IRC-Galleria

Empä olisi uskonut vielä tänä aamuna kouluun ajaessani, mitä tulisin illalla kuulemaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta iski tieto uudesta pelon aallosta, hädän, surun ja paniikin aiheuttajasta. Juuri kun Jokelan tragedian syviksi viiltämät arvet olivat alkaneet umpeutua, revitään ne uudelleen auki kamalalla tavalla.

Tällä hetkellä Kauhajoen ampumavälikohtauksessa on tietojen mukaan kuollut 9 ja haavoittunut 2 mukaanlukien ampuja itse. Ampuja on 20-vuotias toisen vuoden opiskelija kyseisellä koti- ja laitostalousoppilaitoksella. Lisäksi mies oli yrittänyt sytyttää koulun palamaan. Ja ikään kuin kruunuksi kaikelle vastapäisessä rakennuksessa on viimeisimpien tietojen mukaan pommiuhka.

Ei tätä oikein tahdo käsittää. Maailman parhaana pidetyn koululaitoksen luottamus varisee käsiin, kun Suomesta leivotaan nopeaa tahtia uutta Ameriikkaa. Mikä oppilaitamme vaivaa? Mikä saa ihmiset tekemään tällaista? Mistä tuo paine ja ahdistus juontaa juurensa? Mikä saa sen aikaan ja ennen kaikkea: miksi?

Miksi? on kysymys, jota me kaikki kysymme. Kuvitelkaa sitä ahdistuksen määrää, joka seuraa kun vastausta ei tule. Voi jumalauta tätä maailman menoa... Ja pitäisi vielä muistaa, ettemme saa alkaa pelätä ja pitäisi olla rohkea ja luottavainen ja mitähän vielä - kyllä kaikki järjestyvät ja asiat tulevat lopulta kuntoon. Miksi ne eivät voineet tulla kuntoon näillä kolmella kerralla, jotka ovat jo järkyttäneet Suomen kouluja? Toivokaamme syvästi, että tämä jää viimeiseksi ja avaa kaikkien silmät.

Eipä olisi voinut koeviikko huonommin alkaa.

Outo katse silmissänsä kertoi kaiken sen
hän otteen menettää
Hän kaatui kohti lähintä ohikulkijaa
ja otteen menettää
Ja hän kertoo salaisuudet julki hänen menneistään
kun otteen menettää
Ja ääni joka käskee häntä toimimaan
myös otteen menettää

Hän kääntyy ympäri ja tarttuu minua kädestä
hän otteen menettää
Ja tietämättä koskaan miksi on se näin
hän otteen menettää
Ja hän huutaa kiljuu itkee vailla hallintaa
kun otteen menettää
Lähes kuolleena lattialla huuta vain
hän otteen menettää

Soitan hiljaa ystävälleni mä sairaalaan
et hän otteen menettää
Hän näyttää minulle virheet hänen aivoissansa -
kuinka otteen menettää
Hän kertoo monta syytä täysin vailla järkeä
jo otteen menetän
Huomaan ettei tietä ulos ole ja nauran
mä otteen menetän

Ja ote meni taas
Se mennyt on

***

Tämä ei ole rakkausruno.

Olen odottanut kauan häntä mua opastamaan
voisinko näin tunteet kurjat oppia mä tuntemaan
tunteet jotka tuskin kiinnostaavat enää milloinkaan
on mulla henki mutta tunne - se missä lieneekään

Pyörii maailma yhä lujempaa, vailla hallintaa
jossain kulmassa kadun on enää sotamaa
valot vilkkuu lasit kilkkuu vaan yhä lujempaa
on mulla henki mutta tunne - täytyi vapauttaa

Kai merkkaa sulle että mulle että taas tavataan
katson sua, katson häntä, vaan en kaipaa sanakaan
kuka tietää kuka kertoo onko edes väliä sen
kunnes henki voittaa vallan - kai sitten tiedät sen

On mulla henki - mut mis' on tunne?

"Aamu valkenee pastafarisessa Suomessa. Oppilaat lopettavat sielunviljelynsä makaronilaatikon kanssa aamiaispöydässä ja kiiruhtavat pukemaan silmälappunsa ja nahkatakkinsa. Tytöt sitovat huiveja hiuksiensa peitoksi ja tarkistavat, että pääkallomedaljongit näyttävät tarpeeksi komeilta mustia toppeja vasten. Koulussa kuullaan aamunavaus Lentävän spagettihirviön seurakunnan edustajalta, joka kertoo taas kuinka lapset kehitysmaissa ovat mielissään nähdessään pastafarisen lähetystyöseurueen: sillä hetkellä he nimittäin tietävät, Koraanin tai Raamatun sijasta he saavat kerrankin mahansa täyteen suussa sulavaa pastaa ja lihapullia. Päivänavaus loppuu rukoukseen, jonka päätteeksi lausutaan yhteen ääneen ”Ramen”. Lopuksi soitetaan vielä Monkey Island -tietokonepelistä tuttu kappale ”A Pirate I was meant to be” Lentävän spagettihirviön gospel-laulukirjasta. On torstai, joten viimeisen koulupäivän kunniaksi ruokalassa on tarjolla kaikkien pyhää lempiruokaa spagettia jauhelihakastikkeen kera. Silti joku nurisee nurkassa.

Tavallisen työläisen palkasta noin 3000 euroa vuodessa menee uuteen merirosvoasuun, joten miehet käsittelevät niitä huolella. Mies ei ole mies, ellei hänellä ole moista pukua. Sillähän torjutaan sitä paitsi ilmastonmuutoskin. Naiset puolestaan käyttävät asusteisiinsa vielä enemmän rahaa, vaikka banaanitkin ovat yllättävän kalliita: apina on syrjäyttänyt koiran lemmikkieläinten ykkösenä. Papukaija itsessään on kallis, mutta toisaalta keksejä saa lähes puoli-ilmaiseksi; valmistetaanhan niitä pastan sivutuotteena. Pastatehtaat ovatkin yksi maan teollisuuden keskeisimpiä toimialoja. Silti taloudella menee hyvin, ainakin valtiovarainlaivaston kapteenin Jyrki Kulmakarvan mukaan. Tämä selittyy osin sillä, että pastan vienti Venäjälle on kiivastunut pastatulliratkaisun myötä, jonka tasavallanlaivaston ylikapteeni Tarja Punatukka hoiti kunniakkaasti kotisatamaan.

Seurakuntalehti Pastan tervehdys kertoo taas, kuinka ilmastonmuutoksen loppumisen merkkejä on nähtävillä ja kuinka Lentävästä spagettihirviöstä itsestään on saatu taas näköhavaintoja. Pastafarisen kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan ja Hänen nuudelisen lisäkkeensä koskettamia on pian 90 % väestöstä. Epäsuositut pastanvihaajat taas levittelevät lehtiin artikkeleita pastafarismin makunautintoja yksipuoleistavasta luonteesta ja rasismista, joita usko harjoittaa perunan ystäviä tai kokonaan hiilihydraatteja käyttämättömiä kohtaan. Heistä ei kuitenkaan pidä välittää, sillä näinhän on aina tehty ja näin pasta on aina maistunut."

Kyllähän tällaisessa valtiossa elelisi – olenhan suuri pastan ystävä – mutta silti uskon, että kaikesta prameudestaan huolimatta ”utopia” vaihtuisi pikkuhiljaa realistisempaan ja ikävämpään todellisuuteen, jossa Lentävän spagettihirviön palvonta saa kiihkomuotoja, repeilee, muuttuu vallankäytön välineeksi, menettää merkityksensä ja jää kitumaan piikiksi kehityksen lihassa, eikä sen karvas maku lähde tomaattisoseeseen sekoittamalla. Sinänsä pastafarismi on varmasti varteenotettava maailmankatsomus. Ramen!

(teksti luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://elmo-rautio.blogspot.com/)

Päätin tässä huvikseni tehdä tällaisen elokuva-aiheisen kyselyn... Ja muokata sitä vähän, jotta saan muodostettua kuvan viime kesän elokuvasaldostani :)

Leffakesä -08

1. Montako elokuvaa kävit katsomassa teattereissa viime kesänä?
Seitsemän, joista yhden jopa kahteen kertaan :P

2. Mikä oli viime kesän paras elokuva?
Christopher Nolanin huikea Yön ritari ylitti reilusti korkeatkin odotukset...

3. Entä huonoin?
Incredible Hulk oli aivan käsittämöntä sontaa. "HULK LYÖ!" ????

4. Onnistuiko mikään elokuva yllättämään?
Iron Man oli yllättävän rokkaava ja viihdyttävä pätkä

5. Mikä elokuva olisi voinut olla parempi?
X-files: I want to believe oli hyvä kauhutrillerinä, muttei X-filesinä. Jäin kaipaamaan ufoja ja salaliittoteorioita...

6. Kesän hauskin elokuva?
Katsomistani hauskin (tai ainakin hyväntuulisin) lieni Mamma Mia! -musikaali

7. Entä surullisin?
Loppukesän tapaus Käsky järkytti raadollisuudellaan... Kyllä se kyyneleitäkin vieroitti.

8. Minkä elokuvan voisit katsoa monta kertaa?
Yön ritarin sietäisi katsoa vaikka kymmenen kertaa peräjälkeen

9. Ketkä näyttelijät jäivät erityisesti mieleesi?
Ehdoton ykkönen oli Heath Ledger, jonka roolisuoritus oli suoraan sanoen koko vuosituhannen huikein. Loistava oli myös Robert Downey Jr. Eikä se Harrison Ford'kaan hullumpi ollut Indynä ;)

10. Aijotko hankkia jonkun kesällä katsomistasi elokuvista DVD:lle?
Tapani on ollut, että teatterissa nähdyt elokuvat tulee ennemmin tai myöhemmin hankittua myös kotikäyttöön. Niin varmaan nytkin, tosin Hulkia en tule katsomaan uudelleen.

Elokuvateatterissa...

11. Kuinka usein käyt elokuvissa vuodessa?
Pyrin käymään ainakin kerran kuussa, joskus (kuten kesällä) enemmänkin. Riippuu tietysti tarjonnasta: kaiken katsomisen arvoisen pyrin näkemään.

12. Jos sinun pitäisi valita elokuvateatterin, DVD:n ja tietokoneelta katsomisen väliltä, valintasi olisi?
Elokuvateatterissa tietenkin! Olkoon kotiteatteri miten upea tahansa, oikean leffateatterin tunnelmaa ei ihan heti voiteta. Se on sitä paitsi sosiaalinen kokemus, kun monta kymmentä katsojaa reagoi pätkään samaan tapaan.

13. Missä elokuvateatterissa käyt useimmin?
Finnkinon Plaza-teatterissa. Perinteikkäässä Starissa on tullut käytyä viimeisen vuoden aikana kahdesti, mutta jostain syystä se ei ole niin houkutteleva vaihtoehto... paitsi että sen tarjonta on joskus parempi.

14. Syötkö mitään elokuvissa?
Popcornit ja limppari kuuluvat osaksi kokemusta! Ja ne mausteet ovat mahtavia! Aina on paita ihan mausteissa kun elokuvista tulen...

15. Käytkö elokuvissa mieluummin yksin vai kaverin kanssa?
Kaverin kanssa. Yksin tulee kyllä käytyä, mutta harvemmin. Se on sitä paitsi mukavempaa, kun voi jonkun kanssa vertailla näkemyksiä juuri nähdystä pätkästä.

Kotona...

16. Montako DVD:tä/VHS:ää omistat?
Alimitoitetussa DVD-kaapissa on reilut 200 elokuvaa. Videoita ei tule juuri enää katsottua, mutta kyllä niissäkin elokuvien määrä nousee päälle kahdenkymmenen. Itse taidan omistaa DVD:istä noin puolet, ja omassa hyllyssäni on tällä hetkellä 24 elokuvaa (enempää sinne ei mahdu).

17. Kuinka usein katsot elokuvia kotona?
Muutaman elokuvan viikossa. Arkena ei tule katsottua jostain syystä... Harrastukset ja sen sellaiset vievät niin paljon aikaa, ja jos kesken raskasta viikkoa vaivaudun omaan huoneeseeni niin todennäköisesti nukahdan sängylleni :P Viikonloppuisin ja varsinkin öisin pyrin ainakin yhden elokuvan katsomaan.

18. Mihin aikaan katsot elokuvia?
Illalla ja yöllä. En niinkään päivällä. Sunnuntaisin (tai sairaana) saattaa katsoa myös aamupäivällä, jos on huono ilma, eikä ole muuta tekemistä.

19. Pyritkö elokuvia katsoessasi ennemmin rentoutumaan vai yritätkö hankkia kokemuksia?
Sekä että. Arkena tulee monesti vaihdettua mieluummin viihteelle, mutta lomilla taas saattaa kokeilla vaikka mitä jännää!

20. Millainen kotiteatteri sinulla on?
27'' Laajakuva-TV, Sonyn DVD-soitin ja hyvät hifi-vehkeet (5 kaijutinta + subwoover). Omassa huoneessani on neljän suuren kaijuttimen ja vanha Yamahan vahvistimen stereosysteemi, Philipsin DVD-soitin ja 22'' täyskuva-TV. Tekniikkaa kerrakseen :)

Bonus: Oletko tyytyväinen elämääsi?
Olen väsynyt. Ja menen nukkumaan.

Nöyrryin taas kerran. Ei ollut muutakaan tekemistä näin aikaisin aamulla.

Musiikkia

1. Musiikki = elämä?
Eip. On siinä paljon muutakin.
2. Paras kappale, minkä olet kuullut vähään aikaan?
Jonkun venäläisen bändin rock-sovitus Venäjän kansallislaulusta on ihan loistava!
3. Parasta musiikkia?
Folkrock on aika kivaa kuunneltavaa. Ainoaa rehellistä musiikkia.
4. Huonointa musiikkia?
Massapop ja hiphop... niin ja suomalainen kansanmusiikki!
5. Valtavirran musiikki on huonoa?
Ehdottomasti. Ei ainakaan läheskään yhtä pysyvää kuin vanhat klassikot, vaikka jotain siedettävää olisikin.

Musiikki iän mukaan

Mikä oli lempibändisi/artistisi
6. alle kouluikäisenä?
Frööpelinpalikat ja Noppasoppa
7. ala-asteella?
J. Karjalainen ja Eppu Normaali
8. yläasteella?
The Beatles, The Beatles ja The Beatles
9. nyt (jos eri kuin äskeinen)?
Bob Dylan on nostanut kovasti päätään, mutta kyllä Beatles vetää edelleen pisintä kortta.
10. Mitä musiikkityyliä kuuntelet nyt, mitä et aiemmin voinut sietää (jos on)?
Punk ja eritoten Sex Pistols on oikeastaan aika hieno bändi: eritoten bändinä, ei niinkään muusikkoina. Mutta musiikkihan on paljon muutakin kuin soittotaitoa.

Musiikki tunnetiloittain

Mitä musiikkia kuuntelisit
11. masentuneena?
Joy Divisionilta löytyy niin osuvasti sanoitettuja, synkkiä kappaleita, että saa rauhassa synkistellä. Huomaapahan ainakin, että muilla voi olla vielä vaikeampaa! Ja musiikkihan on loistavaa...
12. agressiivisena/vihaisena?
Punkkia, raskasta rokkia, ehkä heviä. Fuck off!
13. rakastuneena?
Baddingin kevyempää osastoa, Eppuja, Lennonin herkimpiä...
14. ihan milloin vain?
Beatlesia, Dylania, Doorsia, Whota...
15. et koskaan?
Jazzia, bluesia ja suomalaista kansanmusiikkia!

Musiikkia instrumenteittain

16. Soitatko jotain soitinta? Mitä?
Kitaraa olen soittanut nyt pari vuotta. Osaan aika hyvin jo :)
17. Mitä soitinta haluaisit oppia soittamaan?
Säkkipilliä!
18. Mitä soitinta vihaat?
Haitaria ja kaikkia, joilla voidaan soittaa suomalaista kansanmusiikkia... Varsinkin ensimmäinen on ehkä pahinta rääkkiä, mitä maailmasta löytyy!
19. Laulatko myös?
Joo, "enkä vittu välitä" mitä muut siitä ajattelevat... :P
20. Mitä soitinta haluaisit tulevan tyttö/poikaystäväsi soittavan?
No ensinnäkään se ei ole ihan ensimmäinen kriteeri, mutta ei ainakaan haitaria... Säkkipilliä :)

Muusiikkia sekalaisesti

21. Hautajaiskappaleesi?
My way.
22. Kappale, joka soisi häissäsi?
Bob Dylan - I want you
23. Kappale, jota et ikinä halua kuulla uudelleen?
joka ainoa, jolla on mitään tekemistä suomalaisen kansanmusiikin kanssa...
24. Jos sinun pitäisi valita yksi biisi, jonka otat mukaan autiolle saarelle, se olisi?
Abba - S.O.S :P
25. Biisi, joka kuvaa tämän hetken tuntojasi?
Gonna fly now!

BONUS: Mikä siinä suomalaisessa kansanmusiikissa on niin kamalaa?
KAIKKI!!!!

Nii, perkele!

Näen ilman jäähtyvän.

Usva tulvii aamuisin sakeana kotirantamme takaa. Auringon painuessa mailleen on jo varaa odottaa veden jäätyvän, ja elämän pikkuhiljaa katoavan ympäriltämme. Kylmä pohjoistuuli pieksii kesän hellimää ihoa ja nipistelee ikävästi kylmään tottumattomia sormia. Puut ovat jo alkaneet varautumaan talveen ja ensimmäiset lehtisateet hellivät jo kaikkein onnekkaimpia kulkijoita.

Sairaus, stressi ja apatia ovat kaikkialla läsnä. Ihmiset ympärillämme murtautuvat pian ulos kesän vapautuneisuudesta ja alkavat etsiä ongelmiaan: niinhän kaikki tekevät, eikä kukaan halua jäädä omastaan paitsi. Kuoleman vuodenaikaan ei sovi olla liian iloinen. Silloin tuntisi itsensä liian oudoksi.

Kylmenevät ilmat ja pakkasten ensilaukaukset jättäisivät ihmisolennon mielellään koloonsa nukkumaan - mikäs sen mukavampaa kuin lämmin peitto ja villasukat? Kuuma kahvi ja nisupulla kotiin tullessa, ja illalla monta tuntia huonoa massaviihdettä kanavien täydeltä. Ehkä jokin hyvä kirja saisi tuntemaan älykkääksi ennen nukkumaanmenoa... tai Aku Ankka. Pitäisikö tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi, vai onko tämä kaikki luvallista?

Iltojen pimetessä synkkenee myös mieli. Mitä minäkään muka kesällä tein, josta voin olla enää tyytyväinen? Sehän kuolee luonnon mukana. Ajatukset omasta riittämättömyydestä monille tyypillisen arjen alkukankeuden jäljiltä pudottavat itsetuntoa ja ainainen työ ilman huvia tylsistyttää. Entä vaivaako yksinäisyys? Ketä ei, vaikka samoja kavereita näkisi vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Muiden ihmisten ongelmat luovat lisää ongelmia. Loppuuko tämä kaikki jouluna?

Kaiken karun keskellä on nähtävillä jotain kaunista ja ainutlaatuista. Auringon viileät säteet ruskalehtien hautaamalle tielle, pakkasen jäljiltä kimmeltävät ruohot ja yöpakkasten aikainen saunahetki ovat asioita, joita haluaa kokea uudelleen ja uudelleen joka ainoa vuosi. Se riippuu vain siitä, haluaako sitä itse asiassa nähdäkään - pilaisiko jokin kaunis lahjakkaasti alkaneen syksyni?

Hyvää syksyä kaikille!

Päivä valkenee kannaltani varsin utuisena. Nenä vuotaa ja kurkuun on mennyt jokin piikkiharjan tapainen. Päässä jomottaa niin kuin siinä aspiriinimainoksessa. Jumalauta: terveys ei sitten kestänyt kuin kaksi viikkoa arkea? Toisaalta olo olisi ihan virkeä - ainakin sen puolesta, että nukkuminen osoittautuu mahdottomaksi tässä olotilassa. Kai sitä on kotiin jäätävä, ei tässä kunnossa mitään oppisikaan - - -

***

Pekingin olympialaiset loppuivat eilen. Olo pääsi kieltämättä haikeaksi, kun olympiatuli heitti viimeiset säteensä satatuhatpäiseen yleisöönsä ja kun olympiahymni raikasi viimeisen kerran. Kiina onnistui kaikista ennakkoluuloista huolimatta järjestämään huikean hienot urheilujuhlat, jotka tulevat jäämään olympiadin kesäkisojen historiaan kaikkien aikojen hienoimpina. Ja paitsi että Kiina piti pintansa järjestäjä, se myös näytti, kuka urheilumaailmassa tällä hetkellä määrää. Jenkkien kiistaton tappio sai aikaan vahingoniloisia fiiliksiä.

***

Olin yksi niistä harvoista, jotka sattuivat olemaan vielä valveilla lauantaiyönä kello 02:30. Niinpä minulla oli elämäni tilaisuus harrastaa itäsaksalaista turismia TV:tä hyväksikäyttäen, kun Olympialaisten päätöslaji maratooni Pekingin upean kaupungin ympäri lähti käyntiin. Ja täytyy sanoa, että rakastuin kaupunkiin kuin lapsi colajuomaan. Kaikki se, mitä olen kaupungista netissä tai uutiskuvissa tätä ennen nähnyt, ei tuntunut enää miltään verrattuna tähän reaaliaikaisen kaupunkikierrokseen, joka johdatteli suomalaisen yökukkujan aina Taivaallisen rauhan aukiolta Kansallisstadionille asti. Kiinalainen arkkitehtuuri, suurkaupungin urbaani syke ja historialliset maamerkit liittyvät saumatta yhteen tässä kaupungissa, jonne on ainakin kerran elämässä päästävä!

***

Joku neropatti oli keksinyt mennä blogiini arvostelemaan erilaisuutta käsittelevää tekstiäni. Anonyyminä esiintyneen kirjoittajan mielestä tekstissä peräänkuuluttamani luonnollisuus on "vitun rumien ihmisten keksimä käsite, jolla he saavat kasvatettua huonontunutta itsetuntoa." Taitaa jollakulla toisella olla vielä tekemistä sen itsetunnon kanssa, jos sitä tarvitsee toisia haukkua korostaakseen omaa paremmuuttaan... Olisi oikeastaan helpompi leimata kyseinen viesti pelkäksi provoksi, ellen tietäisi, että moisia aivovammaisia ääliöitä on itse asiassa enemmän kuin uskoisikaan. Loppujen lopuksi taisin osua aikalailla asian ytimeen.

***

Niinpä niin.

Muistan kun tulin joskus katsoneeksi elokuvan nimeltä S1M0NE. Siinä Al Pacinon esittämä, masentunut taide-elokuvaohjaaja Viktor Taransky (mikä erinomainen nimivaannös!) kyllästyy oikutteleviin näyttelijätähtösiin, ja päättää ratkaista asian tavalla, joka tuolloin tuntui kaukaa haetulta: hän loi nörttiystävänsä supertietokoneen avulla upean virtuaalisen näyttelijätären, jolla oli paitsi ulkonäköä, myös näyttelijäntaitoja, ja joka pysyi ohjaajansa täydellisessä kontrollissa. Näyttelijä nosti Taranskyn jälleen elokuvataivaalle, mutta sai lisäksi aikaan melkoisen härdellin uuden, Simoneksi ristityn näyttelijän ympärille. Kun Taransky oli salannut näyttelijänsä henkilöllisyyden mitä mielikuvituksellisimmin keinoin tarpeeksi kauan, ei kukaan enää voinutkaan uskoa totuutta täysin virtuaalisesta näyttelijätärestä!

Elokuva herätti tuolloin vielä nuoren koulupojan päässä varsin mielenkiintoisia ajatusleikkejä siitä, mitä tapahtuisi jos tuollainen tapahtuisi oikeasti. Elokuva valmistui vuonna 2002, jolloin tietokonetekniikan tulevaisuutta oli helppo ylimitoittaa. Enpä olisi uskonut vuonna 2008, että näen jotain tulen näkemään jotain sen kaltaista, mitä elokuvafoorumin linkki youtubeen lupaili -.

Emily on kaunis nainen. Hän istuu tuolissaan ja esittelee uutta animaatiotekniikkaa kaikessa rauhassa. Sitä sitten miettii, että mitähän hauskaa tässä on, kunnes katsahtaa sivun reunaa. Herranen aika! Tämä nainenhan on animaatiohahmo! Hän ei ole oikea - häntä ei ole olemassakaan. (Katso itse ja ihmettele: http://www.youtube.com/watch?v=7xVELyPvYsU)

Teknologia on siis jälleen kerran tullut siihen pisteeseen, että scifi on menettänyt merkityksensä taas yhdeltä kantilta. Nykyään on siis ihan oikeasti mahdollista tehdä täysin realistisen näköisiä ihmishahmoja täysin digitaalisesti ilman, että niitä juuri erottaa aidoista ihmisistä. Tätä uutta tekniikkaa lupaillaan jo James Cameronin (Terminator, Titanic) uuteen Avatar -elokuvaan, ja muutenkin on helppo kuvitella, että elokuvamaailma on tekniikasta erittäin kiinnostunut. Tulevaisuus näyttää siis erinomaisen valoisalta, mutta myös synkkiä pilviä utopian ympärille mielessä kasaantuu.

Täysin uskottavien animaatiohahmojen luominen saattaisi avata mahdollisuuksia jo kauan sitten kuolleiden ihmisten täydelliseen restauroimiseen. Muutaman vuoden kuluttua saattaisimme nähdä esimerkiksi Elviksen laulavan duettoa Britney Spearsin kanssa tai John Lennonin yrittävän vikitellä Greta Garboa. Huhut Mannerheimin homoseksuaalisuudesta saisivat uutta pontta, kun Uralin perhonen julkaistaisiin digianimaationa. Karismaattisten miesnäyttelijöiden vähyys ei olisi enää ongelma, kun Humphrey Bogart, Clark Gable ja Marlon Brando tähdittäisivät uutuusdraamoja samanlaisina kuin parhaimpina päivinään. Eikä populäärikulttuurin suurimmaksi hankkeeksi osoittautuva The Beatles -elokuva olisi enää näyttelijöistä kiinni.

Entä miten käy näyttelijöiden? Katoavatko "rumat" näyttelijät joskus kokonaan pikseliverhon taakse? Toisaalta kenenkään ei pidä enää pelätä näyttänsä liian lihavalta, pitkältä tai lyhyeltä, kun kuvaa on mahdollista muokata tarpeeksi ideaaliksi näyttelijän ruumiinrakenteeseen katsomatta. Jo nyt hieman vinksahtaneita rooli- ja kauneusmalleja suoltava elokuvateollisuus saisi kerralla käyttöönsä erinomaisen rotupuhdistuksen, jolloin kaikki ei-toivotut piirteet on helppo leikata pois.

Kenellä on sitten oikeus päättää, miltä ihmisten on näyttettävä? On helppo ajatella, miten paljon esimerkiksi Disney-studio haluaa vaikuttaa yhtiönsä elokuvien roolihahmojen ulkonäköön. Indie-tekijät tuskin aivan heti pääsevät tähän tekniikaan käsiksi, joten heidän elokuviensa henkilöt alkavat näyttää lähinnä vankilasta karanneilta hirviöiltä. Kauneusihanteiden ja todellisuuteen raja repeää kilometrien pituisiksi railoiksi. Mielivaltainen erilaisuuden korostaminen ja viha kaikkea erilaista kohtaan nousee uuteen potenssiin.

Onko käsite "luonnollisuus" muuttuva synonyymiksi sanalle "ruma"? Tänä päivänä se tarkoittaa lähinnä samaa kuin "epätäydellinen". Toive olla jotain aivan muuta pystytään viimein realisoimaan ainakin valkokankaille. Onko siinä kaikkein kirkkain mahdollinen tulevaisuus?

Aikana, jona luonnollisuus on kortilla, on mukava muistaa, etteivät ulkonäön aiheuttamat paineet sido ainakaan vielä teatteria. Minulla, seitsemäntoistavuotiaalla lukiolaisella, on nyt mahdollisuus näytellä ranskalaista EU-liikemiestä Haukiputaan Nurkkanäyttämön uudessa näytelmässä. Lihava mies voi näytellä langanlaihaa punkkaria, mutta silti saada nimensä lehtiin. Keskiaikaisen Italian ruhtinaalla voi olla silmälasit. Sanataidetta harrastavan neidon rakastajaa voi näytellä lukiolaistyttö. Ennakkoluulottomuus ulkonäköä kohtaan on asia, jota teatterin puolella harrastetaan paljon, mutta silti ihmiset mieltävät teatterin jollain tavalla elokuvia aidommaksi. Onko siis lopultakin niin, että oikea ihminen on kaikesta huolimatta aidompi, kuin mitä ideaali-ihminen koskaan?

Sitä kelpaa kyllä miettiä.

PS. Monet ovat sitä mieltä, että rumuus ja viisaus käyvät käsikädessä. John McCainin täytynee olla tämän säännön vahvistava poikkeus.

Vitun maailma pyörii vitun ympyrää. Vitun ihmiset leikkii vitun tärkeitä ja luulee vittu olevansa jotain vitun mahtavaa kun omistaa vitun ison talon ja vitun hienon auton. Mitä vittuja ne luulee olevansa? Joka vitun lauantai tulee joka vitun kadunkulmassa vastaan joku vitun juoppo jolla ei oo vittu ikääkään ku jotain 15 vitun vuotta korkeintaan. Mut ne on vitun kovii. Kyllä vittu kelpaa kavereille kehuskella niin vitusti. Ei saa olla vittu yhtään erilainen tai vitun massa rankaisee vitun kovaa. Pitäs olla joku vitun kova (muka vittu joku rokkari) että elämästä tulis muka vittu jotain. Ei saa vittu olla oma vitun ittensäkään vaan pitää olla vitun täydellinen ja vitun tunteeton, vitunmoinen kovanaama että ansaitsee jonku vitun arvon - saa vittu edes elää. "Vittuun todellisuus" on päivän vitun trendi. Vitun paljo helpompi elää vitun kovaa kuin vittu ajatella mitä tekee. Vitun varmasti kuolema tulee varhain, mutta ei vittu välitetä. Ollaan vitun kovia, jes ja vittu päälle. Rakastetaan niitä vitun rooleja niin ei tuu jotain vitun ihmisiä ikävä. Vitut ihmisistä - roolit vittu elää. Olen vitun kovis, jee ja vihaan vittu maailmaa.

Eikö ne vittu kestä elämää? Onko tämä vitun maailma tosiaan niin vitun paha paikka ettei siitä vittu voi selvitä hokematta koko ajan "vittu"?

***

Milloin alkaisi olla aika herätä todellisuuteen?