IRC-Galleria

HenCha

HenCha

odottaa kesää

Blogi

- Vanhemmat »

Omat asiani - ReadmeTiistai 14.10.2008 02:54

Olen jokseenkin epäortodoksisessa vaalimainonnassani ilmaissut ajavani omia asoitani. Yleensä tällaisen ilmoituksen jälkeen minulta on kysytty mitä ne asiat ovat. Olen listannut useimpiin ilmoituksiini asioita, jotka tekevät minun asioistani myös sinun asioitasi. Selkeyden ja avoimuuden vuoksi halusin listata ne “Omat asiani” (jotka tulevat mieleen) ja sen, miten ne vaikuttavat mahdollisesti tekemääni politiikkaan. Lista on aika pitkä ja tulen varmaan vielä tarkentamaan ajatuksiani myöhemmissä kirjoituksissa, mutta ainakin annan lukijalle mahdollisuuden nähdä mitä asioita ajan.

"Alle kolmekymppinen" - Olen syntynyt 1984, kolmekymppisiin on siis vielä matkaa, mutta peruskouluvuodet ovat jo aika kaukana takanapäin. En osaa aktiivisesti ajaa mitään tietynlaista peruskoulupolitiikkaa, tai teini-ikäisten asioita, jos ei joku tule kertomaan minulle mikä on ongelmana.

Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että opetus on laadukasta eivätkä ryhmäkoot kasva liian suuriksi. Pelkään että suuressa koulussa tulee kiusaus säästää väärässä paikassa ja oppilaiden ongelmia ei huomata ajoissa - koululaisten mielenterveyspalvelut on tärkeä ottaa huomioon. Mikäli Oulun kouluja lähdetään keskittämään tulee huolehtia siitä, että johtajuuteen liittyvät asiat on hoidettu hyvin ja opettajia on niin monta, että he muistavat omien oppilaidensa nimet.

Kiusaamiseen on voitava puuttua heti, sillä koulun koosta riippumatta kiusaaminen on asia, joka saattaa pilata pahimmillaan lapsen elämän hyvin pitkäksi aikaa eteenpäin. Olen huomannut, että vaikka kiusaamisesta puhutaan paljon, ei asialle oikein tehdä mitään. Opettajille tuntuu olevan helpompaa lakaista ongelmat maton alle ja sanoa, että meidän koulussamme ei kiusata, kuin toimia aktiivisesti kiusaamista vastaan. Näin ainakin omien kokemuksieni mukaan, nykytilanteesta Oulussa en tiedä. Kertoisiko joku minulle siitä?

Ylästeikäisenä en osannut kaivata hengailupaikkoja tai skeittipuistoja. Minulle riitti pussikaljoittelu kavereiden kanssa ja siihen liittyvä tyttöjen vokottelu. Ehkä siitä johtuu se, että olen tällä hetkellä jokseenkin ylipainoinen ja juon vähän liikaakin. Samaa virhettä ei kannata tehdä enää, vaan nuorten harrastusmahdollisuuksiin tulisi panostaa. Jos et opi liikkumaan nuorena, tuskin teet sitä vanhanakaan.

Nuorten kesätyöpaikkoja tulisi tukea, sillä ensimmäinen kosketus työelämään on hyvin tärkeä jokaiselle. Lisäksi toimettomuus on suuri syy pahantekoon - Joutilaat kädet tekevät Paholaisen työtä sanotaan. Liika vapaa-aika ei ole hyväksi. Jokainen pitkäaikaistyötön voi luultavasti olla kanssani samaa mieltä.

"Opiskelija" - Opiskelen enemmän tai vähemmän aktiivisesti tietojenkäsittelytiedettä Oulun yliopistossa. Viimeksi tänään olin menossa tenttiin jonka nimeä en muistanut :) Olen saanut tulla toimeen pelkällä opintotuella yli vuoden ajan, eikä se ollut todellakaan mitään herkkua. Nostan hattua niille, jotka pärjäävät nostamatta opintolainaa - itse en pärjännyt.

Osittain opintojeni myötä olen myös kotiutunut Oulun pohjoispuolelle, tarkemmin Rajakylään. Mainettaan paremmalla alueella olen viihtynyt, mutta olen huomannut että harrastusmahdollisuudet täällä ovat selvästi heikommat kuin muualla Oulussa - tai siltä ainakin tuntuu. Aktiivisesti haluaisin ajaa uimahallia Linnanmaalle, itsekkäästi siitä syystä, että voisin käydä siellä uimassa. Mielestäni Raatin projekti on aivan liian kallis hyötyyn nähden, sillä lähes samalla rahoituksella voitaisiin peruskorjata Raatin alue ja lisäksi rakentaa Linnanmaalle uimahalli ja muita harrastemahdollisuuksia.

"Yrittäjä" - Joidenkin poliittisen ryhmien toiminnassa pidän ristiriitaisena sitä, miten vaaditaan kaikkea lisää, mutta samalla vastustetaan esim. suuryritysten toimintaa. Olen nähnyt monenlaisia lupauksia, mutta tosiasiassa raha palveluihin ei synny siitä, että valtio pohjattomasta kassastaan palkkaa jokaisen ihmisen omille listoilleen. Monelle saattaa tulla yllätyksenä se tieto, että yritykset tuottavat hyvinvointia ja luovat työpaikkoja myös Oulun seudulle. Verotulot joista maksetaan kaikki palvelut ja tuet tulevat suureksi osaksi yritysten maksamien palkkojen veroista. Elinkeinoelämää tulisi kaikin puolen tukea ja yrittäjyyteen kannustaa. Ouluun tulisi perustaa yhteistyöelimeksi elinkeinolautakunta, jonka vastuulla on kehittää ja koordinoida kaupungin elinkeinopolitiikkaa ja toimia suorana yhdysväylänä yritysten edustajiin.

"IT-alalla (tai AV-alalla)" - Hiiri kädessä syntyneenä teknologiauskovaisena olen luonnollisesti sitä mieltä, että Oulun talouden uuteen nousuun saa (jälleen) IT-ala, kunhan uskotaan että halpojen komponenttien valmistus on ja pysyy Kiinassa. Täällä tulee panostaa sisällöntuotantoon ja vaativaan suunnittelutyöhön, jota ei niin helposti voi siirtää kaukomaihin. Kilpailukykyä pidetään yllä satsaamalla laadukkaaseen koulutukseen ja tutkimukseen, jota kaupungissamme onneksi jo on.

"Pieniä lapsia" - Elän avoliitossa ja minulla on 3 -vuotias poika. Minua kiinnostaa se, että lasten neuvoloiden toiminta on laadukasta ja se, että lapset saavat päivähoitopaikkansa. Välillä minua huolettaa päivähoidon taso Oulussa, en ole aina ollut tyytyväinen siihen, miten omaa lastani on hoidettu, mutta lapseni on itse tykännyt olla, joten pahasti se ei voi olla vialla. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten laadukasta ja hyvää esimerkiksi hänen saamansa ruoka on ja tyytyväinen siihen, ettei ryhmäkoko ainakaan hänen tarhassaan ole liian suuri. Seuraavan valtuustokauden aikana ehdin jo pikkuhiljaa huolestua kouluikäisten asioista :)

"Muuttanut muualta" - Oulu tuntui aluksi metropolilta, kun muutin tänne Puolangalta. Ei mennyt kuitenkaan kuin muutama kuukausi kun tunsin jo Oulun kodikseni, ihmiset ovat keskimäärin todella mukavia, lukuunottamatta niitä, jotka jaksavat aina valittaa jostain - milloin kaiteet puuttuvat, milloin koiranpaskaa on maassa.

"Brasilialainen maahanmuuttaja" - Rakas äitini on muuttanut 25 vuotta sitten Brasiliasta tänne Suomeen, Puolangalle. Sain lapsuuteni aikana kärsiä pienellä paikkakunnalla erilaisuudestani aivan riittävästi, joskin ajan myötä ihmiset tottuivat siihen. Asiaan toki vaikutti sekin, että äitini oli pitkään kylän ainoa ulkomaalainen. Voin vain kuvitellä sitä kiusaamisen määrää jos olisin esimerkiksi ulkonäöltäni yhtään suomalaisesta poikkeava.

Vasta Oulussa olen oppinut pitämään asiaa rikkautena; osaan suhtautua avoimesti eri kulttuureista tuleviin ihmisiin ja olla suhtautumatta ihmisiin ennakkoluuloisesti heidän syntyperänsä vuoksi. Aivan pienenä etuna en pidä myöskään sitä, että osaan puhua jokseenkin sujuvaa portugalia.

Äitini maahanmuuttajataustasta huolimatta, tai juuri siitä johtuen pidän silti ongelmallisena Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. En käsitä miksi pyritään tietoisesti rakentamaan kuilua Suomalaisten ja maahanmuuttajien välille mm. järjestämällä omankielistä päivähoitoa ja keskittämällä maahanmuuttajien lapset niihin, sekä perustamalla maahanmuuttajien uimavuoroja, tai mitään muutakaan sellaista, joka hidastaa integraatiota valtaväestöön.

Maahanmuuttaja ei todellakaan menetä omaa kulttuuriaan tai identiteettiään, vaikka oppii uuden kulttuurin tavat. Myös hänen lapsensa oppivat vanhempien kulttuurin ja kielen kotonaan. Elävänä esimerkkinä minä itse.

En tiedä ainoa, mutta varmasti yksi suurimmista syistä siihen, miksi Euroopassa maahanmuuttajat ghettoutuvat ja tekevät rikoksia on juuri se, etteivät he pääse integroitumaan yhteiskuntaan hyvää tarkoittavan hyysäyksen vuoksi. Yhdysvalloissa maahanmuuttajan on pakko opetella englantia ja mennä töihin.

Työttömille maahanmuuttajille tulisi olla mahdollisuus saada monivuotinen suomen kielen ja kulttuurin koulutus, jossa heidät integroitaisiin osaksi valtaväestöä ja näin parhaalla tavalla edesautettaisiin heidän pääsemistään työelämään. Samalla tietyille ihmisille voitaisiin mainita, ettei raiskaaminen ja lasten sukupuolielimien silpominen ole täälläpäin mitenkään OK - varsinkaan yhteiskunnan rahoilla.

Maassa jossa kenenkään ei tarvitse kerjätä ei tulisi myöskään sietää kerjäläisiä. Kerjäläiset eivät tule tänne aikomuksenaan tehdä töitä, vaan he ovat huomanneet miten voivat saada paremman elintason istumalla kadunkulmalla. He eivät tule tänne edes asumaan, vaan sama Venäjän mafia joka toi heidät tänne keväällä vie talveksi takaisin Romaniaan. Kerjääminen tulisi estää ja heille, kuten kaikille muille tänne haluaville tulisi antaa mahdollisuus päästä osaksi Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa - mutta mikäli maahanmuuttaja väärinkäyttäisi hyväntahtoisuuttamme ja tekisi rikoksia, tai ei panisi tikkua ristiin työelämään pääsemisen eteen tulisi hänet yhtä hyväntahoisesti poistaa maasta. Minkään maan talous ei kestä elättää suurta määrää työnvieroksujia.

Onneksi suurin osa maahanmuuttajista on kuitenkin rehtiä ja ahkeraa porukkaa, jotka todella haluavat tehdä töitä paremman elämän eteen, eivätkä nauti vain hyvinvointiyhteiskunnan hedelmistä.

Korostan, etten ole rasisti. Haluaisin vain maahanmuuttopolitiikkaan järjen käyttöä. Lisäksi haluaisin että antamisen lisäksi myös vaadittaisiin, eikä valtaväestöä merkittävästi suurempaa rikollisuutta katsottaisi läpi sormien.

"Irkkaan" - Kulutan aika suuren osan ajasta IRC:ssä (niin galleriassa kuin oikeassa) nimellä HenCha. Pistä viestiä jos osaat.

"Poltan" - Itse asiassa en polta enää. Ainakaan toistaiseksi :) Minua vituttaa se, miten fasistisesti tupakanpolttoon suhtaudutaan. Oikeustajuni ei käsitä, miksi ihmiset jotka eivät tee jotain syyllistävät niitä jotka tekevät ja haluavat rankaista siitä. Passiivinen tupakointi - OK, se kieltämättä on perseestä, mutta sen haitat on aika helposti minimoitavissa. Tupakoinnin lopetus lähtee kyllä itsestä jos lähtee, jos ei niin sou not. Omatpahan on keuhkot.

"Ajan autoa" - Ajan autoa ja nautin siitä. Olen ostanut itselleni joskus vuosia sitten pienen peniksenjatkeen lasten kuljetukseen, enkä ole vieläkään saanut siitä tarpeekseni.

Julkista liikennettä käytän silloin kun se on minulle helpompaa - niin kaikki tekevät, loput jeesustelevat - kun asuin Yliopistokadulla käytin julkisia enemmän kuin omaa rakasta autoani. Julkisen liikenteen kehittämisen tulisikin lähteä siitä, että sen tulisi olla helppoudessa ja mukavuudessa kilpailukykyinen oman auton käytön kanssa.

Oulun kokoisessa ja näin harvaan kaavoitetussa kaupungissa on mahdotonta rakentaa kustannustehokkaasti täysin toimivaa paikallisliikennettä, jotkut linjat kestävät liian kauan verrattuna autoon, jotta niiden käyttö olisi mielekästä. Mielestäni kaupungin tulee tukea julkista liikennettä siinä missä mitä tahansa muuta palvelua, jotta siitä saadaan riittävän edullinen ja reittejä riittävästi.

Autoilijoita ei tulisi kuitenkaan syrjiä tai rankaista. Bussi kuluttaa 5 kertaa enemmän polttoainetta kuin henkilöauto. Jos autossa on kaksikin ihmistä, täytyy bussissa olla yli kymmenen jotta se olisi ympäristöystävällisempi. Kuinka usein olet nähnyt Oulussa bussin kulkevan alle 10 ihmistä kyydissä?

Mielestäni on muutenkin aivan tekopyhää jeesustelua arvostella katumaasturia, joka kuluttaa 100 kilometrille esim 2 litraa enemmän polttoainetta kuin pieni auto samalla kun kepu haluaa lisätä turpeen polttoa ja iso osa Suomen energiasta tuotetaan polttamalla kivihiiltä.

"Juon alkoholia" - Missä nuoret miehet liikkuvat, siellä alkoholi on aina läsnä. En poikkea mitenkään muista opiskelijoista, kun käyn mielelläni juhlimassa. Muista ehdokkaista ehkä poikkean, en ainakaan pikaisella haulla löytänyt ketään, jolle maistuisi edes olut silloin tällöin.

Syön lihaa - En voisi koskaan kuvitella olevani kasvissyöjä. On hankala kuvitella suurempaa kulinaarista nautintoa, kuin liha. Ymmärrän toki myös kasvissyöjiä, eikä minulla ole mitään kenenkään henkilökohtaisia valintoja vastaan. En kuitenkaan pysty sietämään sitä, kun kasvissyönnin ihanuutta puoliväkisin tuputetaan ihmisille, varsinkin avuttomille koululaisille. En voisi koskaan puoltaa ehdotusta siitä, että olisi koulupäiviä ilman liha- tai kalaruokaa. Jos oman lapseni kohdalle näin käy, annan hänelle lounassetelin kouluun mukaan - edellyttäen että hänestä ei tule kasvissyöjää :P

Mikäli osasit yhtään samastua ylläolevaan, ajan varmasti myös sinun asioitasi. Muita varten on varmasti muitakin ehdokkaita.

JärkivihreäSunnuntai 12.10.2008 16:58

Minulle oli jostain tarttunut termi “järkivihreä”, mitä pidin todella hyvänä kuvauksena omista ympäristöarvoistani. Olen suhtautunut aina pelon ja halvennuksunnan sekaisin tuntein erilaisiin fanaatikkoihin, jotka tuntuvat laput silmillä ajavan omaa asiaansa kuulematta muita perusteita.

Iltalehden kolumnistin Aarno Laitisen sanoin:

"Ympäristöaatteesta on tullut moderni uskonto. Siinä on samat ainekset kuin kristinuskolla alkuvaiheissaan. Molemmat pelottelevat maailmanlopulla, molemmat lietsovat ihmisiä synnintuntoon ja molempien ydinjoukon muodostat marginaaliryhmät."

Erilaiset ääriliikkeet ja niiden järjenvastaiselta tuntunut toiminta on saanut minut pahimmillaan vastustamaan ympäristönsuojelua, koska en missään nimessä halunnut assosioitua millään tasolla sellaisiin ihmisiin. Esimerkiksi Greenpeacen olen huomannut liian usein tekevän suuriakin kampanjoita joko epätarkoin tai suoraan valheellisin perustein.

"Tunnetuin Greenpeace-kriitikko on aiemmin Greenpeacen johdossa toiminut Patrick Moore. Hän jätti järjestön vuonna 1986, kun Greenpeace päätti tukea maailmanlaajuista kloorikieltoa. Mooren mukaan kloorin käyttö juomavedessä on suurin saavutus yleisen terveyden historiassa ja pitää sitä välttämättömänä terveydelle. Mooren mukaan hänen kollegoillaan ei ollut lainkaan tieteellistä koulutusta, ja hän onkin arvostellut Greenpeacea tieteellisen objektiivisuuden hylkäämisestä."

Kun itse tietää (tai luulee tietävänsä) objektiivisesti, faktoihin perustuen jonkun asian olevan näin ja toinen tulee väittämään jotain muuta, uhkaillen lähes uskonnollisella kiihkolla (ja uskonnollisin perustein) on hyvin vaikea uskoa mitään muutakaan kuulemaansa.

Otetaanpa esimerkki, seuraava teksti on Greenpeacen blogista:

"Jostain syystä järkivihreä ei kuitenkaan aseta ydinvoiman mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjumisessa mihinkään mittasuhteisiin. Ydinvoimaa lisäämällä voitaisiin saada aikaan alle 5 prosenttia vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavista päästövähennyksistä."

Katsotaanpa asiaa Suomen kannalta. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tuotetaan sähköä ydinvoimalla vuodessa 22,5 TWh. Suunnilleen samansuuruinen osuus on fossiilisia polttoaineita käyttävillä tuotantolaitoksilla (suuri osa lauhdevoimasta, sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannosta). Päästöillä mitattuna energiateollisuus tuottaa noin kaksinkertaisen määrän kasvihuonekaasuja, kuin kaikki Suomen liikenne yhteensä.

Mikäli osa fossiilisia polttoaineita sähkön ja lämmön tuotantoon käyttävistä laitoksista voitaisiin korvata ydinvoimalla ja uusiutuvilla energianlähteillä olisi sen ympäristövaikutus merkittävämpi kuin koko Suomen kaiken liikenteen lakkauttaminen. Hitusen enemmän siis kuin Greenpeacen 5 prosenttia. Näin ainakin minun logiikkani mukaan. Jos olen väärässä, pyydän tulla oikaistuksi.
En voi myöskään yliarvioida muutaman vuoden takaisen “kettutyttötoiminnan” negatiivista vaikutusta ympäristöarvoihini. Kiitos tämän ympäristöystävällisen toiminnan Suomen herkkä ekosysteemi on paikoin hyvinkin huonossa jamassa, kun sadat, osittain Suomen luontoon kuulumattomat pienpedot tappavat kaiken tieltään.

Näitä asioita miettiessä tekee todella mieli uskoa Aarno Laitisen hauska kommentti:

"Harva edes muistaa, että ympäristöuskonnon nykyisen muodon keksi DDR:n salainen poliisi Stasi, jonka tarkoitus oli vihreän puolueen avulla terrorisoida Saksan liittotasavallan talouselämää. Sieltä tämä Stasin luoma uskonto tuli Suomeenkin kuten tuhoisa sosialismi sata vuotta aikaisemmin."

Vaikka en koskaan ole ympäristön tietoista tuhoamista tietenkään kannattanut, niin - kiitos kettutyttöjen ja muiden fanaatikkojen - järjenkäyttöön uskovana oli minun hyvin pitkään saada mitään otetta ympäristöasioista. Pikkuhiljaa olen alkanut - taas objektiivisuuteen vedoten - kuitenkin nähdä miten meilläkin on hyvin paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia ja potentiaalia järkevään ympäristönsuojeluun. Ei kukaan voi kiistää, etteikö puhtaammassa maailmassa olisi parempi olla ja asua, oli ilmastonmuutosta tai ei.

"Aluksi on päästävä ulos ideologisista poteroista. Kaikki päästöttömät ja uusiutuvat energianlähteet on otettava tarkasteluun. On tehtävä loppu ”ei” liikkeelle energiapolitiikassa. Siinä vastustetaan ensin fossiilisia polttoaineita, sitten ydinvoimaa. Lisäksi halutaan suojella metsät energiakäytöltä ja kieltää vesivoiman lisärakentaminen. Tuollaisella epä-älyllisyydellä tuotantokeinot ideologisoidaan tavoitteita – vähäpäätöisyyttä ja energiatehokkuutta - tärkeämmiksi." (Kokoomus)

Kun tätä artikkelia kirjoittaessani etsin lähdettä sanalle “järkivihreä”, vasta ymmärsin sen olevan Kokoomuksen käyttämä termi ympäristöpolitiikalleen. Joskus olen miettinyt miksi olen juuri Kokoomuksen jäsen ja minulta on sitä usein myös kysytty. En ole aina löytänyt järkevää perustetta, mutta esimerkiksi tällä kertaa sain ilokseni huomata puolueeni olevan samoilla linjoilla kuin minä itse.

"Järkivihreä energia- ja ilmastopolitiikka mahdollistaa ilmaston ja ympäristönsuojelun vaarantamatta suhteellista kilpailukykyämme. Suomi voi näyttää suuntaa miten pieni maa toteuttaa sen, mikä pitää toteuttaa myös globaalisti. Järkivihreällä politiikalla mahdollistamme myös maailmanlaajuisesti kaupallisesti menestyksellisten innovaatioiden syntymisten täällä Suomessa. Meillä on suuri intressi ja paljon osaamista. Puhdas energiateknologia voi olla seuraava vientimenestyksemme." (Kokoomus)

Onneksi pahimmat ekoterroristiajat ovat takanapäin ja tiedän esimerkiksi Luonto-Liiton aktiivien joukossa olevan (myös) ihmisiä, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan ja nähdä asiat laajemmassa kontekstissa. Naiivina ihmisenä uskon myös Greenpeacen korjaavan ajan myötä toimintaansa. Ehkä joskus olen jopa jonkun ympäristöjärjestön jäsen (samana päivänä kuin helvetti jäätyy ja Duke Nukem Forever ilmestyy).
Järkytyin hiljattain kun kuulin aika surullisen tarinan eräältä mukavan oloiselta vanhukselta. Hän kertoi tuttavastaan joka oli puhekyvyttömänä ollut Oulussa vuodeosastolla:

- Kyseistä henkilöä ei oltu pesty aikoihin eikä vaihdettu vaippoja yms. henkilökunta ei ollut “ehtinyt” (viitsinyt)
- Lääkärin kierroksella vanhus peiteltiin paksuihin peittoihin ettei uloste haisisi ja lääkäri huomaisi
- Kun viimein joku vaivautui vaipat vaihtamaan oli raukalla alapää täynnä haavaumia ja uloste kuivunut ihoon kiinni

Miten tällainen on mahdollista? Rouvan kertomuksen olot kuulostavat joltain Romanialaiselta mielisairaalalta - Ei todellakaan tulisi olla mahdollista Suomessa.
Luulin kyseessä olevan yksittäistapauksen, kunnes tänä aamuna luin Aamulehden verkkosivuilta vastaavista tapauksista Tampereelta. Ilmeisesti näin tehdään maan jokaisessa vanhustenhuoltolaitoksesa. Kaiken ikävämpää on se, että kotihoidossakin mennään jo samaan.
Vanhuksen pakottaminen laskemaan alleen ja käyttämään vaippoja on jo itsessään ihmisarvoa alentavaa. Kun tällainen vaippoja käyttävä, avuton ihminen jätetään muhimaan omaan virtsaansa ja ulosteeseensa olisi se jo tuomittava pahoinpitelyksi. Toinen ongelma on vanhusten aliravitsemus ja suoranainen kuivuminen, kun ei ole tarpeeksi henkilökuntaa auttamaan vanhusta syömään ja juomaan - eikä se vähäinenkään ruoka aina niin ravitsevaa ole, jotain porkkanavellia ja kuiva leivänkannikka.

En tahdo syyllistää hoitajia, jotka varmasti tekevät parhaansa - kunnes turhautuvat työhönsä eivätkä enää välitä. Tiedän kuitenkin hoitajia jotka oikeasti pitävät työstään ja arvostavat potilaitaan ihmisinä. Uskon yhä naiivisti että kyseessä on määrärahojen puutteesta johtuva kiire ja työvoiman puute.

Asiantuntemukseni ei tällä alalla ole riittävän kova voidakseni vaatia mitään toimenpiteitä konsultoimatta muita, mutta äkkiseltään mielestäni yksi ratkaisu olisi kouluttaa yksinkertaisiin - mutta ei todellakaan vähäpätöisiin - tehtäviin ihmisiä pikaisilla kursseilla, koska tällaisissa töissä joita kuka tahansa osaa tehdä on aivan turha käyttää kovapalkkaisia, korkeakoulun käyneitä hoitajia, joita lisäksi on liian vähän.

Erästä netistä löytämääni kommenttia lainaten:

"Rollaattorin kanssa liikkunut mummuni joutui reilu viisi vuotta sitten Hatanpäälle, kun katkaisi kätensä kaaduttuaan kotonaan. Hatanpäällä mummulle laitettiin välittömästi vaipat, kun hän ei käsi paketissa pystynyt rollaattoria käyttämään ja kulkemaan itse vessaan. Hyvin yksin kotona pärjännyt mummu sai pahat makuuhaavat ja laitostui viikossa täysin avuttomaksi. Eikä mennyt kuin puoli vuotta, kun lonkkaleikkausjono lyheni taas yhdellä vanhuksella."


Vanhainkodit ja vastaavat hoitolaitokset ovat muodostuneet varsinaisiksi kuolemanloukuiksi, jossa kaikkensa antaneet vanhukset makaavat loppuelämänsä sängynpohjalla märissä vaipoissa elämänhalu nopeasti hiipuen.

Yhden asian lupaan omille vanhemmilleni. Yhtään päivää teillä ei tarvitse olla kunnallisen “vanhustenhoidon” armoilla, makuuhaavoista kärsien, vaippojen vankina.

Hullut, pelaavat nuoretSunnuntai 12.10.2008 15:23

Kukkahattutäteys on yksi niistä ikuisuusasioista, jotka jostain syystä kulkeutuvat sukupolvesta toiseen. Aina löytyy jotain uutta ja tuntematonta, jonka syyksi voidaan vierittää yhteiskunnan pahoinvointi. Lueskellessani http://www.vaalipaneeli.fi -foorumia vastaani tuli ketju, jossa eräs henkilö oli (käsittääkseni) huolissaan vapaana kulkevista avohoitopotilaista:

"Ihmetyttää kun kaupungilla on varaa Kallioparkkiin mutta samaan aikaan mielenterveyspotilaita pistetään Letkunpuistoon kuleksiin.Sitten ihmetellään tekopyhästi kun aikoinaan Gerdt räjäytti naulapommin Vantaalla ja viime vuonna koulussa ammuttiin vesipyssyä kovemmilla ammuksilla.Jos tämmöinen mielenterveyspuolen säästöohjelma jatkuu niin ei tartte ihmetellä että myös kadulla riehunta kasvaa.Halutanko me lisää villin lännen meininkiä Ouluunkin?"

Vaikka en tarkkaan ymmärtänyt mikä oli ketjun aloittajan varsinainen ongelma, silmääni pisti eräs vastaus:

"Nuo mainitsemasi Letkunpuiston avohoitopotilaat ovat yleensä harmittomia ja lähes aina jonkilaisen tukitoimen piirissä, mutta entäs peruskoulunsa päättänyt nuorimies joka ei saa heikon koulumenestyksensä takia jatko-opiskelupaikkaa ja muiden nuorten opiskellessa hän käyttää kaiken valveillaoloaikansa väkivaltaisten tietokonepelien pelaamiseen.
Tälläinen nuori ei ole minkään seurantajärjestämän piirissä ja monesti vanhemmilla on ruusunpunaiset silmälasit joiden läpi he teini-ikäistä lastaan tarkastelevat.
On pelottavaa ajatella sitä mitä mahtaa tälläisen kenties heikolla itsetunnolla varustetun nuoren aikuisen päässä liikkua kun hän yön pimeinä tunteina pelaa tappopelejä ja kenties jossain vaiheessa lähtee purkamaan omia aggressioitaan todelliseen maailmaan."

Siis voi helvetti, pelaaminenhan se on se vaarallisin harrastus lapselle - just joo. Varmaan kaikki Suomen nuoret ovat sitten hulluja, sillä yli 75% nuorista harrastaa pelaamista ja eniten myydään juuri ns. väkivaltapelejä, jotka eivät ole kyllä läheskään niin väkivaltaisia kuin suurin osa elokuvista ja tv-sarjoista.

Suosittelisin kriitikkoja tutustumaan pelien maailmaan enemmän kuin katsomalla vierestä, ehkä jopa tutustumaan tutkimuksiin aiheesta ja ennen kaikkea vertaamaan pelejä ja esimerkiksi elokuvia keskenään. Kyllä se ainakin vielä toistaiseksi kunnon häiriintynyt materiaali löytyy elokuvien puolelta, esimerkkinä mainittakoon vaikka Dalin ja kumppaneiden “Andalusialainen koira” vuodelta 1928 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Andalusialainen_koira), jossa on jo osattu tehdä sellaista materiaalia, mikä kuvottaa varmasti nykynuortakin.

Aina näemmä löytyy ihmisiä jotka syyllistävät “nuorison pahaa oloa” jollain uudella. Milloin se on sarjakuvat, milloin rock -musiikki, milloin TV. Tällä hetkellä kukkahattutätien suosiossa näyttää olevan pelien syyllistäminen.

Kun nuorisotyöttömyys saadaan Oulussa laskuun varmasti myös nuorten ongelmat vähenevät. Joutilaat kädet ovat paholaisen työkalu, kuten eräs sananlasku noin vapaasti käännettynä voisi mennä. Enemmän tulisikin kiinnittää huomiota niihin joilla ei ole mitään harrastuksia, ei edes pelaaminen vaan päivät ja yöt notkutaan kaupungilla, Letkunpuistossa ja muualla huudellen hävyttömyyksiä ohikulkijoille.

Eivätköhän ne syyt pahaan oloon löydy ihan jostain muualta, josta suurin on varmasti se, että nuorilla on liikaa vapaa-aikaa (Oulussa suurin nuorisotyöttömyys), nuorilta vaaditaan liikaa, vanhemmat alkoholisoituvat, avioerot ovat yleisiä jne.

Rouvalle voisi tehdä hyvää lukea esim tämä kirjoitus: http://tiede.fi/blog/?cat=6

Ohessa pieni lainaus:

Nuorten tekemät henkirikokset ovat olleet samalla tasolla vuosikymmeniä, ja luvut ovat alhaiset suhteessa vuosisadan alkuun tai muihin alhaisen väkivallan maihin (Suomen eurooppalaisittain korkeat henkirikosluvut selittyvät keski-ikäisten alkoholistien teoilla). Nuorten henkirikosten tekijöiden profiili poikkeaa täysin näistä julkisuudessa olleista gerdteistä ja auvisista. Ja tulevat tappajat ennemminkin kieltäytyvät kaikista psykiatrisista hoidoista kuin haluisivat niitä.

Jälkitutkimuksissa Jokelan kouluammuskelun taustalla eniten Auviseen vaikuttavana asiana olivat olleet Nietzschen kirjoitukset ja filosofia - pitäisikö nuoria siis kieltää lukemasta?

ArvoniLauantai 11.10.2008 07:29

“Life, liberty, and the pursuit of happiness “

Oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun on kirjattu aikoinaan Yhdysvaltain perustuslakiin. Vaikka en erityiseksi Amerikan ystäväksiTM itseäni laske, pidän kyseisiä perusarvoja, vastuulla täydennettynä eräänlaisena ihmisyyden perustana ja oman toimintani lähtökohtana.

Oikeus elämään. Jokaisella ihmisellä tulee olla ihmisarvoisen elämän edellytykset ja jokaista tulee aidosti arvostaa, riippumatta hänen iästään, kyvyistään, sukupuolestaan, syntymäperästään, rodustaan tai mistään muustakaan ominaisuudesta.

Vapaus. Elämän jälkeen vapaus on mielestäni tärkein arvo. Ihmisellä tulee olla vapaus tehdä mitä haluaa, vaikka se olisi haitallista hänelle itselleen, niin kauan kun hän ei rajoita toisten vastaavaa vapautta.

Ihmisellä tulee aina olla oikeus omaan mielipiteeseensä, vaikka se toisten mielestä olisi väärä mielipide.

Myös yrityksillä tulisi olla täysi vapaus päättää omasta toiminnastaan, niin kauan kuin toiminta ei ole vahingollista muille. Tällä hetkellä Suomessa tätä vapautta poljetaan erityisesti mm. rajoittamalla kauppojen aukioloaikoja ja alkoholinmyyntioikeuksia.

Vastuu. Ei voi olla vapautta ilman vastuuta. Ihminen on aina vastuussa itsestään ja lähimmäisistään. Vahvemman tulee ottaa vastuu heikommasta ja yhteiskunnan yksilöstä - tiettyyn rajaan asti.

Vahvempi ei saa koskaan heikentää heikomman vapautta vastuunsa nimissä. Valitettavasti yhteiskunta (tai no, yleensä demarinaiset) erilaisin rajoituksin ja säännöin pyrkii rajoittamaan yksilönvapautta ja rakentamaan holhousyhteiskuntaa, jossa yhteiskunta ottaa kaikesta vastuun. Ei pyöräilijän tarvitse pitää kypärää jos hän ei halua. Pitääkö kaikki tiet reunustaa kaiteilla?

Onnen tavoittelu. Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Onni on hyvin subjektiivinen käsite ja jokaisella on oma käsityksensä onnesta, mutta jo Aristoteles totesi onnellisuuden olevan elämän päämäärä. Mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus tavoitella tätä päämäärää ja yhteiskunnan tulisi auttaa siinä kaikin tavoin.
Kuten kaikki suomalaiset ja monet ulkomaalaiset tietävät, sattui tiistaina 23.9. Kauhajoella valitettava välikohtaus, jossa paikallinen, itsetuhoinen hullu sai päähänsä lähteä näyttävästi ja surmasi kymmenen ihmistä pienoispistoolilla.

Tapauksesta tekee mielenkiintoisen se, että kyseessä on lähes täydellinen kopio vajaa vuosi takaperin sattuneesta Jokelan koulusurmasta.

Samoin kuin viime vuonna, tekijä sai järkyttävän paljon julkisuutta ja teko sai aikaan uskomattoman aivopierujen ja hurskastelun aallon, jossa syylliseksi tahdotaan nostaa pelit ja Internet, rajoittaa yksilönvapautta ja aloittaa laajamittainen ihmisten valvonta verkossa - luonnollisesti suodattaen kaikki pahat sivut pois.

Presidentti Halonen on vähemmän yllättäen huolissaan ja Matti “lammas” Vanhanen haluaa kieltää välittömästi aseet ja lisätä ihmisten kyttäämistä. Myös oikeusministeri Tuija Braxia huolettaa, miten ihmisten yksityisyyden suoja hankaloittaa “auttamista”.

No, täytyy myöntää, että Itä-Saksa oli - kiitos Stasin tehokkaan valvonnan ja minimaalisen yksityisyyden suojan - huomattavasti vapaampi väärinajattelijoista kuin naapurinsa Länsi-Saksa. Haluammeko sitä? Tulisiko Suomesta parempi paikka asua jos pahat Internet -sivut suodatettaisiin (muukin kuin ns. lapsiporno), väkivaltaiset pelit kiellettäisiin ja metsästystä saisi harrastaa ainoastaan ilma-aseilla. Pitäisikö ihmisten koteihin asentaa valvontakameroita, jotta oikeusministeriö voisi seurata ja “auttaa”. En haluaisi koskaan elää sellaisessa Suomessa.

Aseiden täydellinen kieltämien ei ole ratkaisu (riittävät rajoitukset ja valvonta toki auttavat seulomaan pahimmat riskitapaukset), sillä hulluja on aina ollut ja tulee olemaan. Ihmisen tappaminen on helppoa ilman aseitakin. Siinä mielessä olen kyllä samaa mieltä kuin Vanhanen, että aseet tulisi ottaa pois ihmisiltä jotka elvistelevät niillä verkossa, sillä se on jo aika suuri typeryyden ja epäkypsyyden merkki, jos ei vielä hulluuden. Oikea harrastaja ei ramboile aseillaan, ei varsinkaan julkisesti.

Pelit ja internet antavat vääränlaisia käyttäytymismalleja nuorille. Niiden sisältämään väkivaltaan pitäisi alkaa puuttua. Etenkin alaikäisille väkivallan yliannostus voi olla hyvin kohtalokasta, (Kauhajoen) kaupunginjohtaja arvioi.

On vähemmän yllättävää miten molemmat, Kauhajoen ja Jokelan surmiin syyllistyneet nuoret harrastivat pelaamista, sillä se on luultavasti Internetin käytön ohella suurin yksittäinen ajanviete 10-25 -vuotiaiden nuorten keskuudessa. Samalla perusteella voidaan syyttää Aku Ankkoja turmelevaksi, sillä ainakin Myyrmannin “pommi-iskun” (joka luultavasti oli vahinko) tekijä Petri Gerdt viihtyi niiden parissa. Luultavasti myös molemmat kouluammuskelijat. Myös Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-Il:in puhutaan lukevan Disneyn sarjakuvia.

Ymmärrän, miten aina poikkeavalle käyttäytymiselle täytyy löytää jokin syy, yleensä sellainen joka on jotain uutta ja tuntematonta. Rock -musiikki, elokuvat, sarjakuvat, kirjat, masturbaatio jne. lista turmelusta aiheuttavista nuorten harrastuksista on loputon ja päivittyy aina vuosikymmenen välein. Luultavasti itse keski-ikäisenä syyllistyn samaan, sitten kun olen niin seniili etten ymmärrä enää maailman menosta mitään.

Toivottavasti tämän kaiken mediahässäkän keskeltä joku muukin kuin Pekka Sauri ymmärtää ajatella ensimmäistä mielleyhtymää pitemmälle ja löytäisi todelliset syyt tällaisille tragedioille.

Mitä enemmän toistellaan ampujan nimeä ja näytetään kasvoja, sitä paremmin toteutuu hänen tavoitteensa. Ja sitä paremmin myös tuetaan kopiointia tulevaisuudessa. - Pekka Sauri

Onko oikein, että välittömästi tapahtuneen jälkeen Iltalehti laittaa Googleen mainoksen, joka löytyy hakemalla sanaa “Kauhajoki”

Kauhajoen tragedia
www.iltalehti.fi/ - Lue Iltalehden raportti Kauhajoen tapahtumista.

Ennen itsetuhoinen suomalaismies meni saunan taakse ja ampui itseään haulikolla leukaan. Nyt - kiitos median - itsemurhan ohella voi tehdä itsestään kuolemattoman. Vaikka se todellisuudessa on lähdes mahdotonta, toivoisin että valtamedian miettisi sitä, kuinka paljon materiaalia annetaan ulos.

Ainoa realistinen tapa ehkäistä vastaavia tapauksia tulevaisuudessa on lisätä (nuorten) mielenterveystyötä. Mikään muu toimenpide ei voi estää vastaavia tragedioita tapahtumasta. Täytyykö ulkomaalaisten sanoa meille asiasta, kun olemme itse niin puusilmiä?

Vaikka suomalaisissa kouluissa on psykiatreja, he ovat ylityöllistettyjä. Opettajien tarkoituksena on vain varmistaa hyvät koetulokset, eivätkä he huomaa depressiota. -Roger Boyes, The Times magazine

Kaiteet KaikkialleLauantai 11.10.2008 07:27

Viime kesänä Oulussa virisi terhakka keskustelu Torinrannan turvakaiteista. Ihmisten turvallisuudesta huolestunut naishenkilö teki kantelun lääninhallitukseen ja pyysi tutkimaan onko Oulun kaupunki menetellyt virheellisesti, kun vaaralliseksi tiedettyyn paikkaan ei ole saatu kaiteita.

”Humalainen mieshenkilö putosi veteen Oulun torinrannassa hotelli Radisson SAS:in ja kirjaston välistä kulkevan pyörätien kohdalla.

Vettä oli ainakin miehen vyötäröön asti, mutta hän ei päässyt kiipeämään jyrkkää seinämää pitkin ylös. Miehen naisseuralainen sai kuitenkin jonkin aikaa kestäneen yrityksen jälkeen autettua hänet ylös. Mies selvisi pudotuksesta säikähdyksellä.”

Ilmeisesti Kalevan uutisoima todella vaarallinen tilanne oli herättänyt tämän yksityshenkilön sisäisen kukkahattutädin ja pakottanut vaatimaan kaideasiat kuntoon Oulussa. Luonnollisesti hänen mielestään on yhteiskunnan tehtävä estää ihmisiä putoamasta, eikä mielessäkään käynyt se fakta, että veden läheisyydessä tulee aina olemaan alueita, jotka vaativat myös liikkujilta valppautta ja varovaisuutta.

No, onneksi pari kuukautta ja n. 90 000 euroa myöhemmin kaideasiat saatiin Oulussakin kuntoon. Toivottavasti seuraavaksi saadaan kaiteet puistoihin, ettei sattuisi enää raiskauksia, tai kouluihin, jotta vältyttäisiin kouluammuskeluilta. Alkoholin haittoja voitaisiin vähentää rakentamalla kaiteet Alkoon. Puoluetoverini Suvi Lindén, Oululainen hänkin, on jo ansiokkaasti puuhaillut kaiteita Internetiin.

Vaikka kaiteissa ei sinänsä ole mitään vikaa - olen itsekin tullut kaiteen pelastamaksi liikenteessä - kaiteista käyty keskustelu osoittaa omalla tavallaan millaiseksi yhteiskuntamme on menossa. Hyvinvoinnista ollaan menossa holhoukseen. Yksilöllä ei saisi olla mitään vastuuta itsestään eikä tekemisistään, vaan yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia ettei kukaan voi loukata itseään. Miksi ihmeessä lailla pitää säätää, että polkupyöräilevän aikuisen tulee pitää kypärää?

Itse asiassa Etelä-Suomen Sanomat, Kaleva ja Turun Sanomat teettivät Taloustutkimuksella gallupkyselyn, jossa tuhannelta suomalaiselta tiedusteltiin, tulisiko kypärättä ajavia pyöräilijöitä sakottaa? Kyselyn tuloksena selvisi että vaikka suurin osa on sakotusta vastaan runsas neljännes oli sitä mieltä, että pyöräilykypärän puutteesta tulisi sakottaa. Toisin sanoen tutkimuksen perusteella yli miljoona suomalaista on saavuttanut sellaisen idiotismin tason, että oman - ja vain oman - terveytensä riskeeraaminen on sakottamisen arvoinen teko.

Kertokaa, mistä lähtien turvallisuus on ollut niin tärkeä elämänarvo, että kaikki riskialtis toiminta tulee kieltää rangaistuksen uhalla? Odotan innolla, että joku näistä miljoonasta imbesillistä keksii tosissaan vaatia turvavarusteet myös jalankulkijoille - jos ei kypärää, niin ainakin nastat kengänpohjiin. Kansanedustaja Kimmo Kiljunen ehti jo ehdottaa jäänaskaleita pakolliseksi turvavarusteeksi jäällä liikkuville.

Lähdetäänkö seuraavaksi ihmisten koteihin suojelemaan? Suurin osa onnettomuuksista kun kuulemma sattuu kotona. Kaikille vain pakolliset kotikypärät ja ainakin keittiöön turvakaiteet. Portaat voitaisiin kieltää riskialttiina ja invalideja syrjivinä. Pitääkin ehdottaa päiväkodissa, että laittavat lapsille kypärät niin eivät raukat loukkaannu leikkiessä.

En usko että tällainen holhoamisvimma voi olla enää puhdasta lähimmäisenrakkautta ja välittämistä, vaan kyseessä on tietyntyyppisten ihmisten keino vahvistaa omaa kuvaansa moraalisesti ylivertaisena ihmisenä rahvaaseen verrattuna. Holhoaja on vain hyvä ihminen, joka tietää paremmin, mikä on parasta muille, sillä tyhmemmät eivät sitä itse tiedä. Parhaat keinot ohjata tyhmää rahvasta ovat tietenkin erilaiset kiellot, lait ja säädökset. Siksi olen itsekin politiikassa mukana :)

Toivottavasti tämänhetkinen holhoamisvimma on vain yhden kansankotisukupolven villitys, joka menee ohi kun nykyiset keski-ikäiset pukkaavat koiranputkea. Sitä odotellessa lähden kauppaan ostamaan kotikypärää.
- Vanhemmat »