IRC-Galleria

HenCha

HenCha

odottaa kesää
Kirjoitin hiljattain koulusurmien herättämistä aivopieruista blogissani (http://www.henri.okn.fi). Ihmettelin miten ensimmäinen keino estää vastaavat tapaukset olisi kieltää käsiaseet täysin unohtaen, että halutessaan ihminen toteuttaa verityönsä hyvinkin mielikuvituksellisin keinoin. Esimerkiksi Kölnissä vuonna 1964 nähtiin jonkin tasoista mielikuvitusta kun Walter Seifert -niminen mies tunkeutui peruskouluun ja otti hengiltä kaikkiaan kymmenen ihmistä - aseinaan keihäs ja liekinheitin.

Oulussa tapahtui vähän aikaa sitten erittäin valitettava teko, jossa keski-ikäinen opettajamies surmasi vaimonsa ja kaksi pientä lastaan omistamallaan metsästysaseella. Syytä tähän hirmutekoon ei tiedetä, eikä luultavasti koskaan tulla tietämään varmasti. Ainoa varma asia on se, että syystä tai toisesta miehen mielenterveys on pettänyt. En tiedä onko hän hakenut tai saanut apua mahdollisesti orastavaan mielenterveysongelmaan, enkä tiedä onko taustalla jotain suurempaa perhedraamaa. En ala arvailemaan enkä syyttelemään - heidän tuomionsa on nyt tuonpuoleisessa.

Onneksi meillä on kuitenkin ajattelun ammattilaisia, psykologeja, näitä hienoja ihmisiä joiden ajattelun taso helposti ylittää keskivertoihmisen ymmärryksen. Perheen sisäisiin surmatekoihin erikoistunut Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo on onneksi osannut syväluotaavassa tutkimuksessaan kiteyttää olennaisen.

"Itsensä tappava perhesurmaaja on useimmiten mies, niin kuin Oulun lauantaisessa perhesurmassa.

Syitä tähän voi hakea esimerkiksi miesten kasvatuksesta, fyysisestä vahvuudesta ja siitä, että miehet käsittelevät naisia useammin aseita."

Hassua, miten vielä vuosi sitten Helsingin Sanomissa, samaa henkilöä haastatelleessa artikkelissa todettiin lastensa tappajaksi useimmiten oma äiti.

"Oman lapsensa surmaajista on enemmistö naisia. Kun Kuopion yliopistossa tutkittiin lapsiin kohdistuneita henkirikoksia 25 vuoden ajalta, omien lastensa surmaajista yli 60 prosenttia oli äitejä."

Näin tilastot saadaan näyttämään erilaiselta, riippuen siitä miten niitä haluaa tulkita. Mielenkiintoista on myös se, että kun 60 prosenttia lastensa surmaajista oli naisia oli Haapasaaren toteama surmatöiden taustoista hieman erilainen:

"Suuri osa lapsensa surmaavista äideistä on elänyt avo- tai avioliitossa ja huolehtinut kasvatuksesta tunnollisesti. Elämäntilanteen heikentyessä he ovat sitten päätyneet tekoonsa. Taustalla ovat parisuhde- ja mielenterveysongelmat tai perheen talouden romahtaminen. Perimmäiset syyt löytyvät esimerkiksi surmaajan lapsuuden rankoista kokemuksista."

Itse lähtisin hakemaan syitä miesten tekemiin surmatöihin näistä samoista tekijöistä kuin naisten kohdalla. Välineet eivät ole koskaan rikoksen syy, enkä usko että miesten kasvatuksessa, fyysisessä vahvuudessa tai aseiden käsittelyssä olisi mitään syytä surmatöihin.

Keskitytään kuitekin aseisiin ja Haapasalon varsinaiseen ajatukseen.

"Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline", Haapasalo pohtii.

Voisin muistuttaa Haapasalolle, että myös pesäpallomaila ja hyppynaru ovat tappavia harrastusvälineitä. Toisella voi lyödä hengiltä, toisella hirttää itsensä. Pesäpallon kantavana ajatuksena on vielä kaiken lisäksi lyödä sillä mailalla palloa - voisin nähdä asiassa yhteyden ihmisen pään lyömiseen. Poikkeava harrastus siis. Veitset tappavat lukuisia suomalaisia joka vuosi. Tämä niin viattomasti ruokapöytäämme soluttautunut tappoväline vasta julma onkin. Pidän syömistä ja ruoanlaittoa poikkeavana harrastuksena, toivottavasti veitset kielletään. Maanantaina (20.10.) pyöräilijä oli julmasti surmannut jalankulkijan kadulla, aika poikkeava harrastus tuokin.

"Hän (Haapasalo) muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia."

Niin, miksi surmaamaan mitään eläimiä kun nykyään jauhelihaa saa kaupan lihatiskiltä. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä kaupan hyllyn lihat ovat pääosin huonompia kuin metsästä saaliiksi saadun eläimen liha, joka on prosessoimatonta, aitoa luomulihaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Haapasalo voisikin ystävällisesti kertoa minulle miten pääsen nauttimaan puhtaasta riistalihasta tappamatta eläintä sitä ennen.

Metsästämällä saatu liha on kaikkein humaaneimmin tuotettua lihaa; edes mallifarmilla jossa karja kuuntelee Mozartia ja nauttii päivittäisestä selkähieronnasta ei eläin voi kokea yhtä hyvää elämää kuin metsässä. Jos ihminen ei riistaeläintä tappaisi, sen tekisi joku muu peto.

Ei sovi myöskään unohtaa metsästämisen rentouttavaa, liikunnallista ja yhdistävää vaikutusta. Vietän viikot kaupungissa; teen pitkää päivää yrityksessäni, opiskelen, teen vaalityötä ja kaivan vielä aikaa perheellenikin. Elämäni on välillä hyvinkin kiireistä, enkä osaa sanoin kuvailla sitä nautintoa kun pääsen veljeni ja ystävieni kanssa luontoon pois kaikesta muusta. Metsälle lähteminen on aina yhtä jännittävää, eikä kilometrien kävely tunnu miltään, kun mahdollisuus saada se suurin ukkometso voi olla aina seuraavan puskan takana. Virkistävän päivän jälkeen on mukava rentoutua erätulilla kahvikupposen ja makkaran kera, kertoillen eräjuttuja.

Uskon että ilman metsästysharrastusta Suomessakin olisi huomattavasti enemmän itsemurhan tehneitä miehiä - helvetti, mitä muuta nuori ihminen voisi tehdä esimerkiksi Kainuun kylissä tai Lapissa? Tiedän useita ihmisiä joiden elämän ainoa sisältö on metsästäminen - mitä he tekisivät jos se vietäisiin heiltä pois?

On huolestuttavaa miten nykyään on niin paljon todellisuudesta ja luonnosta vieraantuneita ihmisiä hyvinkin vaikutusvaltaisilla paikoilla antamassa lausuntojaan julkisuuteen. Lisäksi näillä ihmisillä esiintyy huomattavaa likinäköisyyttä - ei koskaan nähdä omia varpaitaan pitemmälle. Aina halutaan kieltää jokin, mitä itse ei ymmärrä tai harrasta. Voisikohan joku psykologi tutkia tätä ilmiötä?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.