IRC-Galleria

Ottaisin näköjään kaiken takaisin jos saisin.. Puhuin parin viestin jälkeen miehen kanssa mahdolllisuudesta tutkailla suhdetta vielä kerran, asuen erillään ja rauhassa. Sain kuulla järkyttäviä asioita; mies sairastaa masennusta, on sairastanut jo jonkin aikaa.. Haaveita yhteisestä elämästä ei kuulemma kannata elättää, hän ei halua paluuta entiseen ja tunteetkin ovat kuolleet.
Näen itseni ja koko tilanteen nyt toisin.. Toinen sairastui ja ei puhunut siitä, minä ajattelin miehen muuttuneen aivan kusipäiseksi ja hyökkäsin tai vetäydyin enemmän ja enemmän kuoreeni. Olen loukannut varmaan enemmän kuin minua loukattiin ja se sattuu. Miksi elämä teki näin helvetin kieron teon?? Olen katkera, surullinen ja vihainen. Tieto saatana lisää tuskaa! Tehtiinkö tämä kaikki turhaan?? Olisiko mun pitänyt tajuta, pakottaa mies puhumaan ja kertomaan sairaudesta? Mä olisin varmasti silloin toiminut toisin.

Mä taisin menettää kaiken turhaan ja kannan siitä saatanallisen hinnan. Revin itseni arkeen ja yritän pysyä pinnalla, kauanko sitä jaksan, en tiedä mutta maailma on just nyt tyhjä ja musta.

Kyllä vituttaa!! Talo kaupat on tehty ja kaikki alkaa olla loppusuoralla. Mutta se toi mukanaan uuden ikävän asian.. Mua alettiin moittia oikein uurakalla. Kaikesta mitä olen jättänyt tekemättä muuton yhteydessä tai tehnyt väärin ja nyt huipennuksena tuli "sä et voi sietää mua tai mun sukulaisia".
Miksi kaikki muuttuu rumaksi? Ilkeäksi? Neuvotteluyhteys katoaa, enkä saisi kyseenalaistaa mitään tai olla eri mieltä? Se nimittäin tarkoittaa heti että huudan eikä mun kanssa voi neuvotella. Herra olisi ansainnut manipuloinnin, väheksynnän ja syyllistämisen SM mitalin. Käyn niin kierrokssilla että räjähdän kohta!
Kun piti lähteä parisuhdeterapiaan ja sitä oli odotettu pitkään, mä menin sinne yksin koska musta huomasi ettei mua enää kiinnosta. Kun kävin kevään yksin terapiassa, koitin löytää jotain ratkaisua enkä enää saanut niskaani kuin paskaa, mä päätin lähteä "ovet kolisten". Kun otin vain omat tavarani ja mun lahjaksi saaneet tavarat, jätin hänelle kaiken paskan. Mites minä?? Miten se miltä musta tuntuu ja kuinka paljon muhun sattuu?

Tämä on kamalan yksipuolista mutten jaksa just nyt paskaakaan välittää siitäkään. Istun MUN kodissa, MUN omistamalla terden sohvalla ja kuunetelen MUN valitsemaa musaa. Heikko itsetuntoiset, naisia alistavat miehet: syökää paskaa.

Niemi siirsi mun maallisen omaisuuden tehokkaasti uuteen osoitteeseen. Osa minusta iloisee uudesta, kauniista pikku pesästä, mutta osittain on ihan tyhjä olo.. Tätäkö mä sitten halusin? Joo, rauhaa, stressitöntä oloa ja lapsista nauttimista. Mutten mä tilannut tätä tyhjyyttä, sitä ettei kukaan jaa näitä päiviä mun kanssa, kukaan ei koske, vitsaile tai kuuntele.
Mutten mä olisi valmis uuteen suhteeseenkaan; sydän ei ole vieläkään avoin uusiin ja miettii vanhoja. Sitä paitsi tuo deittailumaailma kuulostaa ja näyttää hankalalta ja pelottavalta. Miten sitä deittailua edes harrastaisi kootisohvalta? Myhrin tässä saatanan tyhjyydessä nyt aikani ja mietin sitten uudelleen!

Jottei kaikki olisi niin kamalaa, niin köllin eilen iltatähti kainalossa sohvalla ja olin niin onnellinen lapsesta, että itku meinasi tulla. Onko mikään kuitenkaan sen tärkeämpää?

Mama

Talo on myyty, uusi asunto ostettuna ja rempattuna, Mama's Hotel odottaa. Vanha koti on täynnä muistoja, elämää ja haudattuja tulevaisuuden suunnitelmia. Unelma perinteisestä yinperheestä on rikki ja olen uuden edessä.
Kirjoitan jatkossa fiiliskiä kahden pojan ja yhden enkelitytön äitinä, yksinäisenä naisena joka miettii mihin tämä oma pieni maailmaa nyt menee, kun yksin lähtee tarpomaan. Vahva nainen pärjää, osaa pyytää apua ja kuormittaa kavereitaan sopivasti..
Tänne aion laukoa kaiken, sensuroimatta ja ketään säästämättä. Kaikki sanat eivät ole kauniita tai pitkälle harkittuja; toivottavasti en loukkaa ketään.

Nyt juuri pitäisi olla pakkaamassa; Niemi kiikutti tyhjät laatikot pihaan, mutten saa niitä täytettyä sillä ahdistaa liikaa. Huomenna sitten.. Enempää en pysty asiaa siirtämään sillä Niemi täräyttää keskiviikko aamun iloksi pihaan klo 9 ja 12 vuoden yhteinen elämä miehen kanssa alkaa olemaan loppusuoralla. Elämä ei enää vastannut mitään toiveita hyvästä parisuhteesta ja päätin lähteä. Ei alkoholia, salarakkaita, väkivaltaa tai suurta tragediaa. Vain loppu. Riitoja, väheksyntää, puhumattomuutta ja ahdistusta oli tarpeeksi, mun muki tuli täyteen.

Uusi elämä pelottaa ja hermostuttaa mutta aion selvitä siitä, jollain helvetin keinolla. En anna periksi sillä mulla ja pojilla on oikeus parempaan. Ehkäpä tästä tuleekin eropäiväkirja; surupäiväkirja on jo olemassa siltä ajalta kun menetin pienen tyttöni kesällä 2004.

Niemi muuttaa tavarat, muuttaako se mun elämän?