IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hesaan :)Keskiviikko 08.06.2016 07:21

Työ päivä jälleen kerran. Tänään mä ja mun työ kaverit ollaan menossa ohjaajien kanssa helsinkiin. Ollaan menossa johonkin taide näyttelyyn. Ollaan siellä melkein koko päivä tullaan iltapäivällä takaisin.
Eilinen aamu oli taas vaikea. Ennen kun mun piti lähteä klubitalolle niin mulle iski kauhea ahdistus. Jouduin ottamaan sen rauhottavan,
Mutta menin silti klubitalolle. Ihan hyvin meni sitten siellä klubitalolla.
Bussi matkat meni onneksi hyvin niin mulle ei tullut huonoa oloa bussissa. Meillä oli klubitalolla ruokana makarooni laatikkoa.
ja eilenä päivällisellä oli makaroni laatikkoa.
Nyt se ihan pursuaa jo korvista ulos.
Meillä oli ulko liikunta tunti eilenä. Lähdettiin kaikki lenkille. Ohjaajat ja asukkaat. Käveltiin se puolisen tuntia. Hiki tuli ainakin.
Kaveri oli mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää.
Soiteltiin poikaystävän kanssa puhelimen kautta.
Loppu ilta meni taas parhaan kaverin luona. Mun pitää käydä kaupassa hakemassa eväät sinne reissuun. Aijon käydä ainakin lidlistä hakemassa jotain syötävää sinne reissuun.
Onneksi mun kaveri lähtee myös sinne niin en ole yksin siellä.
Me lähdetään työ paikalta autoilla yhdeksän aikaa sinne helsinkiin.
Pitää olla ajoissa töissä ettei myöhästy.
Nyt mulla on sitten pari rauhottavaa mukana jos iskee huono olo reissussa. Mutta on varmaan aika paljon nähtävää niin varmaan se ahdistus ei sitten iske. Mutta katsotaan.
Aijon laittaa pitkästä aikaan noi farkut jalkaan. En ole nyt aikoihin pitänyt farkkuja. Nyt ajattelin laittaa taas.
Kohta pitää alkaa syömään aamu palaa. Vielä ei ole mikään kiire koska lähden vasta tuossa vähän yli tunnin päästä.
Ajattelin syödä puuroa ennen lähtöä. Ei sitten nälkä iske heti.
Aijon illalla sitten mennä salille taas. Aijon mennä. Väsytti tai ei.
Pakko saada liikuntaa vielä tänä iltana.
Onneksi tuonne salille ei ole pitkä matka.
Huomenna aijon nostaa tililtä ne desucon reissu rahat.
Mun pitää nostaa se 190 euroa. Maksan kaverille siitä sen 30 euroa ja sitten reissuun jää se 160 euroa. Hyvin noi rahat riittää.
Onneksi voi sitten tämän päivän jälkeen levätä toi torstai ja perjantai. Me mennään kaverin kanssa sinne desuconiin vasta lauantaina. Ei vielä perjantaina. Aijon laittaa nahkatakin tänään päälle. Ja sen alle joku huppari. Ihan hyvät vaatteet tälle päivälle.
Hiukset pidän poni hännälllä. Meikata en nyt jaksa.
Katsoo kerkiänkö ollenkaan tiskaamaan ennen lähtöä.
No katsoo kun olen eka saanut blogin kirjoitettua. Jos en kerkiä tiskaamaan niin sitten en vaan kerkiä.
Mutta. Kyllä mä selviän tästä päivästä. Positiivinen asenne vaan kehiin niin päivästä tulee mielenkiintoinen.
ja äkkiä tää päivä menee. Kohta on jo ilta ja sali.
Kuulin että tänään muka pitäisi olla joku mysrky keli.
Kauhea tuuli ja vesisade. No ainakaan tällä hetkellä kun katson ulos niin ole ihan semmoinen keli. Varmaan se tulee tuossa iltapäivällä.
Pitää varmaan ottaa tuo sateenvarjo mukaan ihan varmuuden vuoksi etten vaan kastu. Katsoo kerkiänkö musaa kuunnella.
Ehkä. Eilenä oli tullut noi rahat kelalta. En ole käynyt vielä katsomassa paljon mulla on nyt tilillä rahaa.
Pitäisi maksaa pari laskuakin. Koitan tällä viikolla maksaa ne.
Koko loppu viikko on aikaa. Kello on tulossa kohta seitsemän.
Ei ole vieläkään mikään kiire. Ai niin vesipullo pitää ottaa mukaan tai sitten ostan kaupasta kivennäisvesi pullon.
Mä taida ostaa sen kaupasta. On sitten juotavaa.
Laukku pitää myös kohta laittaa valmiiksi.
Mä taidan lähteä jo ennen kahdeksaa tuonne kauppaan ja töihin niin siinä ei vielä tule kauhea kiire. Voi ihan rauhassa kävellä tuonne keskustaan. kerkiän käymään molemmissa kaupoissa.
Lidlistä ostan eväät ja s marketista juomat.
Siitä kaupalta ei ole enää pitkä matka tuonne töihin.
Sinne kävelee parissa minuutissa.
Kohta voisi pukea päälle. Pikku hiljaa.
Teetä en kerkiä juomaan nyt. Join aamu kahvit äsken.
Nyt olen hereillä. Pirteä. kahvi pistää aina joka aamun hyvin käyntiin. Kohta sitä kahvia pitää ostaa lisää taas.
varmaan tällä viikolla pitää ostaa uusi paketti.
Kun käyn kaupassa niin ostan. Ostan kulta katriina kahvia taas.
Teetä juon sitten kun ollaan tultu tuolta reissusta.
Eli iltapäivällä. Sitten kun ollaan tultu sieltä hesasta niin kerkiää hetken levähtää ennen kun menee salille illalla.
Syön taas tuon päivällisen niin jaksaa sitten salilla.
Hyvä treeni tulee tänään varmasti. Kaveri sanoi mulle että se ei ole tulossa salille tänään. No mä menen sinne sitten yksin.
Mä olen siellä taas sen 40 minuuttia ainakin.
Se aika pitäisi hyvin riittää. Sitten venyttelen lopuksi.
Ja salin jälkeen on pakko päästä suihkuun.
Skypetellään taas poikaystävän kanssa illalla.
Mutta. Jos alan nyt tiskaamaan niin saan sen hoidettua.
Kahvi pannu pitää myös pestä.
Mä voisin jo lähteä sitten tuossa varttia vaille kahdeksan.
Puolen tunnin päästä. Olen ajoissa sitten työ paikalla.
Mutta. Kyllä mä selviän tästä päivästä.
Täytyy vaan ajatella niin. Niin ahdistus ei iske.
Ajattelen vaikka desucon viikonloppua.
Niin se pitää pahat ajatukset poissa.
Mutta onneksi mulla on silti pari rauhottavaa mukana.
Mä saan syödä niitä vaan pari päivässä. En sen enempää.
lääkäri oli määrännyt niin. Kyllä ne riittää ne rauhottavat.
Otan sen heti jos alkaa ahdistus tulla.
En aijo pitkittää sitä huonoa oloa. Onneksi se lääke alkaa vaikuttamaan nopeasti. Se rauhottava on tosi vahva lääke.
Se yksi on 5 mg. Ja sen mun rauhottavan lääkkeen nimi on medipam. Olen syönyt sitä rauhottavaa jo monta vuotta.
Hyvä lääke ahdistukseen ja noihin harhoihin mitä tulee välillä.
Ja se myös onneksi auttaa tuohon psykoottiseen olo tilaan mikä mulle joskus tulee. Ja siihen jos alan kuvittelemaan kaikenlaista.
Mä joudun syömään niitä aina välillä. Ja välillä on semmoisia hyviä kausia ettei tarvitse syödä niitä ollenkaan.
Ja niihin rauhottaviin ei jää mitenkään koukkuun.
Onneksi. Mutta. Nyt alan pikku hiljaa valmistautumaan lähtöön.
Saa kaiken hoidettua ennen lähtöä.
Tiskata ja pukea päälle. Toivon että vettä se sada tänään.
En halua kastua.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.