IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.11.2011 12:21

Kolmas yö putkeen n. 9h tunnin yöunilla Olivialla. Aivan ihana tyttö on <3 ja nyt parasta aikaa nukkuu vaunuissa ulkona (: pääsen kohta nauttimaan päivän lehdestä ja voisin juoda vielä erikoiskahvin, jonka teen tuolla meidän kahvikoneella :P
sitten voisin alkaa suunnittelemaan, että minkälaisen ihanan joulukortin teettäisin Oliviasta. voisin tänään vaikka ostaa sellaisen jonkun ihanan joulumekon tytölle jo<3
miten äiti voikaan rakastaa jotakuta, omaa lastaan näin äärettömän paljon! olen niin rakastunut.
mutta eihän tuollaista voi olla rakastamatta, mun töyhtöhyyppä, tukka pystyssä ja hymyilee ja naureskelee jo ääneen ja selittää tärkeän näköisenä asioita <3 awws..

eilen meillä kävin toisen kerran jo neuvolan perhetyöntekijä. se on kyllä hyvä palvelu, ja vielä ilmainen. on niin kiva, kun neuvolan lisäksi on vielä joku, jonka kanssa voi pohtia kaikkea arkeen liittyvää. niin lapseen kuin parisuhteeseenkin (: luulen, että on meillekin todella tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. eipähän välttämättä tule Vesan kanssa sellaisia ongelmia ja riitoja, mitä ehkä tulisi, jos oltais täällä ihan kaksistaan omillaan eikä kukaan ulkopuolinen tule kysymään, että miten menee, missä mennään ja miltä tuntuu. joistakin asioista on vaan helpompi puhua sen ulkopuolisen kautta, vaikka toinen onkin siinä vieressä kuuntelemassa. ja saa jonkun asian nostettua esiin, josta voi sitten jatkaa sitä keskustelua myöhemmin ihan kahdestaan.
riitelystä ollaan nyt puhuttu ja muutama jo tosi hyvä vinkki ihan arkipäiväiseen käyttöön ollaan saatu, että vältyttäisiin sitten niiltä riidoilta.

nyt meen nauttimaan sen mocha -kahvini :P

[Ei aihetta]Torstai 17.11.2011 13:05

Olivia täytti eilen 2 kuukautta <3 Hän on jo iso neiti, maanantain lääkärissä punnittiin painoa ja 5490g ja pituutta 55.5cm, päänympäryskin jo 39cm. Mun patukka<3 taas jäi kahdet potkarit kokonaan käyttämättä, koska en tajunnut, että ne olikin niiiiin pienet, nyt ei mene enää päälle.
piti lähteä aamupäiväunille ulos, mutta otin sitteristä lapsukaisen, laitoin sängylle ja ehdit villasukat iskeä jalkaan niin toinen oli jo sikeässä unessa. ei otettu tissiä, eikä lähdetty uloskaan. tuolla tirppana tuhisee, omassa sängyssään. mennään sitten iltapäivästä ulos, ellei päätä nukkua kerralla koko päivää.

Huomenna lähdetään Hämeenlinnaan Kirsti-mummille ensimmäistä kertaa. Otetaan mummi Joutsasta kyytiin. Täytyy varmaan pysähtyä kerran matkalla. Käydään ensin vain näyttämässä tyttöä isomummillekin, kun lupasin kesällä. ja täytyyhän siitä vielä kuva saada, kun on mahdollisuus. (:
lauantaina sitten me vanhemmat päästään päivällä viettämään muutama tunti kahdenkeskistä laatuaikaa, kun Olivia jää mummin huomaan. Mennään ehkä Aulankoon uimaan, tai sitten jotain muuta.

Meillä on alkanut menemään oikein hyvin Olivian kanssa. Tai alusta astihan meillä on hyvin mennyt, neiti on niin tyytyväinen ollut. vaikka välillä vähän masuvaivaa on ollutkin. imetyskin on sujunut vielä tosi hyvin, iltaisin vaan ennen nukkumaan menoa annan jo suosiolla pullosta, joko korviketta tai omaa pumpattua maitoa. muuten yritän tissitellä kome neljä tuntia iltaisin useaan otteeseen, ettei maidon tulo kokonaan lopu. nyt jo tuntuu, ettei enää niin reippaasti maitoa tule, kun tyttö nukkuu yöt niin hienosti. saattaa herätä neljän viiden aikaan syömään, joskus nukkuu sen seitsemän tuntia putkee kuuteen tai jopa seitsemään asti aamulla. pari viikkoa sitten rinnat oli tuollaisten yöunien jälkeen räjähtämispisteessä, muttei enää. nopeesti se elimistö huomaa, ettei ole kysyntää maidolle niin paljon..minulle kun kävisi oikein hyvin, että maitoa tulisi enemmänkin, että saisin pumpattua sitä talteen. mutta kun mun tissitkin on niin jääräpäät, että vaikka maitoa olisi vaikka kuinka, sitä ei pumpulle anneta, vain Olivialle. :D
näitä äitiyden pulmia, ja kaikkia kiinnostaa imetyksen salat! :D

naapurista alkoi kuulumaan mieletön koiran ulina! mitä ihmettä?!

[Ei aihetta]Maanantai 07.11.2011 17:58

Eilen sai tyttö kasteessa nimen Olivia Helmi Maria <3
Lahjaksi hän sai valokuvakehyksen, sukupuun, vaatteita, villapeiton, vauvakirjan ja rahaa sekä molemmat mummit avaa tytölle tilin, sellaisen, johon meillä vanhemmilla on käyttöoikeus ja toinen mummi sellaisen, johon ei ole käyttöoikeutta vasta kun sitten joskus 15-vuotiaana tai 18-vuotiaana. :)

Torstaina on myös Olivian ensimmäinen neuvolalääkäri. Taas pääsee punnitsemaan paljon tyttö on kolmessa viikossa kasvanut. Veikkaus on 5 ja puoli kiloa noin suurin piirtein olisi paino. pituus... veikkaan 55cm :P saa nähdä.

[Ei aihetta]Torstai 03.11.2011 13:28

Tänään on tärkeä päivä. Minulla on jälkitarkastus ja saan todennäköisesti naimaluvan ;P mutta vielä tärkeämpää on saada lupa alkaa tekee vatsalihaksia ja että saisin rehkiä enemmänkin, kuin vain reippaita lenkkejä vaunujen kanssa.

sunnuntaina on toinen tärkeä päivä. ristiäiset. meidän pikku prinsessa saa nimen. kyllä, se on jo päätetty. tai ainakin melkein. eilen vielä mietin muitakin vaihtoehtoja pää punaisena, mutta en keksi sen parempaa. tuo nimi on niin kaunis ja ihana, että mitä suotta enää miettimään muita vaihtoehtoja. :)

eilen oli huono päivä. koko viikko on ollut vähän huono viikko. mutta eilen ihan itketti. tyttö roikkuu tissillä koko ajan, valittaa masuaan, joka on kipee ja siellä vaan ilma kiertää, neiti on niin väsynyt, että silmät on ihan punaset, mutta kun ei saa nukuttua. ja äitiä hermostuttaa, kun toinen kitisee mahaansa, itkee tissiä, pulauttelee puolet maidosta ulos.. argh! olin eilen illalla niin hermostunut.. nyt meni yö jo paremmin ja nyt on paljon parempi olo ja mieli. ja neiti nukkuu vieläkin yöuniaan tuolla meidän sängyssä. söi vähän tuossa kymmenen aikaan lisää ja taas uni vaan maistuu.. parempihan se näin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.10.2011 20:27

Nyt on Vesakin tunnustanut tekosensa, eli meillä oli tänään isyyden tunnustus. Sai hänkin elatusvelvollisuuden ja yhteishuoltajuuden ;)

Ette kyllä usko. Viime yönä nukuttiin koko yö! Yhdestätoista seitsemään. en tiiä olisko nukkunu vieläkin, mutta oli pakko nousta ylös kun piti lähteä sinne tapaamaan sitä lastensuojelijatyöntekijää... puol viisi heräsin, kun alkoi neiti ähertää mahaansa ja pierua, sitten heräsinkin kuudelta taas samaan ja sitten heräsin seitsemältä. olin kyllä niiiiin ilonen :) varmaan jäi ainokaiseksi yöksi, mutta ei se mitään..vaikka toivon niin, että voisi tyttö alkaa nukkumaan öitään. varmaan nukkuisikin, jos ei maha vaivaisi. siinä samalla tulee sitten nälkäkin aina. päivälläkin ollaan nukuttu hyvät päikkärit, ja parasta aikaa nukutaan. toivonkin, että ehtisin käymään saunassa, ennen kun herää.

oon ollut muutenkin eilen ja tänään oikein touhukas. eilen siivosin kylppärin oikein kunnolla ja siivosin keittiötä ja puunasin keittiön lattian oikein polvillani hangaten :D tyttö nukkui siis taas hyvät kolmen tunnin päikkärit eilenkin. tänään aamulla ehdin tekemään pikasiivouksen, kun neiti oli niin tyytyväisenä pinnasängyssä itsekseen. sit oon kokkaillu. anoppi kävi ottamassa tytön vielä lenkille ulos, niin sain hetken olla yksikseni. ikävähän siinä tunnissa jo tuli. :D

mut nyt saunaan, kun vielä ehtii.

[Ei aihetta]Torstai 20.10.2011 13:14

Voi, tuollainen pieni tuhisija on kyllä maailman ihanin <3 tuolla se nukkuu aamupäiväuniaan. elämä on niin helppoa kun välillä vaan saa tissiä ja kuivan vaipan, niin kyllä uni maittaa taas <3
voisin haluta tuollaisen samanlaisen toisen vaikka samantien. on niin ikävä jo sitä vauvamasuakin, että olisi ihanaa kasvatella ensin mahaa se yhdeksän kuukautta :P

tänään meillä on neuvola. saa nähdä paljon on tyttö taas kahdessa viikossa kasvanut. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.10.2011 17:01

tirppana tänään 1kk <3

vauvan tuhinaaPerjantai 23.09.2011 13:19

Meille syntyi pieni tyttö viikko sitten 16.9 rv 39+1 klo. 8.12. synnytys kesti n. 10.5 tuntia ja oli melkoisen rankka. epiduraali oli taivas, kun sen viimein sain. ponnistusvaihe kesti 1h 12min, eli todella pitkään, ja toinen kätilökin kutsuttiin jo apuun kun tytön sykkeet alkoi laskea. mutta kaikki meni hyvin ja syntyi terve virkeä tyttö. <3 3145g/49cm/34cm

sunnuntaina jo kotiuduttiin ja nyt on ollut melkoinen opettelu pienen ihmisen kanssa. alkuviikko oli yhtä itkua imetyksen kanssa, mutta nyt alkaa jo päivä päivältä sujumaan paremmin. sitä kun ajatteli, että mitäs tuossa nyt on, tissi vain suuhun ja menoks, mutta ei se ihan niin menekään. pienen täytyy opetella oikea ote ja äidin täytyy myös opetella oikea asento.. rinnat rikki ja kipeät ovat olleet jo monta kertaa ja itkun kanssa oon saanu yrittää. ja kamalat huonommuuden tunteet, kun on täytynyt parina iltana ja yönä turvautumaan korvikkeeseen.
mutta ehkä se tästä alkaa sujumaan. :)
yöt vain menee melkoisesti valvoessa. viime yönäkin varmaan sain valvoa kahteen asti. joko oli nälkä tai mahaa kiersi niin mahottomasti pienellä ja sitten taas nälkä. nukahdettiin sitten loppujen lopuks vierekkäin sänkyyn ja herattiin vasta puol kuus seuraavan kerran syömään. siitä sitten äiti jaksoikin siirtää pienen omaan sänkyyn ja taas nukuttiin puol ysiin, syötiin ja jälleen ollaan unten mailla. :)

onneksi Vesa on isyyslomalla heti kolme viikkoa. ei tästä muuten tulisi mitään, en varmana muistaisi syödä, syöttää kissoja, puhumattakaan muista kotitöistä. Iskä on ollut iso apu, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa, tuonut vettä ja mehua juotavaksi ja syötävää samoin. auttanut imetysasennoissa ja ollut korvaamaton henkinen tuki kaiken keskellä. <3

keskiviikkona kävi terkka jo kotikäynnillä ja hienosti oli paino alkanut nousemaan tytöllä. yksi huoli vähempi siis. ensi viikolla mennäänkin sitten neuvolaan, katsotaan painoa uudestaan. ihanaa, kun on niin usein tähän alkuun näitä neuvolakäyntejä, on helpompi olla itselläkin, kun pääsee usein ammattilaiselle kyselemään tyhmiä ja saa mielenrauhan.

[Ei aihetta]Tiistai 13.09.2011 12:33

Tulin juuri neuvolasta. Kaikki hyvin, mitenkäs muutenkaan...sykkeet hyvät, vauva liikkuu ja niin päin pois. blaa.. tapahtuis jotain! viikon päästä uusi neuvola aika, enkä tahdo mennä sinne, tahdon olla vauva sylissä silloin!
viime yönä jo ajattelin, että nytkö se tapahtuu, nytkö mä synnytän, perskules! sain siis kaksi hyvin lyhyttä kipeähköä supistusta.. kai ne oli supistuksia. siihen se jäikin. tai no, vauva biletti vielä menemään ja tökki niin että kyllä välillä vihlo oikein kunnolla tuonne alapäähän. mut ei, sain sitten unen päästä kiinni. no, sit heräsin puol kolme. eka ajattelin, että eikä, vasta puol kolme, en jaksa. mut sit ajattelin, jes, taas tapahtuu jotain! tuskan hiki meni pitkin selkää, oli jotenkin huono olo, todennäköisesti vain verensokerit alhaalla, koska ei tapahtunut mitään. ei edes tullut supistusta. vauva vaan vielä vähän jytäs. sit nukahdin taas ja heräsin aamulla yhtenä kappaleena, valitettavasti. huoh.
tää on kyllä hieman turhauttavaa, kun ei tiedä, että milloin tapahtuu ja mitä. synnytänkö tänään, ens yönä, huomenna, viikon päästä vai käynnistetäänkö sit kolmen viikon päästä. raivostuttavaa... kun tietäiskin etukäteen, millon syntyy...

no, yritän unohtaa koko lasketun ajan ja ajankulun.. terkkakin sanoi, että lepää ja nuku ja syö. niin täytyy sit tehdä.

[Ei aihetta]Torstai 08.09.2011 20:01

Huoh, taas paukahti yks viikko lisää täyteen. Eikä mitään ole tapahtunut. tiistain onnellinen olo siitä, että kohta tapahtuu on kyllä taas tipotiessään.
alkaa niin kyllästyttää, eilen sainkin kunnon raivarit taas.. ah, hormonit<3 voi Vesa parkaa.. itkeä pillitin sitten tunnin verran makkarissa. onneksi Vesa ainakin yrittää ymmärtää mua ja jaksaa ainakin vielä toistaiseksi katella mua, vaikka kilahdan ihan tyhjästä, itken muutenkin koko ajan. eilen kattelin kaiken maailman vauva ohjelmia ja äitiysvauva dokumentteja ja itkin vuolaasti koko ohjelmien ajan :D oikeasti ei ole enää kovin hauskaa. kaksi viikkoa tasan laskettuun aikaan, oon yrittänyt niin asennoitua, ettei tää nyt ainakaan etuajassa synny. mutta silti toivoisin jotain tapahtuvan jo. en edes halua ajatella, millanen oon lasketun ajan jälkeen, jos vauva ei ole syntynyt....

tänään kuitenkin sain jotain aikaiseksi, vaikka eilinen meni käytännössä koko päivä joko sängyllä nukkuessa tai telkan ääressä. imuroin, tiskasin ja puunasin kylppärin, pesin oikein saunankin. imuroinkin super tarkkaan. piti kyllä lattiatkin pestä, mutta en sitten jaksanut. väsyttää koko ajan aivan älyttömän paljon, vaikka viime yönkin nukuin yllättävän hyvin.
olisin niitä supistuksia halunnut, mutta eipä niitä ole tullut. pari harjotussupparia, mutta mitäpä niistä. päinvastoin oon huolissani kun tuntuu, että vauva on ollut liian hiljainen tänään.. sain puol tuntia toista tökkiä tuossa päivällä, että sain pienen liikahduksen aikaiseksi. toivon, että hän ilahtuis isän kotiin tulosta ja edes jossain vaiheessa pistäis hulinaks tuolla mahassa. ja jos huomenna on yhtä hiljainen, soitan kyllä neuvolaan. tänään en sitten soittanut, kun alkoi kuitenkin liikkumaan, vaikkei mitään mylläystä aloittanutkaan. huomisen voisinkin sitten pyhittää äiti-lapsi päiväksi ja lueskella satuja ja kuunella musiikkia ja leikkiä toisen kanssa. <3
nyt illalla aion kyllä palkita itseni ja laittaa saunan päälle ja ottaa tosi kovat löylyt, ihan taas sillä, JOS se jotain tekis tuon synnytyksen eteen...
tällä viikolla oon lähinnä toivonu jotain selkeitä merkkejä synnytyksestä, mutta ens viikolla ihan oikeasti alan jo odottamaan, että voisin lähteä laukkuineni sairaalaan synnyttämään! luulen, että turha toive. huoh.

tänään siis rv 38+0.