IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Perjantai 31.3.2023Perjantai 31.03.2023 23:25

Heräsin tänään puoli ykstoista kun kävin kioskilla ennen kahtatoista. Tulin takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja sen jälkeen rupesin laittamaan ruokaa että tuli syötyä ennen tallille menoa. Syömisen jälkeen makoilin sohvalla vähä aikaa. Katoin kolmesta neljään yökylässä maria veitola ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Puoli viideltä rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuudelta. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin kolme karsinaa jotka oli vielä siivoamatta. Haettiin sitte hepat heti sisälle. Ruokittiin sitte hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen puolta kahdeksaa joten kerkesin kattoa salkkarit alusta loppuun. Menin sen jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo vähän ennen kymmentä. Oon varmaan taas kahteen asti koneella kun nettijutut pitää kattoa ja kuuntelen pet shop boyseja youtubesta. Katon telkkaria samalla kun oon koneella tai ainakin yritän kattoa. Venla rupes nukkumaan sohvalla, se on kova kissa nukkumaan. Huomenna pitää lähteä päivällä kauppaan, ensi k-markettiin ja sitte lidliin. Onneks tänään on viimmeinen päivä maaliskuuta ja huomenna onki sitte ensimmäinen päivä huhtikuuta ja aprillipäivä vielä kaiken lisäksi, että ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee tai sanotaan. No mutta, eiköhän tässä tullu jo tarpeeks juttua tälle päivälle, joten se on huomiseen taas ja moikka moi.

Torstai 30.3.2023Torstai 30.03.2023 22:56

Heräsin tänään puoli ykstoista kun kävin cittarissa edestakas yhdentoista jälkeen. Tulin takas kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Katoin salkkarit puoli yhdestä yhteen. Sen jälkeen katoin valitutpalat collection vähä aikaa kun se ei tullu juonnettuna tänään. Katoin jimiltä huutokauppa keisaria kahteen asti ja sen jälkeen kävin viemässä pyykit koneeseen. Katoin telkkaria kolmeen asti ja kävin hakemassa pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan. Lämmitin sitte pitsan jonka ostin cittarista ja kerkesin syömäänki ennen salkkareita. Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen ja vaihdoin tallihousut ja sen jälkeen puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja heinät haettiin valmiiks. Masa haettiin sisälle kun sillä mentiin taas ajamaan jäälle. Mä pesin sillä aikaa mimmin ruokakupin ja kalterit. Masa tuli takas vasta ennen puolta kahdeksaa takas kun ne lähti puoli seitsemän. Riisuttiin masa valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin hepat sisälle ja ruokittiin hepat samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona vasta kahdeksalta joten salkkarit jäi kokonaan kattomatta. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle jo ennen puolta kymmentä ja oon varmaan taas kahteen asti koneella kun netti jutut pitää kattoa. Olisin varmaan kerenny kattoa salkkarit ainaki loppuun asti jos olisin ollu ennen kahdeksaa kotona mut kun masa oli niin kauan siellä jäällä että meni tallilta lähtö niin myöhäseksi. Huomenna käyn kioskilla edes takas ja laitan sen jälkeen ruokaa ja katon salkkarit puoli yhdestä yhteen ja kolmesta neljään katon yökylässä maria veitola kun seki jäi kattomatta tänään kun katoin neloselta haluatko miljonääriksi yhdeksästä kymmeneen. Loppu illan katon telkkaria kun kutoselta alkaa kohta ted 2, sen meinaan kattoa ainakin. Että sellasta taas tänään ja huomenna jotain muuta, joten se on morjens.

Keskiviikko 29.3.2023Keskiviikko 29.03.2023 23:37

Heräsin tänään jo yhdeltätoista kun kävin kioskilla ennen kahtatoista edes takasi. Tulin sitte takas laittamaan ruokaa ja kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti. Puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja sen jälkeen katoin neloselta valitutpalat collection. Kahdesta kolmeen makoilin sohvalla niin kauan kun ihmemies alkoi kolmelta. Katoin ihmemiehen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit. Puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuusi. Oltiin tallilla ennen kuutta ja siivottiin taas pari karsinaa ja heinätki haettiin valmiiks. Masalla mentiin ajamaan ja mä pesin allun ruokakupin ja kalterit sillä aikaa. Puolen tunnin päästä kun masa tuli takas niin riisuttiin se valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin hepat sisälle ja hetken päästä ruokittiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona varttia vailla kahdeksan joten salkkarit jäi alusta kattomatta, katoin sen sitte loppuun ja menin suihkuun sen jälkeen ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle kymmeneltä ja menee varmaan taas kahteen ennen kun meen nukkumaan kun nettijutut pitää kattoa. Katon telkkariakin samalla kun oon koneella vaikka ei paljo katottavaa tänään tule. Venla rupes nukkumaan tuolla sohvalla. Huomenna pitää mennä pyykille iltapäivällä kahdelta. Että semmoinen päivä tänään ja huomenna taas jotain muita juttuja, joten se on morjens tältä päivää.

Tiistai 28.3.2023Tiistai 28.03.2023 22:43

Heräsin tänään puoli kakstoista ja katoin onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja salkkareitten jälkeen lähdin käymään cittarissa edes takas ja tulin takas kattomaan telkkaria. Katoin kolmesta neljään ihmemiestä. Neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja menin päikkäreille sen jälkeen puoli viidestä puoli kahdeksaan. Katoin salkkarit puoli kahdeksasta kahdeksaan ja rupesin syömään että kerkesin jo yhdeksältä koneelle ja oon taas varmaan kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan. Tänään ei taas tuu mitään katottavaa telkkarista nyt illalla vaikka on tiistai ehkä pari ohjelmaa mut ne onki sitte siinä. Tänään en ollu tallilla niijku eilen kirjoitin mut huomenna meen taas.Huomenna meinaan laittaa päivällä jotain syötävää että tulee syötyä ennen tallille menoa. Eipä tässä muuta sen kummempaa ole tänään kuin että huomiseen taas ja uudet jutut, se on moro.

Maanantai 27.3.2023Maanantai 27.03.2023 23:54

Heräsin tänään yhdeltätoista kattomaan onnenarpaa vähä aikaa kun lähdin käymään apteekissa ennen kahtatoista.Tulin sitte takas kattomaan onnenarpaa yhteen asti ja kun tänään ei tullu päivällä salkkareiden uusintoja niin katoin muita tv ohjelmia kahteen asti. Kävin kahdelta cittarissa edes takas ja tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmesta neljään ja katoin neljästä puoli viiteen yhtä ohjelmaa kolmoselta. Puin ulkovaatteet päälle puoli viideltä ja odotin puoli kuuteen että kaveri tulee hakemaan. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa jotka oli vielä siivoamatta. Haettiin heinätki valmiiks. Ennen seitsemää haettiin hepat sisälle. Seitsemän aikaan ruokittiiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin ja olin kotona ennen puolta kahdeksaa, joten kerkesin kattomaan salkkarit alusta loppuun. Menin salkkareiden jälkeen suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin puoli ykstoista koneelle kun katoin ensi uutiset ja sään. Oon varmaan taas kahteen asti koneella kun netti jutut pitää kattoa. Tulee aina kiire koneelle suihkun jälkeen suihkupäivänä. Päivällä kun tulin cittarista takas kotiin niin paistoin muutaman kananmunan että tuli syötyä ennen tallille menoa. Nyt illalla oon kattonu telkkaria vaikka ei sieltä tuu mitään katottavaa taas kun on maanantai. Venla nukkuu sohvalla niin tyytyväisenä. Huomenna en taas mee tallille kun kaveri on iltavuorossa niin meen taas keskiviikkona tallille. kaveri käy vaan ruokkimassa hepat päivällä. Että sellasta tänään ja huomenna jotain muuta, joten se on morjens.

Sunnuntai 26.3.2023Sunnuntai 26.03.2023 23:10

Heräsin tänään puoli kakstoista ja puoli yks lähdin käymään lidlissä hakemassa kananmunia ja suklaata. Tulin sitte takas ja rupesin keittämään kananmunia että tuli syötyä ennen kun tallille lähdin. Oon kattonu telkkaria puoli kuuteen asti. Puin ulkovaatteet päälle puoli viideltä ja odotin että kaveri tulee hakemaan. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja haettiin heinät valmiiks. Masalla ajettiin taas tänäänkin. Pesin sillä aikaa kallen ruokakupin ja kalterit. Masa tuli puolen tunnin päästä takas ja riiisuttiin se valjaista ja loimi laitettiin päälle ja takas karsinaan, allullakin oil ajettu tänään. Haettiin sitte hepat sisälle ja ruokittiin ne kun kello oli jo vaikka ja mitä niin ne piti jo ruokkia. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona ennen kahdeksaa. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä ja menee varmaan taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun nettijutut pitää kattoa ja kuuntelen samalla musiikkia youtubesta. Huomenna meen käymään päivällä apteekissa ja cittarissa myöhemmin ja illalla sitten tallille. Siirsin tänään nuo kellotki jotka piti ite siirtää niin nyt ei tarvi siirtää kelloja kun vasta lokakuussa seuraavan kerran. Että sellainen päivä tänään ja huomenna taas uudet jutut, joten se on moro ja huomiseen.

Lauantai 25.3.2023Sunnuntai 26.03.2023 00:01

Heräsin tänään puoli kakstoista ja kävin puoli yhdeltä edes takas cittarissa. Oon kattonu telkkaria koko päivän. Yritin ottaa päikkärit tuossa sohvalla mut ei siitä mitään tullu, nousin neljältä ylös eli vähä yli tunnin makoilin sohvalla. Puin sitte puoli viideltä ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuudelta. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiij pari karsinaa ja heinät haettiin valmiiks. Masalla mentiin ajamaan., mä pesin sillä aikaa masan ruokakupin ja kalterit. Masa tuli takas seitsemän aikoihin kun niillä memi siellä jäällä noin puolituntia ennen puolta seitsemää lähtivät. Masa riisuttiin valjaista ja laitettiin loimi päälle ja takas karsinaan. Haettiin hepat sisälle ja ruvettiin ruokkimaan samantien. Lähdettiin sitte kotiin ja olin kotona ennen kahdeksaa ja menin sitte hetken päästä suihkuun ja puin vaatteet takasi päälle suihkun jälkeen. Rupesin sitte syömään että kerkesin puoli ykstoista koneelle kun katoin ensi uutiset, loton ja sään. Voi olla että tänään menee puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun netti jutut pitää kattoa ja ei se mitään haittaa kun huomenna ei tarvi mennä minnekkään ennen tallia ellen sitte päätä käydä lidlissä ajan kuluks, tiedä häntä. Oon kattonu telkkaria nyt suihkun jälkeen vaikka ei oikeen tuu mitään katottavaa vaikka on lauantai. Tänä yönä siirretään kelloja tunti eteenpäin kesäaikaan kolmesta neljään mä siirrän ne huomenna. Mut joo, eiköhän tässä tullu tarpeeks juttua taas tälle päivää, joten kirjoitan taas huomenna lisää juttuja, se on morjens.

Perjantai 24.3.2023Perjantai 24.03.2023 23:11

Heräsin tänään jo kymmeneltä. Katoin onnenarpaa yhdestätoista puoli yhteen asti ja puoli yks katoin salkkarit yhteen asti ja katoin neloselta valitutpalat collection vaikka se ei tullukkaan juonnettuna kahteen asti. Menin kahdelta viemään pyykit koneeseen. Katoin telkkaria kolmeen asti ja hain pyykit pois kolmelta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen ja katoin samalla yökylässä maria veitola.Katoin salkkarit neljästä puoli viiteen asti ja puin ulkovatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin pari karsinaa ja heinät haettiin valmiiksi. Haettiin hepat sisälle puoli seitsemältä ja masa harjattiin. Ruokittiin hepat vielä ennen kun lähdettiin kotiin.Olin kotona ennen puolta kahdeksaa ja kerkesin kattoaan jussi gaalaa kun tänään ei salkkareita tullu. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle yhdeksän jälkeen ja katoin jussi gaalaa samalla ja katoin sen loppuun asti ja katoin uutiset ja säänkin. Nyt katon starilta piina elokuvaa samalla kun oon koneella. Meen varmaan kahden aikoihin taas nukkumaan kun netti jutut pitää kattoa ensi pois. Huomenna vois käydä ulkona ennen tallia kun tänään en käyny ollenkaan, ehkä käyn cittarissa edes takas. Sellasta tänään ja huomenna taas lisää juttuja sitten illalla kun tuun koneelle, joten huomiseen taas.

Torstai 23.3.2023Torstai 23.03.2023 23:47

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit ja salkkareiden jälkeen kävin cittarissa edes takas ja tulin takas kotiin ja kun tänään ei tullu ihmemiestä niin katoin muita ohjelmia neljään asti ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuus. Oltiin ennen kuutta tallilla ja siivottiin kolme karsinaa jotka oli vielä siivoamatta. Haettiin heinätki valmiiks. Haettiin hepat sisälle puoli seitsemältä. Elli meni taas juoksuttamaan kallea kentälle. Ei harjattu ketään tänäänkän. Ruokittiin hepat sillä aikaa kun kalle oli vielä kentällä mut se tulikin kohta takas talliin ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona varttia vailla kahdeksan joten salkkarit jäi taas alusta kattomatta. Katoin sen sitte loppuun ja menin sen jälkeen suihkuun. Suihkun jälkeen puin taas vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin jo kymmenen jälkeen koneelle ja menee varmaan taas kahteen ennen kun meen nukkumaan kun huomenna ei tarvi mennä minnekkään ennen tallia,pyykille pitää mennä iltapäivällä kahdelta muuten en poistu kämpästä mihinkään, lauantaina käyn sen verran ulkona että käyn kioskilla, cittariin en taida mennä tällä kertaa. Katon samalla elokuvaa subilta kun oon koneella. Subilta tuli hetki sitte elokuva tequila sunrise mut se loppu jo ja nyt tulee toinenki elokuva heti perään. No mutta, jatkan kirjoituksia taas huomenna ja päätän tämän kirjoituksen nyt tähän, joten palailllaan taas huomenna astialle.

Keskiviikko 22.3.2023Keskiviikko 22.03.2023 23:15

Heräsin tänäänkin puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa puoli yhteen asti ja puoli yhdestä yhteen katoin salkkarit. Salkkareitten jälkeen menin sohvalle vielä nukkumaan kun odotin että ihmemies alkaa starilta kolmelta. Nousin sitte kolmelta kattomaan ihmemiehen kolmesta neljään ja neljästä puoli viiteen katoin salkkarit ja puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuusi. Oltiin ennen kuutta tallilla ja kaikki karsinat oli jo siivottu paitsi mimmin, seki siivottiin ja haettiin heinätki valmiiks. Haettiin hepat sisälle ennen seitsemää ja ketään ei harjattu kun kaikki oli niin märkiä tuon lumisateen takia kun pietarsaaressa on satanu lunta koko päivän ja edelleen sataa. Ruokittiin sitte hepat samantien ennen kun lähdettiin kotiin. Olin kotona ennen puolta kahdeksaa joten kerkesin kattomaan salkkarit alusta loppuun. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle jo puoli kymmenen ja oon varmaan taas kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan kun netti jutut pitää kattoa ja kuunnella pet shop boyseja ja ym. katon telkkaria samalla kun oon koneella vaikka ei sieltä paljon mitään tuu nyt kun on keskiviikko. Alku viikosta ei tahdo oikeen tulla mitään katottavaa telkkarista mut loppu viikosta voi sitte tullakkin jotain katottavaa. Venla nukkuu taas tuolla sohvalla. Eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole kuin että¨huomiseen taas ja lisää juttuja sitten illalla kun kerkeen koneelle johonkin aikaan viimmestään puoli ykstoista.