IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 26.04.2011 13:06

jeij, me muutetaan! jälleen kerran. tuntuu vähän tyhmältä, mutta niin vaan käy taas. pienempään asuntoon, kaksioon. tässähän olisi niin hyvin tilaa lapselle mutta, mun on vaikea kulkea vauvan kanssa ulos täältä kolmannesta kerroksesta, ja täällä kuitenkin äänet kuuluu toisista asunnoista melkoisen hyvin ja mä veikkaan, että kesällä täällä on entistä levottomampaa.
eli, uusi asunto on Nenäinniemestä, omakotitaloalueelta, pienkerros-luhtitalo. Lapsiperheitä koko Nenäinniemi täynnä, rauhallista, kuulema yks Jyväskylän parhaimmista uimarannoista parin kilsan päässä. Lenkkipolut lähtee aivan vierestä. Meidän asunto on siis ekassa kerroksessa, pienen pieni piha kuuluu meille. Pääsee helposti vaunujen kanssa ulos, kun ei tarvii portaissa, hississä kulkee. Ja siis jokaisella on omat sisäänkäynnit. Oikein tilava, kiva keittiö, sauna.. makkari vähän pieni, mutta kyllä siihen pitäisi mahtua pinnasänky meidän sängyn viereen. Auringon pitäisi paistaa koko päivän siihen meille.
Pääsen tuttuun Kuokkalan neuvolaan, missä olin töissä. Toivottavasti oon yhtä tyytyväinen asiakkaana kuin mitä olin työntekijänä. :)

Kyllä me mietittiin tätä koko pääsiäinen moneen kertaan. Että onko mitään järkeä edes taas. Mutta Vesa teki päätöksen, se sano, että se on paljon kivemmalla seudulla, se on ihana, siisti asunto, mun on paljon helpompi sitten yksinkin lähteä vauvan kanssa ulos, se on rauhallista nättiä seutua. että kyllä me nyt vaan muutetaan, piste. mä sanoin sitten, että kyllä se vaan passaa :D

ehkä siinä tulee ahdasta hieman, mutta kyllä me pärjätään. mieluummin vähän ahtaasti kivalla alueella, kuin löysästi ei kivalla alueella. Luulen, että mun on helpompi saada tuolta äitikavereitakin, ja lapsen helpompi saada sitten kavereita. puolet pidempi matka on keskustaan, mutta se ei mua haittaa ollenkaan. oikeestaan me ollaan van ajateltu sitä niin, että missä olisi kiva ja hyvä asua pienen lapsen kanssa. Missä olis rauhallista ja turvallista ja helppoa.

että näin, vuokrasopimus alkaa 1.6 alkaen. eli ei mitään kiirettä edes pakkailla tavaroita vielä. :)

[Ei aihetta]Maanantai 25.04.2011 14:56

Vielä yksi iltavuoro tänään tiedossa ja sitten kaksi vapaata <3 Vesa vaan lähtee nyt sit töihin, niin oon päivät yksin :( Onneksi ohjaajani on kiva ja sanoi, etten saa tulla vappuna töihin. Mulla olisi ollut myös vappuna työvuorot, mutta teen ne sitten viikolla, jolloin mulla olisi ollut vapaata. Kiva, että ens viikonloppu on sitten vapaa ja saa olla Vesan kanssa ihan rauhassa. :)
Tuo harjottelupaikka on kyllä ihan mukava. Ja sain eilen ohjaajaltakin positiivista palautetta, vaikka itsestäni tuntuu, että voisin vielä parantaa huimasti monessa asiassa..
Rytmi on vain mennyt ihan sekaisin. Kun tuun puol kymmenen aikaan kotiin iltavuorosta, niin käyn vielä ihan kierroksilla ja en vain pysty menemään samantien nukkumaan. sit valvon puolille öin ja nukun pitkälle aamupäivään... täytyy tänään yrittää mennä nukkumaan samantien ja huomenna aikasin ylös.

Voi että, masu vaan kasvaa. Napakin tulee kohta ulos! :o <3 ja viikon päästä rakenneultra! toivottavasti pikkunen vähä vilauttais meille, että kumpaa sorttia sieltä on tulossa :) ja muutenkin, että kaikki olisi hyvin, eikä ilmenis mitään rakennevikoja. siellä se ainakin potkii melkeinpa joka ilta kuitenkin. joskus vähän kovemmin ja joskus vähän hiljemmin. yhtenä iltana Vesakin tunsi jo hieman liikkeitä tuosta masun päältä. :)
ihan oikeasti, kohta se syntyy! mä oon yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani. toivottavasti kaikki menee hyvin synnytyksessä ja toivon, etten joutuisi sektioon, vaan saisin ponnistettuu ihan alakautta ja saisin pienen saman tien syliin. ja toivon, että pystyisin imettämään ja maito riittäisi. ja osaisin imettää! ja että olisin huolehtivainen ja hellä, rakastava ja hyvä äiti. ja että jaksaisin vauvan kanssa sitten. tietenkin Vesa on auttamassa ja tukemassa ja hoitamassa yhtälailla. toivottavasti osaan myös antaa tilaa Vesallekin ja hyväksyn hänen tapansa hoitaa ja olla lapsen kanssa. etten vain omi lasta ja Vesa jää taka-alalle tekemään pelkästään kotitöitä. en usko, kyllä mä annan Vesankin olla isä ja annan hänellekin vastuuta. :)
syssyä odotellessa <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.04.2011 02:29

Eilen illalla potkittiin, en voinut erehtyä! <3 masussa oli niin kova meno että. Varmaan puol tuntia tarkkailin ja seurailin, siellä se pikkunen pisti menemään. yritin innoissani hehkuttaa Vesallekin, että hei, täällä potkitaan ihan selkeesti, kokeile nyt, mut Vesku oli jo unessa ja ynähteli vaan :D täytyy nyt mennä tonne sänkyyn köllöttelee, jos siellä taas alkais monotus ja Vesakin jaksais edes kokeilla. eihän ne nyt välttämättä vielä muutamaan viikkoon ainakaan Vesalle tunnu, mut eihän sitä tiedä. :) mahakin tuli esiin tuossa muutama päivä sitten, neuvolassakin eilen terkkari sano, että ihan selkeä masu. ja tänään työharjottelussa huomasivat työkaverit... onhan se aika selkee vauvamasu kyllä <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.04.2011 02:23

Löysin eilen kolme vapautuvaa kivaa asuntoa, kivalta alueelta. Halvempia kuin tämä, tosin kaksioita. Mutta suht isoja kaksioita.. voitais mahtua vauvan kanssa kyllä. Mutta, Vesa ei suostu edes keskustelemaan :D joojoo, muutettiin tähän vasta tammikuussa.. mutta kun! suostu Vesa lähtemään kattoo yhtä ihan sillee ulkopuolelta, että miltä se näyttää. :P se on tuolta Nenäinniemestä, omakotitaloaluetta ja lapseperhealuetta, päästäis tuttuun Kuokkalan neuvolaan, se on lähellä Päijänteen rantaa, ja oikeasti hienon näköinen talo ulkoa päin! mutta en saa kuulema tehdä mitään asuntohakemuksia, koska emme ole muuttamassa, kuulema. tylsimys! pöhhöh, miksen saa aina tahtoani läpi, miksen saa muuttaa vaikka kerran kuussa, jos tahdon! mä voisin ihan hyvin pakata tavarat. sit ku se olis pienempi, niin lähtis kaikki turhat tavarat pois. vois tehdä kunnon inventaarion..
ehkä mä saan vielä taottua tuon miehen päähän järkeä :D ;)

[Ei aihetta]Torstai 14.04.2011 10:33

uskomatonta, että 18. raskausviikko pyörähti tänään käyntiin! Aika on mennyt tosi nopeeta ja kahden viikon päästä ollaan jo puolivälissä!
Kohta Vesa lähtee paniikissa kaahaamaan kohti sairaalaa, kun valittava äiti huutaa mahansa kanssa vieressä :D sit pikkunen on sylissä <3
reilun kahden viikon päästä on rakenneultra, toivottavasti kaikki on siellä kunnossa ja olishan se kiva tietää kumpi sieltä olis tulossa :)

Nyt vaan kun ens viikolla alkava hoidon harjoittelu menis supernopeaan, en oo yhtään innokas sinne menemään, koska tuntuu, että oon ihan surkee ja ne siellä vaativia.. sit pääsisin rauhassa nauttimaan kasvavasta mahasta <3 mulla ei oo mitään tietoo, mitä kesän teen. kesäkuun voisin tehdä töitä, mutta koko hakeminen on jäänyt nyt hakematta... pakko mennä työkkäriin todennäköisesti kysymään, että mitäs tehdään. rankkaa hommaa en kuitenkaan voi tehdä. no mut se on sit joskus ajankohtaista.

en muuten ole varma, mutta ihan kun ne pienenpienet hipaisut iltaisin olisivat pikkuisen pienenpieniä potkuja! <3

Loituma - Kun Mun Kultani TulisiLauantai 02.04.2011 18:53

"Kun mun kultani tulisi,
armahani asteleisi,
tuntisin ma tuon tulosta,
arvoaisin astunnasta,
jos ois vielä virstan päässä
tahikka kahen takana.
Utuna ulos menisin,
savuna pihalle saisin,
kipunoina kiiättäisin,
liekkinä lehauttaisin;
vierren vierehen menisin,
supostellen suun etehen.
Tok' mie kättä käppäjäisin,
vaikk' ois käärme kämmenellä;
tok' mie suuta suikkajaisin,
vaikk' ois surma suun edessä;
tok' mie kaulahln kapuisin,
vaikk' ois kalma kaulaluilla;
tok' mie vierehen viruisin,
vaikk' ois vierus verta täynnä.
Vaanp' ei ole kullallani,
ei ole suu suen veressä,
käet käärmehen talissa,
kaula kalman tarttumissa;
suu on rasvasta sulasta,
huulet kuin hunajameestä,
käet kultaiset, koriat,
kaula kuin kanervan varsi."

[Ei aihetta]Perjantai 25.03.2011 17:41

15. raskausviikko lähteny käyntiin. Kylläpä on toisaalta mennyt aika nopeasti. vaikka joskus tuntuu, että aika ei liiku mihinkään ja syyskuuhun on vielä ikuisuus. mut kuukauden päästä ollaan jo puolessa välissä raskautta!
Tänään oli toinen neuvola ja sydänäänet kuunneltiin ekan kerran, ja tullaan tästä eteenpäin kuuntelemaan joka neuvolakäynnillä. siellä se sydän hakkas hirmuista vauhtia, syke oli noin 155! ja potkuja kuulu myös aina välistä. odotan jo, että millon itse alkaisin liikkeitä tuntemaan...
eli kaikki hyvin edelleen, myös muutama viikko sitten ultrassa oli kaikki hyvin. silloin sitä olisi voinut katsella vaikka koko päivän, meidän pikkuista<3 on se uskomaton kokemus ja tunne, kun näkee oman lapsensa ensimmäistä kertaa. ja nuo sydänäänet... taas sai voimia ja uskoa siihen, että todella siellä masussa on joku, ja kaikki on niin kuin pitääkin.
en malta odottaa syyskuuhun! että saadaan se meidän oma pieni syliin. miten ihana näky se on, kun Vesa saa lapsensa ensimmäistä kertaa isoille käsivarsilleen ja pääsee kylvettämään ja vaihtamaan vaippaa <3

tänään mennäänkin jo Joutsaan katselemaan joskos tutulta löytyisi kasa pienen pieniä bodeja, leluja, lakanoita pinnasänkyyn, itse pinnasänky! apua, illalla meillä voi olla kasa lastentarvikkeita täällä!
:)

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.02.2011 18:52

Piu!
Nyt olen jälleen raskaana<3 viikkoja tänään tasan seitsemän. Jännittää kovasti pysyykö pieni tällä kertaa matkassa loppuun asti. LA olisi 21.9, eli siukun syntymäpäivänä sekä hänen kihlajaispäivänä. (:
vielä olisi viisi viikkoa odotettava, että olisi maagiset 12 viikkoa mennyt ja voisi huokaista helpotuksesta.
vasta 14. päivä on eka neuvola, en tiedä ultrataanko siellä, vai joudunko odottaa vielä pidempään.. tää on vain niin tuskaista. luulin jo lauantai-iltana että taas se menee kesken, mutta maanantaina ei ollut enää minkäänlaista vuotoa, joten uskallan taas olla toiveikas.
Vesa on kyllä kovilla, mieli on niin herkässä, ettei koskaan. Ei ole ihme, jos ovia paiskotaan ja tavaroita lentelee ja minä itken joka ikisestä asiasta. :D samoin tämä rasittava jatkuva väsymys alkaa jo käydä hermoille. mitään muuta en tekisikään, kuin nukkuisin. pahoinvointia on myös hieman, mutta vain hieman. silloin, jos en ole syönyt ja verensokeri on alhaalla. hedelmät menevät silloin, oikea ruoka vain puoliksi väkisin. Onneksi en sentään ole oksennellut, enkä usko, että niin pahaksi tämä edes menee.
Vesan perhe ei tiedä, eikä munkaan. Siukulle piti kertoa heti viikon jälkeen plussaamisesta. (:
Ajatukset kyllä ailahtelee jälleen laidasta laitaan. Välillä on kyllä sellainen olo, että mihin helvettiin mä oon itseni taas laittanut?! Mut suurimmaks osaks oon kyllä onnellinen, vaikka ei vielä vain oikein uskalla täysillä alkaa iloitsemaan, ettei sitten pety. Vaikka petyn kyllä silti, jos keskenmeno tulee ja se tulee olemaan kyllä varmaan entistä raskaampaa toistamiseen.
mutta yritän olla huolehtimatta liikaa. odotan vaan, että aika menee nopeasti ja pääsisin sinne ultraan! yksityiselle voisin mennä vaikka heti, sydän on tällä viikolla alkanut lyömään, mutta maksaa kyllä niin paljon, että yritän jaksaa odottaa ihan siihen ilmaiseen. (:
syön kyllä mahdollisimman terveellisesti, hedelmiä hedelmiä hedelmiä, kalaa myös mahdollisimman paljon, maitoa vähintään puoli litraa päivässä, kunnon d-vitamiinit päälle.. paprikaa piti myös ostaa ja syödä, vaikken edes tykkää siitä. Mutta siinä on foolihappoa, joka on todella tärkeä pienen aivojen kehittymisen vuoksi :D
eiköhän tää tästä. (: Vesakin on niin onnellinen<3

[Ei aihetta]Maanantai 17.01.2011 22:12

Lauantaina oli kivaa, kun käytii Vesan kanssa kaupassa ja innostuttiin ostamaan erikoisia hedelmiä. Nautittiin niitä sitten illalla kotona <3 oli pitahaya, pepino, kiwano ja kumquatteja.. pepinosta tuli ehdottomasti uusin suosikkini ja pitahayaa tulee olemaan vastaisuudessa ainakin salaateissa. :)

sunnutainakin oli kivaa, kun käytiin Vesan kotona saunomassa. Vesa juoksi lumihankeen kahdesti ja mä hihittelin sille saunan ikkunasta. En uskaltanu itse mennä... vaikka kyl teki vähän mieli. ehkä seuraavan kerran sitten rohkaistun. :P

Tänään käytiin ostaa lemmikkiasemalta kissoille kissanhiekkaa, Vesa halusi ostaa samalla uuden hiekka-astian, sellaisen missä se luukku ja minä valitsin värin: pinkki! :P
No, valitsin myös yhden ison karvaisen hiiren tytöille, koska niiden suosikkihiiriä, sellaisia punaisia, pieniä ei enää ollut. samalla otin kokeeksi kissanminttua, josta siukun Iines-neiti menee aivan sekaisin. No, niin meni meidän Casmirkin! Laitoin sitä hieman lattialle ja Cassu vaan hiero ja kiehni itseään siinä, ihan ku olis ollu pilvessä. :D turkki ihan kissanmintusta. Tyttö meinas repiä multa väkisin sen kissanminttupussin käsistä. Cindykin hullaantui siitä laatikosta, missä se kissanminttu myytiin, mutta enemmän se hullaantui siitä ihanasta uudesta hiirestä! :D
Nuo kaks karvaista lasta on kyllä niin ihania ja niin rakkaita mulle <3 voivoivoi...
Casmirkin oli eräs ilta niin lötköpötkö kun vaan olla ja voi. ei me mitään kalliita raggdolleja tarvita, kun Casmirilla on sama ominaisuus, mitä ei edes Iines-raggarilla ole. Cassu tuli nukkuu mun syliin korituoliin ja nukahti siihen, hetken päästä huomasin, et se on ihan taju pois. Nostin tassuja ja ne vaan lätkähti alas ihan ilman minkäänlaista lihasjännitystä. Sit mä nostin sen kissan toisin päin mun käsivarsille, eikä mitään reaktioita mihinkään. se oli kuin kuollut, häntä vähän heilui elon merkiksi. Sit se vähän raotti silmää siinä kainalossa ja nukahti uudelleen <3 awww. ihan uskomaton lämpöpatteri. <3

[Ei aihetta]Perjantai 07.01.2011 18:55

Jeeeee! Tää vuosi alkaakin oikeastaan oikeinkin hyvin. Asunto ollaan saatu jo oikeastaan kondikseen, vielä jos miehenkörilääni saisi hyllyt asennettua kylppäriin, niin saisi sinnekin tavarat järjestettyä. Muuten kaikki onkin jo omilla paikoillaan. :) Eli hyvin kulunut viimeinen lomaviikko...
Mutta niin sitten siihen itse asiaan: soitin tänään itse kysyäkseni uutta työhaastatteluaikaa, koska ensimmäinen aika jouduttiin perumaan. olin juuri tullut suihkusta ja aamupalan vetässyt naamariin, niin sieltä sanottiin, että pääsisitkö nyt heti, että tunnin päästä meidänkin pitää täältä lähteä... mikäs siinä, äkkiä vaatteet niskaan, hiukset kuivaks, meikit oli loppu, yritin taiteilla jotenkin ne meikkivoiteen jämät riittäväks koko naamaani ja samalla etsin työtodistusta edellisesta siivoustyöstä. kaikki nämä vartissa ja oltiin jo autolla. ja ha, sain sen paikan!! eli siivoan ravintoloita joka toinen la ja su. mulla on kolme ravintolaa, jotka ei ainakaan pitäisi olla mitään räkälöitä, ainakin niissä käy ihan siistiä, fiksua porukkaa... aivan mahtavaa! :)
(kuukauden päästä kiroan, että miks vitussa mä tällästä duunia edes hain...) no ei nyt sentään, kyllä mä veikkaan, että kyllä sitä tekee. mun mielestä se on tosi hyvä, kun se ei ole kuin joka toinen viikonloppu, niin saa ihan oikeasti pitää vapaatakin. :)
Nyt tästä vielä puuttuis, että Vesakin sais toisen työpaikan, niin mä korkkaisin tuolta tuon viimeisenkin shampanjan! (minä kun en ihan tosta noin vaan aitoja shampanjalahjojani availe, ne on saanu siellä pari vuotta seistä ja odottaa sitä oikeaa hetkeä)
mutta ai että, mä oon tyytyväinen itseeni nyt :)