IRC-Galleria

Tuli tässä taas mieleeni jotain helvetin syvällistä. Eli mistä oikeastaan kaikki taide tulee. Taiteen kaikki puolet eivät ole tässä tarinassa edustettuina, vaan lähinnä kuvataide ja musiikki. Myös jonkinlainen tilataide saattaisi tulla kysymykseen.

Tämä sekavaa häpykarvoitusta muistuttava ajatuksenjuoksu lähtee siis liikkeelle siitä millaiset ihmiset taidetta yleensä tekevät. Taidehan yleensä kuvastaa tekijänsä tuntemuksia, ajatuksia tai sitten puhtaasti rahan tarvetta. Yleensähän taiteilijat mielletään alkoholisteiksi, jotka tekevät parhaat mestariteoksensa sellaisessa soseessa, etteivät tunnista niitä enää aamulla omikseen. Muita vaihtoehtoja taiteilijalle on persoona, jota kukaan ei oikein ymmärrä (tällöin kukaan ei ymmärrä henkilön taidettakaan) tai sitten kaverilla yksinkertaisesti viiraa päässä. Taiteilijat ovat siis yleensä jollakin tapaa ihmisiä, joilla menee huonosti. Kuka on viinamäen miehiä, kenellä on jatkuvia nais-/mieshuolia ja kenellä heittää muuten vain kuperkeikkaa korvien välissä.

Yksinkertaisimmillaan uskon taidetta syntyvän seuraavalla metodilla: Otetaan aivan umpihullu skitsofreenikko ja annetaan tälle paperia. Seuraavaksi käsketään tämän piirtää kaikki mitä hänelle tulee mieleen pulujen kivittämisestä. Ja niin syntyy seuraava huikaiseva taideteos, jossa pulut istuvat kivien päällä heittelemässä itse itseään ympäri uima-allasta, joka on täytetty siemennesteellä.

Tietysti on olemassa myös iloisia taiteilijoita, mutta he eivät ole todellisia taiteilijoita.

Taide siis kumpuaa ihmisen tuskasta. Pahat tunteet ja ajatukset ruokkivat inspiraatiota, joka on keino oksentaa pahaa oloa ulos. Tarkoituksena tietysti, että paha olo siirtyisi muihin. Mutta ei! Toiset vain pällistelevät tuskasi ruumiillistumaa ja kehuvat neroksi, vaikka oikeasti ainoa nero on se demoni sisälläsi, joka sai kärsimyksesikin näyttämään hyvältä ulkopuolisten silmissä.

- Pahan oloinen ja makuinen, teidän kaikkien oma demoninne, Oronen

PS. Onko olemassa puhdasta paskaa? Sehän on kuitenkin aika paskaista joka tapauksessa.
PPS. Meikäläisellä taitaa mennä hyvin, kun en ole taiteilija.
PPPS. Ne narkkarit ja alkoholistit ja hullut, joilla ei ole taiteellisia lahjoja häiriköivät ympäriinsä purkamassa sitä pahaa oloaan.

Solis taas moro kaikille teille rakkaille päiväkirjani lukijoille (tai siis päiväkirjalle, koska eihän tätä kukaan lue, koska toisten päiväkirjan lukeminen on rumaa). Tänään on ollut hiukan ristiriitainen olo.

Päivä alkoi huonosti jo oikeastaan eilen, kun täytyi vääntäytyä koululle. Mikäs sen mukavampaa, kuin jättää tyttöystävä ja kaverit ja lähteä istumaan tyhjänpanttina koululle tekemään ei mitään. Melkein yhtä kivaa kuin paskan syöminen (ei se niin kauheaa ole, kuin kuvittelisi... kai). Junamatkalla oli kyllä kiva rentoutua pirteän death metallin parissa (http://www.myspace.com/ajattara) ja samalla torkkua. On hyvät unet taattu.

Noniin, eli olin siis päivän tuossa koulun päivystyksessä homehtumassa ja sneppailemassa* kiveksiä. Päivän kohokohtanahan oli tietysti ählämipizzan tilaaminen. Pizza oli hyvää ja täyttävää, kiitos kysymästä.

Mutta sitten siihen ristiriitaan, josta jo tyylikkäässä johdantokappaleessani salaperäisesti ja -myhkäisesti mainitsin. Ollut koko päivän vähän sellainen olo, että tekisi mieli kauheasti riehua ja treenata, mutta sitten on kuitenkin aivan vetelä olo. Tosin syynä saattaa olla pilaantunut maito, jota otin kunnon kulauksen ja vasta nielemisen jälkeen tajusin että sehän maistui pahalta. Näin se varmaan spermankin kanssa menee...

Tullut tässä mieleen, että olisi kiva päästä kokeilemaan tätä uutta "Simssiä" eli Sporea. Olisi jännä luoda omaa elämää, ja tutkia, onko mahdollista ruokailla ulostaa samasta onkalosta, jonka kautta hoidetaan myös lisääntyminen, näkeminen ja johon eliö kerää talviruokavarastonsa. Minun tekemässäni maailmassa ei olisi epätasa-arvoa lajien kesken, koska kaikki todennäköisesti kuolisivat sukupuuttoon.

-Ässistä tässä olevaisin Oronen

PS. *Sneppailu= terävä "isku" etu- tai keskisormella, jonka saat aikaan, kun jännität sen peukalon taakse ja ensin jännität sen iskuun ja sitten vapautat peukalon takaa.

PPS. Ei minulla oikeastaan mitään asiaa ollut, teki vain mieli vähän näppäillä.

PPPS. Miltähän näyttää kaksi riviä T-kirjainta... I just wonder. Arvatkaas mitä seuraavaksi tulee!
TTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT

PPPPS. Kaikki jotka arvasivat, nostakoon käden pystyyn.

Miltäs kuulostaisi ostaa .22 kaliiberin pistooli, laittaa muutama video ammuskelusta Youtubeen ja sitten mennä jonkun järjettömän filosofian toteuttamiseksi ammuskelemaan opiskelutovereita kouluun? Jos kuulostaa hyvältä, niin hakeudu hoitoon.

Ihmisten ampuminenhan on rumaa, paitsi jos se tapahtuu elokuvissa, pelissä, akuankassa tai uutisissa. Tämänhän on jokaisen äiti opettanut jo varhain. Toiset vain unohtavat joskus äitimuorin ohjeet ja alkavat sooloilemaan ympäriinsä ja sitten siitä syntyy raatoja. Eilenkin syntyi 10 turhaa ruumista, joista olisi elävinä voinut tulla vielä vaikka mitä. Yksi eilen tullut ruumis taas oli aivan aiheellinen, mutta sekin olisi voinut syntyä jossain metsän perukoilla.

Suomen kansa on siitä yhteisöllistä, että kun jotain kamalaa tapahtuu, se koetaan yhdessä. Myös syyllisiä etsitään ja osoitellaan yhdessä kaupallisten medioiden kantaessa väkijoukon edellä soihtua ja huudellen sotahuutoja. Eilenkin puhuttiin mielestäni melko syyttävään sävyyn komisariosta, joka puhutti tätä betoniviidakon irokeesia internetistä löytyneiden videoiden johdosta. Mielestäni miestä, joka tekee työnsä ei pidä tällä tavalla kohdella. Totta kai pitää selvittää, onko tapahtunut jotain laiminlyöntejä, mutta senkin voisi tehdä neutraalimpaan sävyyn.

Ja vielä kerran sanon kaikille, että jos aivan tosissasi harkitset vaikka vähän vain kutitella kaveria sillä piipusta lähtevällä mötikällä, mene vaikka metsään ja vedä itsesi jojoon.

- Kouluissa anti-ammuskeleva Oronen

PS. Älkää nyt sitten oikeasti menkö ainakaan itsemurhaviestiin kirjoittamaan tämän kirjoituksen inspiroineen itseänne.

Taas alkaa olla se aika, kun Pahan kätyri, Joulupukki, lähettää matkaan alamaisensa vakoilemaan ja urkkimaan meitä kaikkia Suomen kansalaisia. Puhun tietysti tontuista. Tontut eivät ole, kuten usein ajatellaan söpöjä hiippalakkisia pikkuveikkoja jotka ovat ystäviä metsän eläinten kanssa, vaan päinvastoin. Tontut ovat lyhyenläntiä miestä muistuttavia otuksia, jotka ovat alkoholisoituneet ja turvonneet kesän aikana luolissaan. Nyt nämä rumat, ryppyiset ja viinanhajuiset otukset ovat lähdössä liikkeelle tekemään pahojaan.

Tontut ovat tämän planeetan parhaita vakoojia, joita koulutetaan Korvatunturin tonttukeskuksessa. Rahoituksen tämä toiminta, kuten Joulupukki yleensäkin, saa valtion salaisesta budjetista. Tästä budjetista ei tiedä kukaan paitsi Joulupukki itse, koska hän on sen itse yön pimeinä tunteina käynyt tekemässä.

Näinä päivinä, kun usko kaikenlaisiin taikaolentoihin ja taruihin on menettänyt vahvasti jalansijaa, ovat myös tontut muuttuneet taruolennoiksi. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Korvatunturilla ollaan vain tyytyväisiä, kun nykyään kukaan ei usko, että vakoojakansa nimeltään tontut olisivat olemassa.

Nyt siis nämä rujot oliot ovat keskuudessamme. Ne urkkivat meistä kaikista kaikki tiedot. Tiedon siitä, oletko ollut kiltisti, mitä ja milloin syöt, koska käyt vessassa ja käytkö siellä paskalla vai runkkaamassa, tonttu katsoo ikkunasta kun saat orgasmin sängyssä. Tonttu urkkii alkoholistivanhemmiltasi baarissa tietoja sinusta tarjoamalla kaljaa ja laulamalla näille palladeita karaokessa.

Jotta kaikelta tältä ummistettaisiin silmät, joulupukki valmistuttaa kiinalaisilla lapsilla krääsää, jota suolletaan suomalaisille "joululahjoina". Oikeasti nämä tavarat ovat vain Joulupukin hyvitystä ihmisille urkinnasta, josta emme edes tiedä.

- Joulupukin pikku apuri Oronen

PS. Tontut saattaisivat kuitenkin haluta vanhan perinteen mukaan hieman jouluherkkuja rappusille jouluaaton humalassa syötäväksi. Näistä tähteistä ne sitten syksylläkin saavat vielä hiukan krapulaansa. Kevään ja kesän tonttu elää viinalla.

PPS. Tontulle voi jättää portaalle myös pullon kossua. Vaikka sen oman joulupullonsa, jolloin ei tarvitse kännissä häätää perhettä hankeen ja sammua muna kädessä pornolehden eteen.

Jokainen on varmasti joskus käynyt tämän saman armottoman sodan, jossa sanoja ei säästellä ja solvaukset ja uskomukset vellovat valtoimenaan. Kysymyshän oikeaoppisesta voileivän tekemisestä ja ennen kaikkea sen täyttämisestä.

Leivän päällisten asetteleminen on taiteenlaji, jota ei pidä väheksymän. Todellinen taituri luo gastronomisen taivaan vaikka paskasta ja voileivästä. Voikkarin tekeminenhän alkaa yleensä voitelulla, johon on siihenkin useampia toinen toistaan hölmämpiä suoritustapoja.

1. Joku ottaa voita aivan helvetisti kerralla veitseen, levittää sopivasti leivälle ja tumppaa sen jälkeen veitsen ylimääräisine ihroineen takaisin rasiaan. Tämä on kieltämättä nopeaa, mutta ei kovin esteettistä jos useampi harrastaa samaa (toisen valmiiksi veitseen ottamaa rasvaahan eikäytetä, vaan se pyyhkäistään rasian reunaan ja kuopaistaan uudelleen).

2. Toinen, aivan vastakkainen tapa on niin sanottu "nokkimistyyli", jossa luonteenomaista on tuskastuttava hitaus ja täydellisyyteen pyrkiminen. Nokkija ottaa pikku nokareen kerrallaan veitseen ja levittelee sen välillä huolellisesti leivälle. Tätä operaatiota jatkuu noin minuutin verran, kunnes leipä on kauniin keltaisen tasaisen möhnäkerroksen peittämä.

3. Viimeinen äkkiseltään ammattimaisen kirjailijamieleni luoma malli on se, että otetaan klimppi rasvaa leivän päälle ja levitetään se vasta pöydässä. Tämä tapa siis on lähinnä voimissaan työpaikka ja kouluruokaloissa. Tällaisissa henkilöissä on tavallista myös, että heillä on aina joko liian vähän tai liikaa rasvaa mukanaan. Heillä on siis ongelma!

Nyt on siis rasva, tuo suoraan vyötäsölle menevä mehevän maun leivälle antava töhnä, asetettuna leivälle tavalla tai toisella. Toiset tietenkään eivät käytä rasvaa ollenkaan, mutta nyt puhutaankin ihmisten ruokailutottumuksista. Seuraavaksi sitten tulevatkin vuoroon täytteet. Päälliset ovat yleensä juuri se osa, joka tuottaa taistelua. Erityisesti juuston ja leikkeleen järjestys on joillekkin elämän ja kuoleman asia. Tosiasia on, että jotkut ovat yksinkertaisesti väärässä. Oikea päällisten latomisjärjestyshän on:

1. Alimmaiseksi makkara/leikkele/kinkku. Lihaisa sisältö kuuluu alimmaiseksi, koska se sotkee sormet ja sen maku tulee silloin mukavasti esiin noin keskivaiheilla leivän pureskelua.

2. Makkaran päälle kuuluu asettaa juusto. Juuston tehtävänä on ehkäistä sormien likaantuminen lihan erittämistä töhnistä. Jos leivällä on ainoastaan makkaraa ja juustoa, niiden maku esiintyy suunnilleen samaan aikaan. Maku on tosin pilalla jos kinkku on juuston päällä.

(+ jos leivän päällä on vain edellisiä aineksia, kuuluu näiden kaveriksi varsinkin mikrossa käynnin jälkeen ehdottomasti sinappi ja/tai ketsuppi)

3. Tämän jälkeen leivälle laitetaan leikattavat vihannekset, kuten kurkku tai tomaatti. Ne kuuluvat tähän kohtaan, koska vihannesten päällä olo takaa raikkaan maun koko leipänautinnon ajan. Se on ensimmäinen, mikä kohtaa kielen makuhermot ja viimeinen joka sieltä poistuu. Tähän luokkaan kuuluu myös paprika.

4. Lopuksi vielä mahdolliset salaatit. Ne pitävät suurella koollaan leivän koostumusta mukavasti kasassa ja vahvistavat edellisten tuomaa raikasta ja tuorretta makua.

Leivän tekeminen ei ole siis mikään leikin asia. Leivän väärin kokoavat ihmiset saavat puolestani muuttaa Ruotsiin vapaamielisten seksileikkien ja leipien maahan. Äsken esittämäni malli on ainoa oikea, koska sanon niin. Sanomaani ei liene kenelläkään syytä epäillä, koska jos epäilet, olet taas kerran väärässä.

Totisesti on ihminen luotu epävakaiseksi mieleltään: Kun jokin paha kohtaa häntä, hän on kärkäs valittamaan, mutta kun jotakin hyvää annetaan hänen osalleen, hän on kiittämätön, lukuunottomatta niitä, jotka rukoilevat, jotka uskollisesti suorittavat rukouksensa, niitä, joiden rikkaudessa on määrätty osa kerjäläistä ja osatonta varten; niitä, jotka uskovat tuomion päivään, ja jotka pelkäävät Herransa kuritusta ei kukaan, totisesti, saata säästyä kuritukselta, joka on heidän Herraltansa tuleva, sekä lukuunottamatta niitä, jotka hillitsevät halujaan paitsi vaimojensa ja orjattariensa suhteen, koska heissä silloin ei ole moittimista.
Näin sanoo Koraani!

- Oronen, muslimienkin voileipäprofeetta

PS. Tuo Koraanin teksti on paljon sekavamman kuuloista kuin oma tekstini, vaikka minun tekstini on aina tarkoitettu hiukan sekavaksi. Koraani onkin uskontoa...

PPS. Jos Jumala syö voileipiä, hän kokoaa ne kuten kerroin äsken. Muuten Hänkin on kurja luopio.

Meikäläinen oli tänään ihan lettu levällään vajaa pari tuntia sitten. Lettu, joka oli levällään ei ollutkaan mikään ihan tavallinen lettu vaan verilettu. Toisten mielestä siinä olisi jotain pahaa, että ihminen on lettu levällään, mutta ei minun mielestäni.

Letun levittely on tosin hiukan harvinaisempaa miesten kuin naisten keskuudessa, mutta kuten omalla esimerkilläni osoitin, tekevät myös miehet sitä. Minulla oli myös letulla hillot. Naisetkin joskus levittelevät hilloisia verilettujaan, mutta sitä tapahtuu yleensä vain, kun he ovat vahvasti humaltuneita.

Lettu kuin lettu, ainahan se lettu miehelle maistuu. Pitää vain varoa ettei hillo valu suupielistä rinnuksille.

- Lettujen hilloviikkojen tutkiskelija Oronen

PS: Hyi! Pitäis saada joku K-18 luokitus laitettua näille
PPS: Tulipas lyhyt, mutta epätäsmällinen
PPPS: Verilettu on herkkua, Aleksi ei vain osaa arvostaa.

Kivillähän me voimme tarkoittaa monia asioita. Joku voi automaattisesti ymmärtää, että nythän on, perkele vieköön, kyse keskustelusta erilaisten maaperän ainesten ominaisuuksista kuten lämmönjohtavuudesta, massasta ja väreistä. Toiselle taas kivet ovat lystikkäitä harmaita mutikoita, joita voi vaikka paiskoa ympäri tonttia ja katsoa miten ne ilmalennosta suoriutuvat. Ja sitten on tietysti se porukka jotka luulevat olevansa hauskoja kutsuessaan kiveksiä "kiviksi". Vaikka merkityksiä onkin monia, toivon selvittäväni kivien kiinnostuksen kohteita mahdollisimman hyvin.

Jos alkuun lähdetään siitä, että kivihän on sanan varsinaisessa merkityksessä melko eloton olento, jos ei oteta huomioon sen pinnalla tapahtuvaa pienimuotoista elämää. Tästä päädymmekin filosofisen pohdiskelun partaalle, joka menee syvemmälle vapaan tahdon tutkimiseen kuin kukaan koskaan. Aikaisemmat filosofithan ovat päässeet vasta siihen asti, että miettivät onko ihmisellä vapaata tahtoa. Mutta koska minä, teidän paskanpuhumisen messiaanne, sanon ihmisen tekevän mitä huvittaa silloin kun siltä tuntuu jos tämä jaksaa, niin se saa luvan riittää teille tällä kertaa. Moni luulee kiveä aivan yksinkertaiseksi mötikäksi. Tämä on yleinen harhaluulo, joka vaatii ehdotonta murtamista. Kivi voi nimittäin parhaimmillaan olla varsin monimutkainenkin mötikkä kaikkine painaumineen ja muineen.

Kiven henkistä elämää on hyvä lähteä tutkimaan mahdollisimman lähellä suomalaista miestä olevasta kivestä, esimerkiksi Helsingin rautatieaseman edessä kököttävästä kivimiehestä(tm). Aluksi on siis alettava pohtimaan, että mikäs se tavallista miestä sitten kiinnostaa. Vastaushan on selvä ja sen jokainen mies tietää, naisille sitä ei kerrota. Mutta joka tapauksessa uskon ymmärtäväni lähes täydellisesti, miksi kivimiehet ovat sijoittuneet juuri siihen pesimään, missä he tällä hetkellä pesivät. Uskon nimittäin, että koska heillä ei ole saavavissa kivisiä vastineita näille tietyille kiinnostuksen kohteille, he ovat ottaneet korvikkeeksi ihmisiä. Mikä olisikaan parempi paikka tirkistellä kesäpäivinä pahaa aavistamattomien naisten kauluksista sisälle kuin rautatieaseman oven vieressö 15 metrin korkeudessa?

Eli tämän tieteellisen päätelmän lopputuloksena voimme (tai siis minä voin) vetää johtopäätöksen, että kivet ovat kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen kivistä. Tämä pätee myös näiden "hauskojen" ihmisten kiviin. Nekin pyrkivät aina ja kaikkialla pääsemään mahdollisimman läheiseen kosketukseen vastakkaiseen sukupuoleen.

Eli aivan lopullisena johtopäätelmänä: Naiset kiinnostavat kiviäkin!

- Pitkän kivisen tien kulkija, Oronen

PS: Jos joku lähettää sinulle linkin pornografista materiaalia sisältävälle sivulle, ota lemmikkikivesikin katsomaan ja totea, että kiviäkin kiinnostaa.

Edit: PPS: Kun Chuck Norris puhuu, kiviäkin kiinnostaa!

No eihän se otsikko tietenkään taas ollut yhtään sitä miltä kuulostaa, vaan tänään puhutaan syksystä; sen iloista ja suruista. Syksyhän on vuodenaika, jona kelit alkavat kylmenemään, tyttöjen paidanhelmat alkavat laskeutua ja lyhyet minihameet siirtyvät kaupungin kaduilta taas raavaiden miesten unelmiin ja haaveisiin.

Syksy on monen mielestä haikeaa aikaa: luonto kuihtuu ja tulee kylmää. Toisaalta puidenkin lehdet osaavat lähteä tyylillä kaikessa väriloistossaan. Punaiset ja keltaiset vaahteran ja koivunlehdet lentävät kirpeässä tuulessa, joka hiukan paleltaa kasvoilla. Aamulla se herättää mukavasti. Mutta niin tai näin, syksy on aina kesän loppu. Ei enää pitkään aikaan jäätelöä kioskilta, ei uimarannalle esittelemään naurettavaa kauhealla kiireellä ennen kesää hankittua sixpäkkiä, ei enää puistossa ryyppäämistä frisbeetä heitellessä eikä lämpimiä kesäöitä joissa oman rakkaan kanssa kulkea käsikkäin ja vain olla kahden.

On syksyssä kuitenkin puolensakin. Kuten jo aiemmin mainitsin, se on kaunista aikaa väreineen ja pikku hiljaa lisääntyvine kuuraisine aamuineen. Kirpeä ilma vasten kasvoja aamulenkillä kertoo, että pian linnut muuttavat etelään ja vain kovimmat jäävät tänne karuun pohjolaan taistelemaan olemassaolostaan.

Syksy on ainakin tänne Tampereelle saapunut hitaasti mutta varmasti. Lehdet alkavat olla keltaisia ja aamuisin lenkin jälkeen korvat palelevat. Jokaisesta asiasta pitää löytää vain sen positiiviset puolet, ja siitä pystyy nauttimaan täysin rinnoin. Talvea ja lumileikkejä odotellessa on hyvää aikaa nauttia syksyn kauneudesta ja totutella palelemaan.

- Syksystä haikea Oronen

PS: Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista. Pane käsi käteen, ollaan hiljaa. Pydä minut aamuteelle, anna vettä kuihtuneelle, nyt on elokuu ja minä olen viljaa.
- Juice Leskinen: Syksyn sävel

PPS: Enää ei enää tee edes mieli viinaa, kun oltu melkein 6 viikkoa selvin päin ja ilman tippaakaan alkomahoolia.

Mitä paskaa, mikä on inspiraatio?

Inspiraatiollahan siis suomen kielessä tarkoitetaan jonkinlaista mielentilaa, tai vinksahdusta päässä joka saa ihmisen tekemään jotain mukamas taiteellista. Taidehan sitten onkin taas vaikka mitä. Taidettahan voi olla kaikki, mitä ihmiset pitävät edes jollain tasolla kauniina, kantaa ottavana, erilaisena, kummallisena, kiihottavana, kauniilla tavalla rumana, rumalla tavalla kauniina, syntisenä, tabuna, lapsellisena, kypsänä, edistyksellisenä, retrona tai vaikka perunana.

Eli siis tästä voi päätellä, että taide voi olla ihan mitä vain, mutta miksi sitten mikä vain ei voi olla taidetta. Jos joku sorvaa tehtaassa kymmenen metrisen puutolpan, laittaa sen sisälle johdot, päähän lampun ja pystyttää sen tienposkeen valaisemaan ihmisten kulkua, se ei ole taidetta, vaan katulamppu.

Mutta odotappa vaan, kun joku rappiollista boheemielämää viettävä rikkaan suvun vesa käy kaatamassa sellaisen tolpan, kusee siihen päälle, kirjoittaa kylkeen "Vittu" ja vie sen galleriaan. Sitten se tolppa onkin niin kaunis, että jää kriitikoiden mielessä Angelina Joliekin toiseksi. Sitä perkeleen tolppaa, josta aikaisemmin oli jotain hyötyäkin, kehutaankin nyt loistavaksi nerokkuuden kukaksi. Taideteokseksi, joka koskettaa ihmistä useammilla kuin yhdellä aistilla. Monumentista suorastaan huokuu entisaikojen, nykyään jo kuolleeksi luultu anarkia.

Ja kaveri katulampputehtaalla joutuu sorvaamaan uuden tolpan, koska joku mulkku on sahannut edellisen poikki.

- Oman taiteensa muiden kustannuksella kyseenalaistava Oronen

PS. Jos joskus törmään taidetta tutkiskellessani katuvalotolppaan, johon on kustu ja kyljessä lukee "Vittu", vaadin päästä osingoille.

PPS. Mitä vittua oikeasti on inspiraatio!

Yksi Suomen kansallisravintoaineista. Kirkas, hiukan kirpeän makuinen. Sopii monen kanssa tai vaikka sillänsä. Lähes jokainen sitä on maistanut, kaikki ovat siitä kuulleet. Toiset sitä käyttävät, toiset eivät. Kysehän on siis tietenkin viinasta, tuosta elämöinnin ja naurun kirvoittajasta. Jumalten lahjasta, jonka voimalla puukotetaan joka viikonloppu muutamaa ihmistäkin ja jos ei muuten, niin sitten vaikka siitä haetaa rohkeutta vetää itsensä jojoon.

Ei sillä, viina on hieno aine. Tällä kertaa vain ottaa päähän, kun olen päättänyt sitä olla jonkun aikaa juomatta ja jo nyt tuntuu, että tässä on tulossa joksikin perkeleen uskovaiseksi. Ja syykin on selvä: kun keho ei saa viinaa, se tuottaa omia sekavia tiloja, joita sitten toiset poloiset luulevat "pyhän hengen kosketukseksi". Mutta ei. Minä kutsun sitä tunnetilaa ihan rehellisesti vitutukseksi. Itselleni ei ainakaan tulisi pieneen mieleeni korvata niinkin hienoa ainetta jollain pääsiäispupuun verrattavalla satuöttiäisellä.

Mutta jottei kirjoitukseni lopullisesti (taas) hairahtuisi pois raiteiltaan, palaan asiaan. Toistaiseksi ainakin. Eli syy, miksi päätin lopettaa juopottelun joksikin aikaa on se, että jossain vaiheessa syksyllä pitäisi osallistua taekwondon 1.dan vyökokeeseen, ja tämä keino tuli mieleen yhtenä aika helpolta tuntuvana treenin tehostamiseen. Vaikka suomalainen vanha sanonta sanookin, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä, lähdin kuitenkin avoimin mielin tähän uhkarohkeaan kokeiluun.

Sanokoon vanha kansa ainvan mitä tahansa, mutta tuntuu että on ollu melkeinpä yhtä hauskaa pyöriä baarissa samalla rymyjengillä vaikka onkin selvin päin. Muut tosin kittaavat, joten kai siinä minuunkin sitten iskee jokin kollektiivinen taantuminen.

Mutta ei. Ei siitä mihinkään pääse, että viinaa tekee tuon tuostakin mieli. Nyt on kolme viikkoa kestänyt tätä helvettiä, mutta kertaakaan en ole vielä ratkennut. Toivottavasti tämä edes hiukan helpottuu ajan myötä, sillä juhlimista en aio kuitenkaan vähentää tälläisen vähäpätöisen seikan, kuin alkoholin puuttumisen takia.

- Sinun oma viinapirusi, Oronen

PS. Kun vyökoe on ohi, löytyy siihen tilaisuuteen 12v vanhaa viskiä. Sitä odotellessa.
PPS. Siihen viskiin voi päästä osalliseksi jos on minun hyvä ystäväni
PPPS. Perseennuolijat saa juoda kuravettä.