IRC-Galleria

lolPerjantai 19.09.2008 00:51

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta.


"Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)" mitä toi niinku meinaa? Oon kyl himas :D

IlotulitusSunnuntai 07.09.2008 00:02

Kuka oli pihalla eile? joo . öö ;F aika perseest oli olla selvin päin eile helsingissä.,,.,.,.,.,.,,

:(Torstai 03.01.2008 03:10

käsi kipsissä :(

:(Lauantai 25.08.2007 02:33

vittu taas kipee!! viikon sisäl jo toinen kerta ku tuun kipeeks:(:( ja nyt on perjantai!!!!!

...Torstai 04.01.2007 03:35

Korealainen nimesi on ...
A- ka > B- zu > C- mi > D- te > E- ku > F- lu > G- ji > H- ri > I- ki > J-zu > K- me > L- ta > M- rin > N- to > O-mo > P- no > Q- ke > R- shi > S- ari > T-chi > U- do > V- ru > W-mei > X- na > Y- fu > Z- zi

joel= zumokuta. jeah mun nimi on zumokuta.

he hi:D:D:D:

joo.. -,-Torstai 21.12.2006 15:40

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

J : People Adore YOU!
O : Awesome kisser.
E : Damn good kisser.
L : Everyone loves you.

nalle puH!:dMaanantai 04.12.2006 20:10

Nalle Puh ja ilmapallo


Tämän kun muistaisi

Olen kiitollinen...
siitä, että minun täytyy
siivota juhlien
jälkeen, sillä se merkitsee sitä,
että minulla on ystäviä

siitä, että vaatteet
tuntuvat tiukoilta,
sillä silloin tiedän,
että minulla on ruokaa...

että lumet on luotava ja
ikkunat pestävä,
koska siitä tiedän,
että minulla on koti

siitä, että parkkipaikka
on kamalan kaukana,
sehän tarkoittaa sitä,
että minulla on auto

korkeasta sähkölaskusta,
sillä silloin minulla
on lämmin ja valoa

naisesta kirkossa takanani,
joka laulaa nuotin vierestä,
silloinhan kuuloni toimii

pyykkivuoresta pöydällä,
silloinhan minulla on vaatteita,
joita pitää

väsymyksestä ja kipeistä
lihaksistani päivän lopussa;
olen voinut työskennellä kovasti

soivasta herätyskellosta
aamulla - minä elän



"On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."
-Nalle Puh-