IRC-Galleria

ELI SIIS .... Perjantai 13.03.2009 15:17

Eturauhassyöpä

Eturauhassyöpä on yksi yleisimmistä miesten syövistä varsinkin teollistuneissa maissa.
Sairastuneiden keski-ikä on noin 70 vuotta ja esiintyvyys yleisintä 50–80-vuotiaiden miesten keskuudessa. Joskus syöpää tavataan kuitenkin myös alle 50-vuotiailla.
Eturauhassyöpää esiintyy eniten pohjoismaalaisten, eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten keskuudessa. Vähiten syöpää tavataan japanilaisilla ja kiinalaisilla.

Oireet

Alkavalla eturauhassyövällä ei yleensä ole oireita ja oireileva syöpä on lähes poikkeuksetta levinnyt.
Ensioireet muistuttavat paljon liikakasvaneen eturauhasen oireita; virtsaamisvaikeuksia ja selkäkipuja. Joskus oireet voivat olla luustokipuja ja luunmurtumia.

Aiheuttajat ja riskitekijät

Eturauhassyövän aiheuttajat ovat epäselviä, mutta tutkimuksissa on todettu, että ympäristöllä on enemmän vaikutusta kuin perinnöllisillä tekijöillä. Ympäristötekijöistä vaikuttavimpia ovat rasvan käyttö, lihavuus ja tupakointi. Muutokset hormonitasapainossa saattavat myös laukaista eturauhassyövän.
Eturauhassyöpä voi olla myös perinnöllinen. Perinnöllistä syöpää sairastavat kuitenkin vain viisi prosenttia syöpäpotilaista.

Toteaminen

Eturauhassyövän toteamisessa käytetään lähinnä eturauhasen tunnustelua sekä PSA-arvojen ja koepalan ottoa.
Rauhasen tunnustelu tehdään peräsuolen kautta ja yritetään tutkia, onko eturauhanen mahdollisesti suurentunut tai kyhmyinen. Jos kyhmyjä esiintyy, rauhasesta täytyy ottaa koepala.
Diagnosoinnissa käytetään ultraäänitutkimusta, joka tehdään peräsuolen tai vatsapeitteiden kautta. PSA-arvojen lisäksi otetaan vielä mm. perusverenkuva ja tulehdusarvot.

Ennaltaehkäisy ja hoito

Eturauhassyöpää on todella vaikea ennaltaehkäistä, sillä sen aiheuttajat ovat niin epämääräisiä. Hyvät ja terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä, mutta syöpä voi tulla kenelle tahansa.
Eturauhassyöpää voi hoitaa pelkällä seurannalla, varsinkin jos potilas on yli 70-vuotias tai syöpä ei oirehdi, mutta usein turvaudutaan leikkaukseen, sädehoitoon, hormonihoitoon ja solusalpaajiin. Hoitoja voidaan myös yhdistää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.