IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Poikaystävän luokse. :)Perjantai 03.06.2016 07:10

Ihanaa. viikonloppu! Olen jo koko viikon odottanut taas tätä.
Olen lähdössä lomille. Poikaystävän luokse viettämään viikonloppua.
Poikaystävä hakee mut illalla sitten moottoripyörällä kun pääsee töistä.
Käydään samalla siinä kaupassa ostamassa ruokaa ja herkkuja.
Suklaata aijon ostaa ehdottomasti. Nyt saa taas herkutella kun on viikonloppu. Mulla oli eilenä punnitus. Ja veren paine mittaus.
Mun paino oli pysynyt samana. Mä painan tällä hetkellä 61,7 kg.
Olen todella tyytyväinen tähän mun painoon. Nyt se on pysähtynyt eikä ole onneksi enempää noussut. Eilenä oli todella kuuma päivä. Mä olin iha hiestä märkä kun liikuin tuolla ulkona ja joutui jatkuvasti laittaa aurinko rasvaa. Kävin siellä verikokeissa. Sen jälkeen kävin kaupassa ostamassa jätskin itselle. Oli niin kuuma että jäätelö maistui sillä hetkellä. Toiminta tunnilla oltiin lenkillä. Se oli yhtä tuskaa.
Sitten kun pääsi pois toiminta tunnilta niin suoraan kotiin kylmään suihkuun. Ai että teki hyvää. Sitten kun olin käynyt suihkussa niin keitin itselle teetä. Ja katselin tabletilla yhtä ohjelmaa.
Olin taas kaverin luona illalla katsomassa lemmen viemää.
Sitten skypetin poikaystävän kanssa ja loppu ilta taas parhaan kaverin luona. Katsottiin taas salkkarit ja poliisit koti hälytys.
Menin taas nukkumaan eilenä siinä ennen yhdeksää.
Mä heräsin tänään taas kuudelta. Ja join kahvit äsken.
Nyt olen täysin hereillä ja on hyvä fiilis. Mukavaa päästä taas pois täältä. En ole ollut nyt pitkään aikaan taas poikaystävän luona.
Mukavaa taas mennä sinne. Alan pikku hiljaa tässä aamun aikana pakkailemaan reppuun mun vaatteet ja tavarat.
Voi olla etten ota kannettavaa mukaan lomille. tabletin aijon ottaa.
Katselen sillä taas sarjoja viikonloppuna.
Pitää pakata noi mun teet mukaan. Voi sitten viikonloppuna juoda teetä. Tänään Meillä on taas aamulla naisten ryhmä kymmeneltä.
Ollaan ulkona ja pelataan pelejä. Näin mä kuulin muilta.
No meneehän se aamu silleenkin. Lounaan jälkeen mun pitää käydä apteekissa hakemassa lisää leponexia. Eilenä mä kävin apteekissa kyselemässä onko jo leponex lääke tullut niin ei ollut tullut vielä.
Käyn tänään uudestaan kyselemässä.
Sitten pitää sen apteekki reissun jälkeen käydä kaupassa.
Pitää ostaa lisää citrus teetä ainakin. Se alkaa olla loppu.
Mä kävin taas eilenä seppälässä huvikseen taas katselemassa.
Sinne oli tullut myyntiin semmoinen ihana valkoinen olkaimeton toppi. Maksoi vaan kymmenen euroa. Ai että mun tekisi mieli käydä ostamassa se toppi. Katsotaan käynkö. Vai toteanko itselle etten tarvitse sitä koska mulla on jo ihan älyttömästi noita toppeja.
Mulla on jo nyt kauhea hiki. Pitää taas laitella aurinko rasvaa taas ennen kun menen tuonne ulos aurinkoon.
Sain eilenä pestyä noi mun pyykit. Seuraavan kerran pesen pyykkiä varmaan tuossa ensi viikon maanantaina.
Kun on tullut lomilta niin voi pestä ne vaatteet mitä on pitänyt viikonloppuna. Varmaan taas saunotaan poikaystävän kanssa.
Pitää ottaa mukaan nuo sauna kamat. Shampoot ja semmoiset.
Sauna juomaksi voisi ostaa sen alkoholittoman siiderin taas.
Sen mansikka lime makuisen. Ja kivennäisvettä pitää ostaa yksi pullo myös. Viikonloppuna viilenee onneksi. Ei ole enää niin kamalan kuuma sitten. ihan hyvää vaihtelua.
Sitten myöhemmin voi taas nauttia lämmöstä kun taas tulee.
Kohta tiskaan taas. Ja kuuntelemaan musiikkia.
Tänään aijon katsoa tabletilta tuon fitness päiväkirja jakson minkä laitoin tallenukseen eilenä. Hyvin kerkiän katsomaan sen ennen kun lähden lomille. Mä oon katsonut joka jakson. Tykkään siitä ohjelmasta tosi paljon. Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
Ja ensi viikon tiistaina tulee lisää rahaa. Saa sitten ensi viikolla maksettua noita laskuja taas. Sain vuokra laskun taas ja se ei ollut onneksi paljoa. Hyvin pystyn maksamaan sen vuokran. Ei mitään ongelmaa. Ja sitten pitää maksaa toi netti lasku.
Myöhemmin tulee sitten loput laskut.
Maksan ne sitten taas kun kerkiän.
Hyvin olen nyt tehnyt silleen että elän päivän ja hetken kerrallaan.
en ole nyt viime päivinä kauheasti miettinyt ensi viikkoa.
Nyt aijon keskittyä vaan tähän päivään ja tulevaan viikonloppuun.
Aijon nauttia viikonlopusta. Tulee hyvä viikonloppu.
Varmaan taas nukun aika paljon. Nukun pitkään ja sen päälle vielä päikkärit. Niin kuin aina kun olen poikaystävän luona.
Saa levättyä hyvin siinä samalla.
Kohta aijon juoda taas teetä tässä aamun aikana. Hyvin kerkiää juomaan ennen naisten ryhmää teetä.
Kello on tulossa kohta seitsemän ja aamu palaan on vielä puolitoista tuntia aikaa. No kerkiää ennen sitä tiskaamaan ja pakkamaan.
Vasta ennen lähtöä illalla pakkaan tuon tabletin.
Kämppäkin pitää laittaa kuntoon ennen lomille lähtöä. Mä tiskaan ainakin ja petaan sängyn.
Nyt on kahvia taas yksi paketti. Kävin eilenä kaupassa ostamassa.
Kulta katriina kahvia on taas. Avaan sen kahvi paketin sitten vasta ensi viikon alussa. Kun keitän aamu kahvit taas.
Maanantai aamuna. Se on kyllä hyvä aina että aamu kahvi herättää joka aamu. Päivä ei muuten lähde käyntiin ilman sitä.
ja pitää olla tosi vahvat kahvit että se on sitten myrkkyä.
Mä en tykkää yhtään laihasta kahvista. Vahvaa pitää olla ihan joka kerta kun keitän. Eilenä tuli taas juotua aika paljon teetä. Ja tänäänkin kerkiän taas varmaan juomaan ainakin kolme kuppia teetä taas. Mulla on koko päivä aikaa vaan juoda kun ei ole vielä mikään kiire. Alkaa olla nälkä pikku hiljaa.
Syön taas hyvän aamupalan niin jaksaa aamun ennen lounasta.
Syön myös tuon päivällisen vielä ennen kun lähden lomille.
Meillä on päivällinen neljältä. Poikaystävä on täällä noin puoli kuuden aikaan sitten. Ihanan rento päivä tänään ennen lomille lähtöä. Näen vielä mun kaverit tuossa aamulla naisten ryhmässä.
Mun kaverit on täällä tämän viikonlopun taas.
Tekstaillaan taas viikonloppuna parhaan kaverin kanssa.
Ja näemme taas sunnuntai iltana kun olen tullut lomilta.
Tää viikko on mennyt todella hyvin. Ei ole yhtään ahdistanut ja enkä ole joutunut syömään yhtään rauhottavia.
Hyvin olen jaksanut. Saa sitten nähdä miten ensi viikolla käy.
Jaksanko vai enkö. No sen näkee sitten. Koitan taas elää hetken ja päivän kerrallaan niin kyllä se siitä.
Desucon reissu menee varmasti ihan hyvin. Ajatella se on jo viikon päästä! Odotan innolla. Tulee hyvä viikonloppu.
Olen jo koko kevään odottanut desuconia.
Ja pian se on. Ihanaa. Aijon todellakin laittaa sen mun sinisen peruukin. Minkä ostin silloin paperikuu liikkeestä jokin aikaa sitten.
se peruukki maksoi sen melkein 20 euroa.
Käytin sitä peruukkia viimeksi vappuna.
Vaatteet jo tiedän mitä pistän päälle sinne desuconiin.
Ennen sitä oli kauhea vaate kriisi.
No mutta nyt se selvisi. Sitä ei tarvitse enää miettiä.
Aijon ehkä katsoa animea tänään. Voisi katsoa koska mulla on noi sarjat kesken. Saisi katsottua niitä pikku hiljaa.
Ja uusia jaksoja on taas tullut noista uusista sarjoista.
Mun hartiat ja niska on jumissa. johtuu varmaan tästä koneen äärellä istumisesta. No ne on aina välillä kipeät. Mutta ei aina.
Mutta. Alan nyt tiskaamaan ja pakkamaan.
Saa ne hoidettua tässä aamun aikana rauhassa.
Ei ole mikään kiire. Aijon vaan nauttia tästä ihanasta aamusta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.