sitoitettu väärään paikkaan). Pitää olla jotain muuta tulevaisuutta, kuin ainainen kasvu (ellei elinympäristökin sitten ainaisesti kasva, mitä tietääkseni ei maa tee, vaan kutistuu kun avaruuteen lähetetään täältä löuhittua metallia rakentamatta siitä omavaraisia kolonioita). Jos yksi kasvaa, toinen kutistuu, niin se vain menee. Kuka, tai mikä kasvaa ja kuka tai mikä kutistuu riippuu meistä.

Miksi sitten vihreä? Miksi punainen? Niille ollaan useimmin värisokeita ja silti niillä halutaan symboloitavan tärkeitä arvoja. Punainen tulee luonnollisesti verestä, palavasta tunteesta - vaan ei vättämättä järjestä. Vihreä syntyy luonnossa yhteyttämisen tuloksena tai mineralisoitumalla, vaan ei välttämättä tunteesta. Järjestähän (tässä erityisesti kaavoihin taipuvuudesta) se syntyy fyysisbiokemiallisten prosessien tuloksena.
Mielenrauhalle ei ole vielä keksitty väriä, mutta veikkaan vedyn tai heliumin "väriä". Luovaan mieleen sijoitetaan taas kaikki värit.

Matkustaminen maailmassa on vaikeaa astumatta jonkun tai jonkin kirjaimellisille tai kuvainnollisille varpaille. Myös selin olemisen välttäminen toisiin päin on tuskallisen vaikeaa, monta kun meitä on. Kuitenkin joudumme tekemään alueloukkauksia toisten personal space'n alueelle, kuin myös toisinpäin. Eikö olisi aika hyväksyä se, ja valmistautua kohtaamaan maailman monimuotoisuus? Torjuminen, syyttäminen, hävittäminen. Tästä emme oppineet mitään, ja taas toistuu historia kuten kopiokoneen liikkeet.

Lopuksi tunnustan taas käyttäneeni tehokeinona metaforia, sanaseppoilua, tajunnanvirtaviivaisuutta ja -viivattomuutta sekä
subjektiivista lähestymistapaa.

Näin ollen tai älköön olko.

Maapallon kulmasta kiinni tarttuminen voisi siis tässä tarkoittaa esimerkiksi sen tietyn vanhan, hidastavan, rajoittavan, yhteisen edun vastaisen, ei-toivotun ajatusmallin hylkäämistä, itse-reflektointia ja henkistä hyvinvointia. Tai sitä, ettei mikään ole kiveen kirjoitettu, paitsi annaalit (ei anaalit savoksi).

Over and FAR out.

Elämä, se alkaa jostain hetkestä jota emme muista, jota ei meille ole ollut, josta olemme kuulleet tarinoita. Useimmat meistä eivät muista edes kahta ensimmäistä vuottaan, paitsi ehkä traagisimmat asiat.
Isona taas muistamme menneisyydestä useammin hyviä asioita tai todella väärin menneitä asioita. Isona (emme aikuisena) useinkaan muista niitä traagisimpia tilanteita, milloin alkoholin, milloin ehdollistamisen takia.
Jos elämä menee niin sanotusti perseelleen, kannattaa potkaista vauhtia, edetä tai aloittaa uudesta kiinnekohdasta. Muista huonoin viime hetkesi, päästä kaikki sisäinen roska ulos taiteeseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, määrittelemättömään elementtiin tms. Kohteen on hyvä olla joku loppumattomasti vastaanottava, laajentuva, monimuotoinen, kiinnostava ja jatkuvuutta sisältävä. Se ei saa kulua itsestä riippumattomista asioista loppuun tai se ei ole huomion arvoinen pidemmällä aikavälillä.

Taide syntyy yhdellä roiskaisulla, miljardilla tai enemmällä huolellisella vedolla, soinnulla, eleellä, aistiärsykkeellä. Taide on se viha-rakkaussuhde itseesi, joka ei koskaan välity toiseen ihmiseen.. Jos sitä ei pura päästään ajoissa, se ottaa arvaamattomia muotoja, vie henkisen vapauden, johtaa kaikentasoiseen rapautumiseen. Taiteen voi määrittää vapaasti mielessään, se on vain sana, jota tässä käydän ilmaisemaan mahdollisimman laajaa valinnanvapautta. Sen toteuttamiseen ei vaadita paljoa ja silti sillä on parantavampi vaikutus kuin yhdelläkään yksittäisellä keskustelusessiolla.

Onnellisuus taas ei ole itseisarvo, se on enemmänkin suoranaisen pahan olon puute ja jos sitä analysoi liiaksi, se ei enää täytä siihen liittyviä mielikuvia. Siihen ei siis ainakaan omasta mielestäni kannata pyrkiä, enemmänkin siihen, että hioo liiallisia säröjä mielen formasta. Säröjä pitää olla, mutta niitä ei voi päästää hallitsemattomasti lisääntymään. Säröt tekevät luovuudesta yllättävää ja kiinnostavaa, mutta kaaret takaavat miellyttävän "kyydin" eteenpäin.

Täydellinen pidättäytyminen säröistä, kuten ehkä tietyissä itä-aasialaisissa elämänkatsomuksissa kuulostaa houkuttelevalta.. ainakin siihen asti kun on elänyt elämänsä "nuhteettomasti" lähes loppuun. Tällöin kuitenkin, ainakin minulle tässä valossa, tulisi mieleen kysymys "elinkö itseäni vai kaikkeutta varten?". Sitten kun tulee hetki lopettaa elämä, kaaret eivät erotu ja näkymä taakse on jossain määrin yksitoikkoinen.

Hetket yleensä jäävät mieleen voimakkaan tuntemuksen tai vahvan oivalluksen kautta, joka edellyttää jonkinlaista särmää, sydänkäyrän piikin kaltaista, ylös tai alas..., tai sisään (z-akseli, omaan mieleen). Halutuista hetkistä kannattaa tehdä jyrkkiä kaaria, etteivät ne iske hajalleen minuutta piikillään. Vääristävät tilat sisäisine tulivuorenpurkauksineen voivat pirstoa liiaksi minuutta, kuten myös tasaiselle suoralle joutuminen voi kuluttaa sitä. Mieluisan kaaren huipulta on mukava lasketella kauas eteenpäin, syvän kaaren pohjalta voi vielä päästä pois, mutta rotkosta on vaikea päästä ylös, varsinkaan ilman vuorikiipeilyvarusteita, voimaa ja taitoa. Sillat rotkojen yli eivät myöskään ole täysin luotettavia.
Siksi pyrin välttämään rotkoihin johtavaa mielen eroosiota täst'edes.

Mielekäs elämä ei ole välttämättä hyvä elämä. Mieluisaa oloa kannattaa aina lisätä jos se ei ole keneltäkään muulta pois. Itsevarmuus voi olla osa mieluisaa oloa mutta liian suppea itseisarvo. Se voi syntyä muiden ihmisten väheksymisestä, mutta ei lopulta johda sen mieluisampaan oloon. Itsensä tärkeäksi tunteminen on olennaista, mutta vain osa mieluisaa oloa ja voi liiallisina annoksina johtaa stressitilan ja vastuiden kasvuun. Se, että liiaksi lupaa tehdä asioita muille, täytyy mitoittaa vasta oman henkisen energiantuotannon ylijäämän mukaan. Sitten niinkin pehmeä asia kuin rakkaus, sillä on niin arvaamattomia vaikutuksia, että se on mieluisan olon riittämätön mittari yksin.

Sitoutumista minuuden ylläpitämiseksi ei kannata harkita ellei ole mahdollisimman varma sitoutumisen kohteen halutusta vaikutuksesta omaan psyykeen ja omaan tilanhallintaan. Menneisyyden pakeneminen tulevaisuuden valmiiksi rakentamisella voi osoittautua elämän suurimmaksi virheeksi: tuhota luovuuden, henkisen vapauden, rakentaa rypyttyneen säröjen joukon määräämättömän pitkälle janalle mielen x-akselilla.
Siispä pyrin leipomaan opitusta taikinaa ja maustamaan sen paremmin, tasaisemmin, jotteivät mauttomat kohdat jää nauttimatta.
Taikinan leipominen, kuten uusi vaihe elämässä (uusi elämä) aloitetaan laadukkaimillaan juuresta, jossa on enimillään vuosikymmenten aikajana. Menneen elämän avaaminen tulevaisuuden taiteeksi hyväksikäyttää vanhat säröt, tasoittaa tulevia epämiellyttäviä kokemuksia. Menneen ei-toivotun osuuden salailu, ainakin itselläni, voi johtaa vain tämän menneen toistumiseen.
Tartuin tähän virtuaalikynään (mikä järjetön käsite) aloittaakseni taiteen, leipomisen, antoisan kyydin (varmaan kuulostaa 2-mieliseltä, vaikkei ole), mielekkään elämän uudestaan...ei siitä, mihin se viime kerralla jäi, vaan seuraavasta vaiheesta kokemuskerrosten päältä hyväksi koettujen käytäntöjen ja kiinnostavien asioiden pohjalta.

Tämä irc-gallerian uusi ilme ei liity yllämainittuun..

[edit] kyseessä kappale tajunnanvirtaa, raakaversiona