IRC-Galleria

Levyllä on nyt nimi. A Man Called Gaspard Oil. Kaksi maistiaista mikserissä, bon appetite.

http://www.mikseri.net/artists/?id=111675

Olemme vuoden ajan valmistelleet hirviötä. Heinäkuun kuumimmilla happosateilla linnoittauduimme soittinemme Lahden rokkiluolien kruununjalokiveen, Kujalandiaan synnyttämään sitä. Kuja Salmi, kaikkien mustalettien ja wannabe-intiaanien Kuningas (all glory) toimi kätilönä, ja hoivasimme mörköä kuin pientä paholaista vielä pitkään pimennossa ihmisten katseilta. Vaatteita sillä ei vielä ole, ja kastajaiset saavat odottaa. Mutta. On ehkä aika paljastaa maailmalle jotain faktoja aihetta koskien:

1) Sillä on kymmenen päätä
2) Se elää
3) Jos sitä kuuntelee väärinpäin, todennäköisyydet selvitä ovat pienemmät
4) Pianoakin voi virittää
5) Laulua ei
6) Häpeäpallo jäi Kujalle
7) Gaspard Oil eli 1889-1942 (?)
8) Kaikki todistajat valehtelevat
9) Andy kävi Prahassa
10) Jemo ja Ville Kuopiossa
11) Sillä on kaksi puolta
12) Svante on nähnyt ja kuullut sen
13) Se ei liity mitenkään Twin Peaksiin, King Crimsonin ekaan levyyn tai CMX:n levytettyyn tuotantoon
14) Se kestää 43:19:42
15) Perhana kun se on hyvä

Toisinaan mies: puhuu ohi suunsa puhuessaan liikaa. Tällä kertaa vältämme liiallisia paljastuksia, ja vetoamme todistajansuojelullisiin seikkoihin. Jotkut teistä ovat saattaneet epäilyttävässä seurassa liikkuessanne kuulla tai nähdä siitä vilauksia. Kylillä, postilla tai nuotiolla. Pöllöt huhuilevat sen näyttäytyvän aivan näinä päivinä, ja ettei MySpaceen kannata luottaa. Joten, arvoisat kansalaiset; pyydän teitä odottamaan ja todistamaan. Mutta ei vaitonaisena! Riemuiten! Kaduilla, ojissa, katoilla ja olohuoneissa, riemuitkaa, kaikki kansat, tanssikaa! Gaspard Oilin poika saapuu pian.

Kämppä ja avopuoliso \:D/

R.I.P. Puistokatu 10 a 17

Perjantaina 13. kesäkuuta armon vuonna kaksikymmentäsataakahdeksan saapui keskuuteeni jotain vierasta. Tulkihtin tapauksen kahdeksanviikkoiseksi Welsh corgi pembrokeksi, papereissa lukee Sunoasis's Amour. Se on vilkas, ihan älykkään oloinen, järkyttävän lutuinen ja melko karvainen. Se paskoo paljon ja pissii lähes samassa suhteessa. Kutsun sitä Lunaksi.

Ystävät, kylänmiehet, olen tehnyt syntiä.
Tähän astisen IRC-Galleriaurani saatossa olen käyttänyt päiväkirjaani vain vääryyteen. Olen pitänyt sitä hengentuotteitteni jakelualustana, välineistänyt sen suoranaiseen mainostamiseen ja toisinaan jopa räikeästi valehdellut teille päin naamaa sen kautta! Kyllä, rakkaat lukijat, olen sortunut myös epärehellisyyteen, mikä on viimeinen asia, mitä kristityn ja jumalaapelkäävän miehen kuuluisi tehdä.
Tällaisen käytöksen myötä on suoranainen ihme, että armoitettu ylläpitomme edes sallii minun ruman naamani käyvän heidän galleriansa suosiolliseen ilmapiiriin. Ehkä, ehkä minun on välillä aika tehdä jotain oikein ja hyvin, ja jakaa myös teille hieman sitä siunausta, mikä on osakseni tässä elämässä langennut. Ehkäpä, vain tämän kerran, käytän päiväkirjaani (sus siunatkoon, mikä tylsyyden valtameri) oikein, ja kirjoitan tänne jotain todellista ja elämässäni tapahtunutta. Sanaakaan lisäämättä, yhtään noloa yksityiskohtaa poistamatta.

Kaikki alkoi Herran vuonna...
Ei.
Kaikki alkoi viime keskiviikkona. Tänä keskiviikkona, tarkkoja ollaksemme. Pakkasimme autoni (ei, sen täytyi tapahtua aiemmin..)
Keskiviikkona, tarkalleen ottaen kello...
PAHUS VIEKÖÖN. En minä muista kaikkea! Anteeksi! Olen minäkin vain verta, lihaa, piitä ja luunpalasia! Kaiken tämän täydellisyyden keskellä asuu olento, joka on valmistettu virheisiin! En millään, suinkaan pysty tarjoilemaan eteenne eksaktia kuvausta päivieni kulusta. En kykene! Ja juuri tämä on perimmäinen syy siihen, miksen kykene täydellisellä hermeettisellä tarkkuudella päiviäni teidän viihdykkeeksenne sanelemaan. Joudun turvautumaan fiktioon ja ympäripyöreään kiertelyyn saattaakseni elämäni teille ymmärrettävään muotoon. Ymmärtäkää siis toverit, että mitä tulette täällä lukemaan, on vain harhaa ja kuvaelmaa, joskin joskus, joissain taitteissa saattaa olla siteeksi myös hitunen totuutta.

Pahoittelen kiivastumistani. Ei kenties ole hienolle herrasmiehelle sopivaa käytöstä kimmastua itselleen, saati lukijoilleen kesken kuumimman päiväkirjamerkinnän. Mutta, anteeksi nyt vain, sellaista tapahtuu joskus. Jos sallitte, jätämme tämän välikohtauksen huomiotta, ja siirrymme lähemmäksi totuutta. Ah. Mihin jäinkään viimeisimmässä seikkailussani...

Jemo Kettunen esittää:
SANAA JA VALKOSIPULIA
eli Kuinka Minusta Tuli Keski-Ikäistynyt Tullivirkailija.

Tarja Halosen 8. hallitusvuoden 23. keskiviikkona Minä, Jemo Bartholomeus Kettunen (alias Käärme) ja toverini Villehard Don Quijote-Koskivaara (alias Kasakka) pakkauduimme hopeiseen natsirakettiini, (joissain piireissä tituleerattu myös Valkoiseksi Kuolemaksi, joskin pidän termiä hivenen roturealistisena ja tilanteen niin salliessa vältän viimeiseen asti tätä käyttämästä) ja suuntasimme kulkuneuvomme keulan kohti toistaiseksi tuntematonta määränpäätä.
Pakkausoperaatio sijoittui Äänekosken provinssiin ja sillä oli, kuten myöhemmin tarinassani tulemme huomaamaan myös laajempaa kosmista merkitystä. Mukaan pakkaamiemme asioiden lista:
-Köysi (tarkemmin ottaen vetoliina, mutta käy köydestä)
-Pyyhe (tärkeää)
-Eristysnauhaa (tärkeää)
-Stilton (uskonnollis-kulinaristista)
-Peltola Blue (liberalistinen kokeilu)
-Bleu D'Auvergne (hyvä vaihtoehto)
-Jyväjemmarin tyynysämpylöitä (2kpl)
-Inkivääriolutta (2kpl)
-Sakset
-Linkkuveitsi
-Valkosipulia (Käyttökelpoista vampyyrien karkoittamiseen, syömiseen, ja auton korjaamiseen)
-Akustinen kitara (2kpl)
-Snacks & Suplies
-Autoilijan tiekartta vm. 1985
-Partaharja
-Aurinkolasit

Seuraavia asioita emme pakanneet mukaamme:
-Raamattu (virhe, mutta kääntyi lopulta voitokkaaksi)
-Jeesusteippi (osoitimme aukottomasti, ettei eristysnauha korvaa suinkaan vaka-vanhaa JT:tä)
-Ylioppilaslakki (2kpl)
-Makuutarvikkeet
-Varavaatteet
-Passi (2kpl)
-Kompassi (Virhe)
-Hammasharja (1½kpl)
-Televisio ('nuff said)
-Matto
-Katto
-Harja
-Helluntalaislapsi (1kpl)
-Mutageeni (putkilollinen)
-Ektoplasma
-jne.

Hetkeäkään vatvomatta otimme suunnan kohti Hankasalmea tavoitteenamme nähdä matkan varrella olevaan kallioon kirjoitetut karsikkomerkit. Näitä löysimme yhden, liekkö vuosien saatossa liuenneet happoisten sateiden myötä maaperään vai tekikö näkökykymme meille tepposet - lapsena muistelen nähneeni kallion kyljessä punaisia ympyröitä useampia. Pesiäissalmella tehdyn uintiretken ja karsikkoekskursion jälkeen pysähdyimme vielä Hankasalmen kirkonkylällä ostamaan ravintoa matkallemme.
Seuraavaksi suuntasimme kuin vahingon kaupalla kohti Kuopiota. Tässä kohden seurasi spontaanin autoiluretkemme ensimmäinen mainittava tilanne; vastaantulleiden autojen välkyttelystä päättelimme ajoneuvomme valoissa olevan, näin kansankielellä ilmaistuna, jotain mätää. Pysähdyimme levikkeelle, ja totesimme; perdon, kirottua! Valot ovat sökönä.
Kansi auki, sulakkeiden tarkastus, ja yhteensä hankitut neljä Laudaturiamme eivät kyenneet saattamaan valoa tilanteeseemme. Puheluyhteys päämajaan, kamerakännykällä sähköpostiin isäukolle kuvia ja pitkä vatvominen saattoivat tietoomme vian syyn; valokatkaisin, ratin vieressä. Nuorempi Kettunen sai ruuvimeisselillä lievästi kosketushäiriöisen vivun rikottua vielä aiempaa tehokkaammin, jonka jälkeen puheisiin alkoi ilmaantua sävy piakkoin edessä olevasta perääntymisestä uljaalta valloitusretkeltämme.
Päätimme syödä tässä kohden iltaa hieman evästä. Leivän päälle siirsimme homejuustoa, valkosipulia, Turunmaata ja ylähuulen. Neuvoa-antavan hetken jälkeen kuskin paikalla istunut duon vasemmanpuoleinen osuus, Käärme, allekirjoittanut, päätti vielä Yrittää korjausoperaatiota.
Tutkittuaan tilannetta hän havaitsi korjauksen olevan mahdollista. Se vaatisi teippiä (löytyy) ja kiilaksi jonkin pienen esineen, jotakuinkin tuollaisen valkosipulinkynnen kokoisen esineen... ...
Hetkeä myöhemmin voitokas duomme siirtyi satakunta kilometriä tunnissa kohti Kuopiota valkosipulivetoisella valaistussysteemillä. Vampyyrit satojen kilometrien säteellä kavahtivat arkuissaan, pimeissä makuuhuoneissaan, platform-saappaissaan ja mustissa kajaaleissaan.

Kuopiossa duomme saapui erään tutun opiskelijaihmisen asunnolle. Kyseinen ihminen, syntyperältään Ääneseutulainen, oli palannut keski-suomeen, kun taas toinen Ääneseutulainen oli vallannut hänen asuntonsa pääsykokeiden ajaksi. Puolen yön maissa herätimme hänet koputtamalla ikkunaan. Tuttuja kasvoja nähdessään hän päästi meidät ystävänsä asuntoon, ja viihdytimme häntä tarinoillamme retkestä. Naisihminen ei kuitenkaan vaikuttanut hämmentyneeltä valkosipulirikkaasta ekskursiostamme. Hän selventi tilannettaan meille.
"Okei. Mää herään keskellä yötä siihen, että joku koputtaa ikkunalautaa. Avaan silmäni, nostan päätäni, ja siellä on Jemo. Kuopiossa."
Ymmärsimme yskän, ja poistuimme Intro-baariin, jossa soi aina seutukunnan coolein funk ja soul. Siellä herätimme yleistä pahennusta ja joimme pari coca-colaa. Aamulla kauhistelimme asuntolassa näkemäämme amis-lakkia (musta-violetti ylioppilaslakin irvikuva), ja lähdimme ostoksille. Ostimme takaa-ajofunkkia, bluesia, teetä, syntiä ja piirakkaa. Eksyimme vahingossa rintasokeria etsiessämme myös herätyskristilliseen majaan, josta mukaamme tarttui menneiden vuosien päivän sanoja. Tämän jälkeen näimme tarpeelliseksi vaihtaa sijaamme, ja loikkasimme jousille.
Köröttelimme julmasti kohti Mikkeliä, jonne saavuttuamme kävimme luonnollisen jatkumon mukaisesti ostamassa hieman kangasta. Kasakka osti ruminta bob marley -villakangasta, mitä ihmiskunta on kuuna päivänä nähnyt, ja Käärme panosti vähäiset roponsa violettiin pellavaan, joka selkein sanoin viestitti käyttäjänsä olevan valmis rektaalipenetraatioon. Kangaskauppojen jälkeen siirryimme puistoon julistamaan sanaa ja soittamaan aurinkoisen päivän kunniaksi synkimpiä tuntemiamme lauluja kitaralla sekä laululla. Tutustuimme myös paikalliseen "Tapsaan," elämänmakuiseen henkilöön, joka universumin julman yhteensattuman johdosta paljastui hyvin läheisen perhesiteen kytkökseksi erääseen toveriini. Julmempia yksityiskohtia en teille julkisesti tästä hahmosta kerro.

Mikkelissä matkapuhelimestani loppui akku. Kunnon roadtripillä näin kuuluu käydäkin. Siirryimme Lahtea kohden, jossa söimme Rossossa ja kylvetimme jalkojamme poreammeessa keskellä kaupunkia. Lahden jälkeen ajoimme ensin hetken matkaa kohti Hämeenlinnaa, sitten kuitenkin vaihdoimme reittimme seuraavanpäiväisten rientojemme kunniaksi kohti pohjoista. Hollolassa kävimme ehtoopuolella, yön kynnyksellä kävelemässä vanhan kivikirkon kuoppamaalla. Uimme myös läheisessä kirkonrannassa. Kirkkomaan ja kirkonrannan läheiseen roska-astiaan jokin armoitettu teini-intellektuelli oli käynyt ponnekaasumaalaamassa myösen kirkkoveneen.
Näillä seuduin eksyimme ensimmäisen kerran, ja jouduimme Lammille. Tulimme siihen tulokseen, että kompassilla olisi vallan korskea funktio tiukoissa periferian risteyksissä määritellessä oikeaa kulkusuuntaa. Etenkin, kun käytettävä kartta on 23 vuotta vanha, ja neuvoo esim. nelostien viellä Tampereen puolelle lätäkköä, ja itänaapurin Neuvostoliitoksi. Lammilla oli kuitenkin iltamme toinen keskiaikainen kivikirkko, jonka kirkkomaalle eksyimme puolen yön maissa. Ei aaveita.
Muisteltuani hetken vuoden takaista Lammin ekskursiotani silloisen rock-orkesterini dekadenteissa riveissä, siirryimme joutuin kohti Padasjokea. Loppureissu sujui varsin tapahtumaköyhissä merkeissä; Padasjoen ABC oli lukinnut ikkunanpesulaitteensa piiloon, ja jouduimme käyttämään ylioppilaan älyämme kuolleiden eläinten poistamiseksi tuulilasista. Lohikäärmeen surmaaminen on arkipäiväisiä toimiamme, eikä ansaitse erillistä mainintaa matkapäiväkirjaamme. Jämsä, Korpilahti, Jyväskylä, Äänekoski, Sumiainen, ja unta neljästä kolmeen.

Matka oli erinomainen. Hieman lyhyt, mutta aiomme ehdottomasti ottaa revanssin Suomen kanssa jokin hetki, joka ei toivottavasti ole kovin kaukana.

Ja lopuksi, rakkaat lukijat, tahdon todeta, en joutunut kovinkaan monessa kohtaa turvautumaan fiktion keinoihin matkaamme selostaessani. Jos joku teistä tällaisen kohdan tuntee havainneensa, tulkoon esiin, ja kertokoon heti minulle! Julmaa on ihmisen elo.

Teidän armoitettu kirjaajanne,
Jemoteus Kettunen

Herrasmiehet. Rouvasnaiset. Naimattomat ja toisinaan naineet. Vanhan ekshibitionistiystävänne on tullut aika jälleen kertoa maailmalle uutisia elämästään, maailmasta ja kaikesta. Tärkeää ja vähemmän tärkeää, sillä nämä ovat asioita jotka äärimmilleen asti riippuvat vastaanottajan maailmankatsomuksesta.
Uskoni yliluonnolliseen, Korkeampiin voimiin, niihin Jotka Ovat, ei ole enää vailla todistepohjaa. Enää emme voi puhua pelkistä uskonasioista. Tästä lähin voin vedota omaan elämääni, Jemologiaan ja sen tarjoamiin näkökantoihin teologisissa kysymyksissä.
On siis tapahtunut ihme. Jemo Jaakko Santeri Kettunen (äitinsä sukua Kautto) on saanut Suomen valtion laissa säädetyn lukio-oppimäärän menestyksekkäästi suoritettua. Kyllä. Joka kurssin. Kaikki kirjoitukset. Kyllä. Ihmeitä tapahtuu, ja myssynpainajaiset tullaan pitämään myöhemmin tänä Herran keväänä. Bileistä tulee siinä määrin isot, että ne ehkä joutuu ilmoittamaan kesän festivaaliliitteissä. Joudun kuulemma tekemään myös ilmoituksen ympäristöviranomaisille. Uskon, että Google earthista on mahdollista satelliittikuvan perusteella tarkastella Sumiaisissa tapahtuvien bakkanaalin pääpiirteitä. Kokkeja, taikureita, juomanlaskijoita, ja leikareita on palkattu. Risumiehiä on alettu kokoamaan läheisille pakanakallioille. Simat käyvät syvällä kellarien kätköissä, ja perulaiset katusoittajat on riisuttu maailman isoimmista äänentoistolaitteistoistaan.

Eivätkä elämäni ihmeet pääty tähän. Seitsemän kuukauden yhtäjaksoisen (tai vähemmän yhtäjaksoisen) Jyväskylässä (Puistokatu 10 a 17) asumisen jälkeen olen saanut viimein huoneeni laitettua asuttavaan kuntoon. Kyllä. Eilen illalla, noin kello seitsemän kolmekymmentä liitin äänentoistolaitteeni valtakunnanverkkoon ja kajautin Bob Marleyn Kaya-vinyylin voitonmerkiksi kaikumaan ulkomaailman korviin. Kokosin pöydän. Keräsin kuolleet alkueläimet, risut ja muovipussit, kortongit ja pakanajulkaisut lattialta roskakoriin, häädin pölykoirat ja kulkukissat nurkista, nuohosin savupiipun, kiillotin parketin ja vedin käkikellon. Lampunkin sain viimein kattoon. Nyt asunnossani on muutakin kuin patja yöpymistä varten.

Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, hän luultavasti tietää jo ennestään kaiken kolmannesta ilmoitettavasta asiastani, mutta käytettäköön päiväkirjaani vielä myös häpeämättömän mainostuksen välikappaleena. Tänä kesänä, 2008, tarkalleenottaen heinäkuun yhdeksästoistapäivä Lauantaina on mahdollisuus saapua Äänekosken Sumiaisiin todistamaan valtakunnan jyrkintä spurgufestivaalia, Suolirockia. Paikalla esiintyvät ainakin Neuroosiliitto, XS, LNC-Beats, Shitpunks, Kiro, Kaksonen, Circus Around ja Enter the Pain. Tapahtuma on tänäkesänä ulkoilmassa, koulun rannassa. Liput 2 e. Ilmaiseksi ulos. Olkaatten siellä, herrasmiehet.

Kettunen kiittää ajastanne. Hyvää yötä, Seattle.

Hahaa. Kaksi ruotsia, biologia ja fysiikka takana. Enää yksi ruotsi, yksi biologia, maantieto... Ja kemia... Ja yhteiskuntaoppi. Maanantaina se viimonen ruåtti. Ja helvete, jos selviän.

Tilanne on se, että joskus, kun ei pääse työntämään päätään pihalle, vaan stressaa itseään kuoliaaksi jostain niinkin triviaalista asiasta kuin ylioppilaslakista, saattaa alkaa lyödä vanteille. Puristamaan tossua. Hiertämään.
Sitä sattuu. Joskus.

Vaan jos! Jos! Sitten taidan, 7.5. ottaa ja itkeä tirauttaa oikein koko rahan edestä. Ettäs saavat, saatana! Ja kun lakki on päässä, näytän Telakalle persettä koko 9 vuoden tarmolla. En Hallikaisella. -selle. Persettä. Ja sitä nimittäin riittää.

YO-bileet tulevat olemaan karmaisevat. Siellä on vähintään kaksi kokkia, muutama orkesteri, noin 3000 vierasta ja nasan tehtailema pyrotekninen show. Ja jos jostain pitää karsia, niin kokit voi puolittaa! Vyötäröstä!

Hännän olen nähnyt, mutta...

(Kirjoittaja saattoi jossain vaiheessa päivää romahtaa henkisen taakkansa alle, mikä hänelle myönnettäköön anteeksi. Jokainen kaipaa joskus vähän hyväksyntää ja tsemppiä. Haleja.)

pau sanoo:
mää olin ajatellu kyllä vähän muuta
pau sanoo:
jos mää laitan ton sitten jatkoille?
Jemo sanoo:
tai sitten yöllä
pau sanoo:
...........

"Jumala olkoon todistajani, kun kerron, että rakastan tuota naista..."