IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Orosen joulukalenteri 2009 - PrologiTorstai 26.11.2009 12:50

Tammikuun 3. päivä vuonna 0. Maailman johtavat henkiolennot ovat kokoontuneet valtavan kuusen latvaan johonkin päin nykyisen Belgian aluetta. Näillä mahtavilla olennoilla on vuotuinen kokous, jolloin he puntaroivat uskontojensa vaikutusvaltaa maailmalla ja rupattelevat muutenkin maailman menosta. Paikalla on suuria yksinvaltiaita diktaattoriolentoja, kuten Allah, Jahve ja kristittyjen Jumala, sekä demokraattisempia pienempien jumalien kanssa sovussa hallitsevia jumalia, kuten Kreikan Zeus, Egyptin Amon Ra, Intian Brahma sekä suomalainen Ukko Ylijumala. Oli paikalla tietysti lukuisia muidenkin uskontojen päähenkiä. Tosin monia afrikkalaisia ja amerikkalaisia jumalolentoja ei kokoukseen enää päästetty sen jälkeen, kun JK (=Jumalten kokous) päätti, ettei ihmislihan syömistä enää hyväksytä.

Kokouksessa oltiin tultu siihen vaiheeseen, jolloin jokainen olento kertoi uusista ideoistaan kannatuksensa lisäämiseksi. Oli Ukko Ylijumalan vuoro puhua:
"Aion siittää omalla hengelläni neitsyen. Tämä neitsyt synnyttää poikani ja hänestä on tuleva vapahtaja koko Suomen kansalle. Hän saa levittää minun sanaani koko maailmaan kaikille, jotka sitä haluavat kuunnella!"
Tämä herätti suurta keskustelua kokouksessa. Joidenkin mielestä idea oli moraalisesti arveluttava ja jopa vaarallinen, kun jumalallinen voima ja ihmisen, varsinkin suomalaisen miehen, tyhmyys ja uppiniskaisuus yhdistyisivät. Samalla kun muut henkiolennot keskittyivät kiistelemään siitä, saako Ukko tehdä temppunsa, hautui kristittyjen Jumalan olemattomasta materiasta koostuvassa päässä ilkeä juoni Ukon idean kopioimiseksi. Tällä idealla hän syrjäyttäisi kaikki vanhat uskonnot maailmasta ja polkisi muut jumalat orjikseen ja tuhoaisi heidät.

Kävi niin, että maaliskuun puolenvälin jälkeen Ukko Ylijumala siitti Suomen kauneimman neitsyen, Maria nimeltään, siunattuun tilaan. Samalla kristittyjen Jumalan vakoojat välittivät lähi-itään tiedon, että siitos on tapahtunut. Vielä samana päivänä Jumala siitti omassa maassaan Nasaretin kaupungissä, hänkin Maria nimisen neitsyen.
Kävi kuitenkin niin, että muutama päivä Ukko Ylijumalan öisen vierailun jälkeen suomalainen Maria oli jo unohtanut näkemänsä hengellisen unen ja sahtipäissään avasi reitensä eräälle metsästäjälle. Ukko yritti kaikkensa estääkseen tämän, mutta sahtipäissään olevalle suomalaiselle naiselle ei yksikään mies pysty puhumaan järkeä, ei edes jumala.

Tuli siis joulukuun 25. päivä ja molemmat neitsyeen siitetyt jumalten lapset syntyivät. Vasta nyt Ukko sai tietää kristittyjen Jumalan petollisesta ideanvarastuksesta ja lähti lähi-itään tarkoituksenaan tappaa Jumalan poika. Samalla Ukon oma poika jäi Suomeen omilleen riettaiden pikkujumalten ollessa hänelle lapsenvahteina ja maallisten alkoholistien häntä kasvattaessa.

Ukko matkusti Israeliin ja yli kolmekymmentä vuotta hän myrkytti ihmisten mieliä tätä Jeesusta vastaan ja lopulta pääsikin tavoitteeseensa: Jeesus naulattii ristille, oman isänsä symbolille! Mutta se, mitä Ukko Ylijumala ei aavistanut, ole se, kuinka Jumalan suosio tästä kuolemasta kasvoi. Ukko palasi katkerana Suomeen kasvattamaan omaa poikaansa.

Suomessa Ylijumalaa kuitenkin odotti kauhistus: Pojasta oli tullut vahva ja viriili nuorimies, joka muiden suomalaisten tapaan käytti alkoholia kuin lähdevettä ja paneskeli kaikkea kaksijalkaista takajaloillaan seisovasta (naaras)karhusta rikkinäiseen jakkaraan. Niinpä Ukon ollessa poissa, oli hänen poikansa hallitsemattomasti jumalallisella viehätysvoimallaan kiertänyt Suomen lähes jokaisen vähänkin haluttavan neidon läpi ja tietysti polkaissut kerralla paksuksi.

Kului vuosia. Kristittyjen jumala suri poikansa kuolemaa, vaikka olikin onnellinen kannatuksensa kasvusta. Hänen hovissaan eräs enkeli halusi olla mieliksi Jumalalle ja suunnitteli kostoretken Ukko Ylijumalaa kohtaan. Tämä enkeli, Lucifer, tuli siis Suomeen ja yöllä Ukon nukkuessa kahlitsi tämän syvimpään hiidenkirnuun. Tästä teosta onnellisena Jumala päätti palkita enkeli Luciferin antamalla tälle itsensä kanssa yhtäläisen vallan hallita Jumalan karitsoja. Kieroluonteinen Jumala kuitenkin teki Luciferistä ihmisten silmissä hirviön, ja tästä katkeroituneena Luciferistä tulikin meidän tuntemamme Paholainen.

Ukon poika kuitenkin eli, ja hänestä tuli isänsä kuoleman jälkeen vahvempi kuin koskaan. Nyt hän oli tarpeeksi jumala, jotta muut, nyt jo heikot suomalaiset jumalat pystyivät kertomaan hänelle suoraan, mistä hän oli tullut ja mitä oli tapahtunut. Ukon poika oli vihainen. Hän halusi murskata Jumalan, mutta ei hallita kansaansa sillä samalla kauhulla, kuin Jumala. Ukon poika perusti tukikohtansa pohjoiselle Korvatunturille ja päätti alkaa jakaa lahjoja maailman kansoille aina syntymäpäivänsä aattona. Ympäri Suomea olevista lapsistaan, jotka myös elävät lähes ikuisesti, tämä Joulupukki värväsi itselleen avuksi tonttuja. Tontut ovat Joulupukin vakoojia ja ovat tehtävässään maailman parhata.

- Esijouluinen Oronen

Selvää säästöäMaanantai 23.11.2009 17:12

Toisinaan sitä tulee laitettua rahaa palamaan enemmän, kuin sitä tienaa. Silloin ei ihan kauheasti sitä hilloa jää vanhuuden varalle. Toisaalta toisinaan törsäämällä voi säästää ihan vitusti rahaa. Miettikää nyt: HK:n blöö normaalisti 2 euroa, nyt Plussa-kortilla vain 1,5 euroa. Mitä enemmän ostat makkaraa jääkaappiin vanhenemaan, sitä enemmän säästät rahaa! Sitten kassalla huomaatkin, että se plop-plop-kortti onkin kotona. Se vituttaa.

Joskus olen myös kuullut joidenkin ihmisten olevan niin hölmöjä, että maksavat työssäkäynnistään. Näitä idiootteja kökkii täällä Helsingissä muun muassa Kehä 1:llä joka aamu ja iltapäivä. Apinat mielummin maksavat polttoaineesta, jolla auto liikkuu, jotta saavat kasvattaa megalomaanista hevosenkyrpää keskelle otsaansa istuessaan ruuhkassa polttamassa helvetin kallista bensaa (jota se 1,3 litrainen Corolla syö tunnissa enemmän kuin auton arvo on). Myös julkisilla kulkuneuvoilla matkustaminen on yleistä, mutta tuskin kannattavaa muualla kuin Helsingissä ja parissa muussa suuremmassa kotimaisessa kaupungissa. Bussissa istuessa voi samalla myös lukea kätevästi lehden.

Myös kuntoilusta jotkut maksavat (tosin minä mukaan lukien). Tyhmintä on maksaa kuntoilusta, joka ei ole edes ohjattua, vaan maksat siitä, että saat tunniksi muutaman möhkäleen rautaa käyttöösi, jota voit sitten nostella aikasi kuluksi, kun odotat että rauta pitää palauttaa paikoilleen ja mennä kotiin. Ai helvetti kun tuleekin hyvä olo, kun vuokraat 80 kiloa rautaa tunniksi = hyvä kauppa?

Onkohan kovin moni ihminen kuullut hyötyliikunnasta? Hyötyliikunta ei ole mitään, eikä sitä voi pistää edes nenään. Tässä vaiheessa moni jo miettii, että tekeekö sillä sitten mitään! Vastaus on: sillä säästää monesti aikaa ja rahaa! Työmatkani on noin 5,5 kilometriä. Kuljen sen polkupyörällä samassa ajassa, kuin kulkisin bussilla (kun lasketaan mukaan bussimatkaan kävelyt molemmissa päissä ja toisaalta pyörämatkaan suihkussa käynti). Erotuksena se, että bussista joutuisin maksamaan ja pyöräillessä saan lähes tunnin päivässä liikuntaa. Vittu kun kuulostaa hyvältä, eikä siinä vielä kaikki!

Lisäksi kerrostalossa asuvat ovat saattaneet kotiin tullessaan huomata hissin vieressä ihmeellisen näköisiä kivisiä tasanteita useita kymmeniä toinen toistaan korkeammalla noin 30 cm etäisyydellä toisistaan. Ne ovat portaita. Niitä käytettiin silloin, kun hissejä ei oltu vielä keksitty kuin läskiperseiden märissä unissa. Portaita kävelemällä olen itse hissiä nopeammin kuudennessa kerroksessa perillä, jos hissi pitää kutsua neljännestä kerroksesta tai korkeammalta alas. Ja taas hengästyy ja on kivaa :)

- Hyödyllisesti urheileva, turhaan rimpuileva Oronen

PS. On ollu vähän taukoa kirjailusta. Ja sitten kun tekee "kambäkkiä" niin tulee kirjoitettua tälläistä paskaa.'

PPS. Jos tässä oli jonkun mielestä jotain hauskaa (=hymyilit edes) niin kerro minulle niin poistan hauskan kohdan ja tulen potkimaan hymyn perseeseen.
On kuuma kesäpäivä. Aurinko paistaa ja pinkeä tynnyrimaha kiiltää sen loisteessa. Jostain muhkean rinnan alta lähtee valumaan hikinoro pitkin tätä uljasta vartaloa, joka huokuu menneiden vuosien kiihkoa ja on nyt alistettu vain temppeliksi, pyhätöksi, johon kukaan ei pääse sisään, vaikka haluaisikin. Kyseessä ei suinkaan ole viimeisillään raskaana oleva nainen, vaan keski-ikää lähestyvä suomalainen mies. Hikinoro jatkaa kulkuaan, kunnes se uppoaa napaan, ainoaan rosoon tämän valtavan pallon pyöreydessä.

Suomi on todellinen laardin luvattu ihmemaa. Kun katselee ihmisiä kävellessään ulkona, ei voi olla huomaamatta läskien ihmisten huomattavan suurta osuutta kansasta. Eikä liikalihavuus ole mikään ihme. Monelle työpäivän jälkeen on itsestäänselvyys rentoutua parin oluen parissa ja samalla syödä esimerkiksi terveellinen lihapiirakka tai pari ihan vain välipalaksi odotellessa iltapalaa. Tämän kaiken hyvän lisäksi ainoa liikunta on joka-aamuinen taistelu sängystä autoon ja autosta työpöydän ääreen (liikuntamäärissä ei ole huomioitu todennäköistä n. 15 kertaa päivässä tapahtuvaa tupakalla käyntiä).

Eikä ongelma ole yksinomaan miesten, vaan yhä enevissä määrin jalkakäytäviä ja kaupan hyllyvälejä lyllertää myös mastodontin kokoisia emäntiä, joilla mukanaan on räkänokkainen äidin pikku Ville-Liisa, joka on vasta kovaa vauhtia siirtymässä ylettömästä lapsen pyöreydestä aikuisiän liikalihavuuteen. Kapakeissa ja tanssiravintoloissa ilmiön näkee ehkä parhaiten, kun nämä rasvakasat pukeutuvat ihonmyötäisiin vaatteisiin ja yrittävät vietellä vastakkaista sukupuolta heiluttamalla koko massaansa edestakaisin. Yäk.

Aikuinen ihminen tekee pitkälti omat päätöksensä, ja on loppukädessä hänen oma valintansa, kuinka lihava hän on. Lapsilla ei kuitenkaan monesti ole ymmärrystä ja mahdollisuutta tehdä valintaa, kun kotona syötetään Mäkkärin ihrahötöä ja juotetaan koodikolaa äidin pikku mussukalle. Mussukkakin viedään tietysti siihen kahden kilometrin päähän autolla kouluun ja koulun jälkeen tämä on niin väsynyt, ettei ole varmaa, jaksaako hän enää tehdä valintaa tietokoneenpelaamisen ja television katselun välillä. Siksi onkin hyvä, että lapsella on omassa huoneessaan molemmat. Kouluruokakin on niin ällöttävän terveellistä ja ravitsevaa, että lapsen on mentävä sen sijaan ostamaan kaupasta vaikka muutama lihapasteija ja suklaapatukka, jotta jaksaa koko päivän.

Varusveitikat ovat niin lihavia, ettei heitä voi laittaa juoksemaan. Vapise Suomen vihollinen, sillä olet hautautuva läskivuoreen, jos se pääsee luoksesi polvet ja lonkat ehjinä... Ei näin. Ehkä Suomen puolustusvoimien kannattaa panostaa enemmän miehittämättömiin sota-aluksiin, joita läskit voisivat ohjailla mukavista tuoleistaan.

Eipä ole siis ihme, että sydän- ja verisuonitaudit niittävät suomalaista kansaa kuin maajustiina kauraa elokuussa.

En tarkoita, että jokaisen suomalaisen pitäisi olla huippu-urheilijan kunnossa, mutta mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että coopperin testissä jaksaisi edes juosta sen koko 12 minuutin ajan. Helpohkoa on mielestäni kuitenkin pysyä normaalipainon rajoissa (paitsi jos käy niin paljon kuntosalilla, että on ylipainoinen 12 rasvaprosentilla, se vaatii oikeasti työtä). Ainakin itse mielummin katson terveen näköistä ihmistä, kuin hikoilevaa ja kalpeaa tupakan kellastamin hampain elämää tarpovaa virtahepoa.

- Atleettinen, jokaisen naisen ja monen miehenkin märkä uni, Oronen

PS. Ehkä Helsingin Kontulasta otettu otos saattaa johtaa liian läskiin mielikuvaan Suomesta.
PPS. Läskit HUOM! Liikunta on oikeasti ihan kivaa ja terveellinen ruoka hyvää, kokeilkaa vaikka.

Näin miesten keskenTorstai 20.08.2009 22:57

- Oronen, tuo järkälemäisen lihaksikas antiikin veistosten kaltainen olento, käveli tässä päivänä eräänä Itäkeskuksen uimahallin pukuhuoneessa alasti. Hän oli tulossa paskalta. Nimittäin sen uimahallin pukuhuoneen vessasta. Oronen kävi paskalla ennen uimista, koska myös jumalten on paskannettava ja Orosella se hetki oli juuri silloin.

Orosen ollessa matkalla vessasta omalle pukukaapilleen, sattui joku itseään suihkuunmenoa varten riisuva henkilö hipaisemaan Orosen uskomattoman jänteikästä käsivartta. Hipaisun seurauksena oli lähestulkoon kuolemanpelkoa kuvastava ilme ja useat anteeksipyynnöt.

Oronen oli tästä hämillään, koska pohjimmiltaan hän on kuitenkin hyvin lempeä ja kiltti olento. Toki Oronen olisi voinut repiä tämän miehen kappaleiksi paljain varpain, jos olisi tahtonut -

Kauas on siis tultu siitä, kun alastomuus ja ihmisten keskinäinen fyysinen kosketus oli aivan jokapäiväistä ja normaalia. Tänä päivänä ihmiseen ei pidä eikä saa koskea, ellei siihen ole ensin saanut tavalla tai toisella suostumusta.

Antiikin Kreikassa yleisö ihasteli vaatteettomia miesjärkäleitä, jotka jyrähtäen osuivat yhteen painimolskilla ja ottivat toistensa vartaloista ja taidoista mittaa kamppailun saralla. Kaukana ovat ne ajat, jolloin miehistä raavaimmat ja pelätyimmät, sotilaat, olivat poikarakkauden lippulaiva. Nämä raavaat urhot hoitivat toistensa haavojen sitomisen lomassa myös toveriensa aviovaimojen toimen. Siinä oli todellista ryhmähenkeä ja uhrautumisen meininkiä.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan: Antiikin aikoina sotilaat olivat kaikkien kadehtimaa kansaa ja naisten suosiossa. Tänäkin päivänä homot trendikkäine vaatteineen ja naisia ymmärtävine ajatuksineen ovat edelleen naisten suosiossa.

- Omakehulta löyhkäävä Oronen

PS. Kirjoittaja ei kannata paluuta sotilaiden yleiseen homousvelvollisuuteen.
PPS. Ehkä homojen suosiota selittää myös se, että toisin kuin punttisalin turvottamat mies-apinat, homot eivät näe naisia pelkkinä lihanpaloina, joihin tyydyttää himonsa.
PPPS. Pitäis varmaan hankkia hoitoa. Enkä nyt siis tarkoittanut mitään panohommia... Pöpilään.
Kaikkihan tietävät, että kaikki otsikon adjektiivit eivät millään mahdu yhteen ja samaan kohteeseen. On lähestulkoon mahdotonta, että yksi ainoa asia, oli se sitten ajatus, esine, ihminen tai mikä tahansa, voisi olla näitä kaikkia samaan aikaan.

Ensimmäiseksi jokaiselle tulee otsikosta kuitenkin mieleen naiset, joten otetaan heidät esimerkiksi. Kauneudella tarkoitan tässä kirjoituksessa luonnollista kauneutta, jota katselemaan voi uppoutua pidemmäksikin aikaa ihan vain katselemisen ilosta. Käytännöllisyydellä tarkoitan, että nainen mahdollisesti osaa tehdä muutakin kuin meikata itsensä nätiksi. Seksikkyys taas tarkoittaa sitä, että naista katsoessa voisi kuvitella itsensä samaan sänkyyn, ehkäpä jopa melko helpostikin. Järkevyys taas tarkoittaa, että nainen on järkevä, ei tuhlaa eikä vaadi sitä mieheltänsäkään ja on muutenkin jalat maassa. Porno nainen on taas sellainen, jonka voit kuvitella viiden miehen kanssa samaan sessioon kaksi kullia perseessä, pari pillussa ja yksi suussa.

Näitä kaikkia ominaisuuksia tuskin on yhdessäkään naisessa tällä planeetalla. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kaunista naista kelpaa esitellä ja hyvällä tuurilla tämä voi olla järkevä ja käytännöllinenkin. Seksikyyskin on eräänlaista kauneutta, joten tämäkin voi olla käytännöllinen ja järkevä. Vaihtoehtoisesti seksikäs voi olla samalla myös pornoa. Pornokin voinee olla kaunista ja seksikästä, mutta todennäköisesti kallis pitää eikä osaa tehdä muuta kuin hankkia isompia tissejä.

Koska kaikkea ei voi saada samassa paketissa, ovat miehet kehittäneet autot. Moni ottaa mielellään tuon kaunis-käytännöllinen-seksikäs-järkevä-yhdistelmän mieluiten itselleen naiseksi ja sitten jos on tarvetta, hankitaan se porno-seksikäs-porno-yhdistelmä autoksi.

Jotkut miehet eivät toisaalta tyydy tehdasvalmisteisten autojen luontaiseen vetovoimaan, kuten toiset naisetkaan (useimmiten nämä porno tai wnb-porno tyypit) eivät aina luota tehtaalta tulleeseen runkoonsa, vaan sitä pitää vähän laittaa uuteen uskoon. Molempiin pitää pistää hiukan muovia sinne sun tänne: Autoon helmoja ja spoileria, naiseen tissejä ja huulia.

Pornon auton ja pornon auton kustannukset ovat todennäköisesti pitkällä juoksulla aivan yhtä suuret. Autosta on vain helpompi päästä eroon.

- Kaikkia edellämainittuja ominaisuuksia erinomaisessa täydellisyydessään kuvaava Oronen

PS. Jos joku turha julkkis sattuu näyttämään vaikka laamalta, koska hänellä ei ole leukaa, saa senkin tehtyä Virossa muovista. Sen jälkeen hän tuskin näyttää sen fiksummalta, mutta kaikki ainakin tietävät hänet idiootiksi.

Sinulla on vaikeaa?Perjantai 31.07.2009 13:59

Hei,

Onko sinulla vaikeaa? Ahdistaako? Meneekö kaikki päin vittua? Tuntuuko, että elämä ja koko maailma potkivat sinua päähän turvakengällä? Hakkaako kohtalo sinua kiveksille alumiinisella hehkuvaksi kuumennetulla pesäpallomailalla? Ei hätää, lue tämä niin ei vituta yhtään niin paljon (tai sitten vituttaa enemmän).

Onko nälkä? Johtuuko se siitä, ettet vain jaksa nostaa suklaan ja pekonin lihottamaa persettäsi ylös sohvalta ja jättää kesken viidettä kertaa kun katsot Frendien kaikkia tuotantokausia putkeen? Vai johtuuko se kenties siitä, ettet jaksa tehdä töitä saadaksesi rahaa ruokaan? Vai oletko vain idiootti, joka ei erota nälkää paskahädästä ja parhaillaan miettii, kumpi tilanne nyt on päällä? Et varmasti ole maailman ainoa nälkäinen. Mieti niitä pieniä neekerilapsia Afrikan viidakoissa, jotka ovat kasvaneet pienen elämänsä Nälkä leikkikaverinaan. Siellä ne nielevät hiekkaa tyydyttääkseen nälkänsä ja juovat kuravelliä päälle.

Entä jos onkin paskahätä? Miksi et mene paskalle? Eikö ole vessaa lähellä? Päästä housuihin, se lämmittää. Tilanteesi on todennäköisesti naurettava, ellet sitten lue tätä maratoonin ensimmäisellä kilometrillä ja huomannut sekuntia ennen lähtöä että sinullahan puskee perseestä aivan jumalaton myyrä. Älä huoli, enää 41 kilometriä, sitten helpottaa.

Väsyttääkö? Painaako unihiekka simmuissa? Silloin kun minä olin nuorenamiehenä sodassa, ei valitettu unta. Juostiin metsässä 200 kilometriä päivässä 300 kilon reppu selässä vastatuuleen ja vesisateessa. Välillä pysähdyttiin vaihtamaan kenkiä, kun vanhat kuluivat puhki. Ei siinä saatana nukkumaan ehditty. Nykyajan armeijassa vaan lauletaan ja leikitään.

Eikö sinulla ole rahaa? Oletko alkoholisti? Hakkaatko naistasi? Oletko ruma? Onko sinulla pieni penis? Näihin vaivoihin kerrotaan parannus mahdollisesti seuraavassa osassa.

Älä valita, pelle.

- Vähän ehkä vittuiluunkin sortuva Oronen

PS. Kyllä oikeasti saa valittaa. Sen jaettu tuska on puolitettu tuska. Ehkä kaverillekin tulee paskahätä ja sinä olet ennen häntä jonossa.

TV Viisi: Kysy seksistäKeskiviikko 15.07.2009 03:24

Saunalahden mainos:
- Mitä noi koirat tekee?
- Miks Janilla on kaks isää ja mulla vaan yks?
- Itkeekö eläimet?


- Oronen, joka tietää, mitä koirat tekee

PS: Janilla on kaks isää, koska Janin molemmat isät on homoja
PPS: Valo katoaa johonkin perseaukon kohdille, koska se ei pääse sinne, mihin päivä ei paista

Hieno, ihmeellinen kuolema!Lauantai 04.07.2009 02:16

Kukapa ei haluaisi kuolla. Moni suuri taiteilija on noussut suosioon vasta kuolemansa jälkeen, kun ihmiset ovatkin tajunneet, ettei sitä enää olekaan. Tämä meidän viimeisin tupakkalakkoon mennyt artistimme oli tosin jo eläessään suosittu, mutta kuitenkin jokseenkin retuperällä.

Kuolema tulee kaikille, ihan niinkuin kaikkien kuninkaasta orjaan on käytävä paskalla. Toisten kuolema on vain surullisempi asia kuin toisten. Jos esimerkiksi Frederik yhtäkkiä kupsahtaisi, pidettäisiin pubeissa ympäri maata hiljaisia hetkiä ja laulettaisiin Volgaa tippa linssissä, mutta jos esimerkiksi meikäläinen heittäisi lusikan nurkkaan, tuskin kovin moni olisi pahoillaan. Jos täällä on joku niinkin ilkimielinen, että on lukenut näitä kertomatta minulle siitä ollenkaan ja tuntee minut ainoastaan näiden tekstien perusteella, voisi hän olla jopa iloinen kuolinilmoituksestani.

Toisaalta jos teksti on niin paskaa, että on iloinen kirjoittajan kuolemasta niin miksi pitää lukea. Sama koskee Radio Novaan. Kaikki sanovat sitä paskaksi kanavaksi, mutta silti sitä kuunnellaan. Jos se on paskaa niin pitäkää sitten mielummin radio kiinni. Autossa on mahdollista myös keskustellakin. Kotonakin radion kuuntelun sijasta voi kaivaa esille vaikka Kimblen, saatana. Siinähän näpsyttelette nänniä keskellä lautaa ja yritätte saada nappulat kotiin.

Ihmiset eivät vain oikein nykyään enää osaa tehdä mitään yhdessä. Istutaan vain jossain vitun sinisessä Galleriassa ja vuodatetaan sydämen tuntoja päiväkirjaan, jota kuitenkaan kukaan ei koskaan lue. Toisaalta eiköhän päiväkirjan tarkoituskin ole juuri olla oma yksityinen vuodatuspaikka. Paitsi minulle. Minä olen myynyt sieluni ja tunteeni tälle siniselle ruudulle, mikä tekee minusta yhtä halveksittavan kuin Johanna Tukiaisestakin. No ehkä vain puoliksi yhtä halveksittavan.

Mikä helvetin järki on olla julkkis vain julkisuuden takia. Julkkikset ovat yleensä julkkiksia, koska ovat hyviä jossain. Tukiainen ei ole kovin hyvä missään, paitsi olemaan ruma läski ylimeikattu lehmä. Senkin se tekee päin persettä, kun yrittää kuitenkin olla jotain tosi seksikästä. Ei saatana... Toiset sentään ovat tehneet jotain ansaitakseen näyttävät ja koko maailmaa kiinnostavat hautajaiset. Toiset taas tekevät kaikkensa ansaitakseen tulla upotetuksi Suomenlahteen kaikessa hiljaisuudessa.

- Julkeasti julkisia julistuksia julkkiksista julistava Juhlallinen Oronen

PS. Jacksonin ansioksi luettakoon, että vaikka oli musta, ei tehny hiphoppia eikä hinttipoppia.
PPS: Se oli tosin liitulaku, eli oli ehkä tietoinen pesäero.

Holhouksen alainenTorstai 02.07.2009 16:08

Taidamme kaikki olla enemmän tai vähemmän naperoita. Ainakin siinä mielessä, että meillä kaikilla on suuri ja mahtava holhoaja, valtio.

Valtio on holhoajana vähän niinkuin paska yksinhuoltajaisä, joka yrittää kumartaa joka suuntaan pyllistämättä kuitenkaan mihinkään. Tästä dilemmasta meidän kaitsijamme taas on niin hämillään, että tahtoo joko jättää lapsensa tuuliajolle tai sitten hoitaa hommia muuten vain päin vittua.

Esimerkkinä muun muassa vouhotus tupakan vaarallisuudesta. Pari vuotta sitten jo kiellettiin ravintoloissa tupakointi ja perustettiin helvetin liekeistä savuavia häkäkoppeja, joihin ei tällainen puhdaskeuhkoinen alkoholiorientoitunut polttaja itseään pysty tunkemaan. Nyt myös tupakan myynti tehtiin luvanvaraiseksi kaupoille, jotta lasten olisi vaikeampaa saada savukkeitaan. Eihän tupakka tietysti hyvästä ole.

Samaan aikaan, kun äiti Suomen ex-aviomies Valtio pyrkii puuttumaan ihmisten sauhutteluun jatkuvasti järeämmillä aseilla, kasvaa alkoholismi ja alkoholista johtuvat kuolemat koko ajan. Miksi alkoholia saa mainostaa ja tupakkaa ei? Miksi ravintolassa saa juoda viinaa, muttei polttaa? Onko maksakirroosi ja hyytelöksi pehmennyt pää parempi vaihtoehto keuhkosyövälle?

Johtuu varmaan siitä, että isä on niin laiska käymään töissä, että perheen elatus pitää saada nyhdettyä sitten vaikka laittamalla lasten puuroon vähän kossua, josta sitten verotuloilla saa taas parantaa terveydenhuoltoa, joka hoitaa viinan myrkyttämää kansaa.

- Ihmeissään oleva paatoksellisesti propagandaa syytävä Oronen

PS. Viinanjuominen on kyllä paljon hauskempaa, kuin tupakanpoltto
PPS. Nih
Ilminen on onneton olento. Elämäkin ihan kuin kanan lento.
On olematon, hento, kuihtuva oksa.
Mies katsoo peilistä ja näkee lävitseen. Mädän mustan sydämen rinnassaan.
Sydämensä on tervan turmelema, aivonsa kossun huuhtomat.
Silmät ontot madon reijät, kieli turta lihanpala.
Miettii miksei kukaan näe sisällensä, vaikka on vain ontto kupla.
Tahtoisi huutaa: "Olen tässä, näe minut!", vaan ei saa suustaan sanaakaan.

Sanoo yhtä, tekee toista. Ei välitä auttaa hädässä toista.
Valittaa vaan ei tee. Surkuttelee vain ja ihmettelee.
Jos kiehutat veden ja sekaan jauhat elämän,
saat syödäksesi vähemmän.
Mene vessaan paskan sekaan, omanlaistesi mukaan.
Vedä vessasta itsesi alas, sielusi jämät huuhdo pois.
Kusi kuljettaa sen Tuonelan jokeen, kusiseen koskeen.

Mies katsoo peiliin lävitseen.
Tarttuu terävään veitseen.
Sydämen kaivaa rinnastaan.
Ja sille huutaa: "Olet pieni ja ruma
Perkele!"

- Tosi taitavasti runoileva Oronen

PS. Vittu mä oon pissis, kun tälläisiä muka runoja kirjoittelen. Jos näettä mut juomassa minihameessa siideriä -13C pakkasella valittamassa kun kukaan ei rakasta mua niin saa vapaasti ampua.

PPS. Jos tykkäsit äskeisestä niin otan osaa, taiteellinen makusi vastaa juustoKabanossia.