IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Hei trolliukot hyppikää.Lauantai 28.03.2009 19:41

Aw, Ateismi-yhteisö sai uuden trollin. Aloituskommenttina nerokkaasti olkinukkeargumentti jossa on muusattuna yhteen melkein kaikki kliseet, mitä jenkkilän bible-belt fundikset yleensä tapaavat heitellä ilmaan. Mahtavaa huumoria, mutta leikitään nyt tylsää ja vakavaa ja kerrotaan mikä tässä on pielessä.

Kiroiluni johtuu siitä tyrmistymisestä, että oikeasti suomessakin voi olla näin typeriä lauseita laukovia ihmisiä. Ellei hän sitten vain ole pelkkä "how to be a stupid creationist"-käsikirjaa kohta kohdalta läpikäyvä trolli, jonka tarkoitus on pelkästään saada halpa nauru nauru yhteisöstä. Nämä henkilöt ovat melkein yhtä alhaalla älykkyytensä kanssa, kamppailevat armeijassa viikon kumppareissa marinoitujen marssisukkien kanssa "vuoden nerokkain bakteeriviljelmä"-tittelistä.

"Ateismi pähkinänkuoressa: Aluksi oli ei mitään. Sitten mitään ei tapahtunut millekkään. Silti ei mitään maagisesti räjähti ilman mitään syytä kaikeksi, joka maagisesti ilman mitään syytä järjesti itse itsensä maailmankaikkeudeksi. Ja ennen kuin alkaa se shitstorm esim siitä että "Maailmankaikkeus oli tuossa erittäin tiiviissä pisteessä", niin miten se kaikki joutui sinne? Ja Umachina, sanoit "onko Jumalaa olemassa; ei ole ja mitkään sanankäänteet eivät voi muuttaa sitä. Vain todisteet." niin voitko todistaa ettei ole? Vain kiihko-ateistit raivostuttavat enemmän kuin kiihko-uskovaiset."

Ateismi pähkinänkuoressa niille, jotka osaavat käyttää esim. wikipediaa, googlea, tai muutakin kuin äärioikeistokreationistisia lähteitä: En kiellä jumalaa, en vihaa jumalaa, en palvo saatanaa. En vain usko jumalaan. Minulla ei ole olemassa jumaluskoa päässäni. Ja vaikka usein jumalaan uskovat sanovat sydämellään tietävänsä asioita, kaikki se tapahtuu päässä, joten sitäkään näkökulmaa on turha tukkia tähän. Siinä se. Piste. Ei mitään muuta. Ei biologiaa, fysiikkaa, astronomiaa eikä sen kummempia filosofisia, eettisiä tai moraalisia mielipiteitä.

Mitä herra trolli aluksi kuvaili, oli päin helvettiä selitetty alkuräjähdysteoria. Kun on päästy ensimmäiseen 'maagisesti' sanaan on puhuttu tapahtumista ennen alkuräjähdystä, josta EMME TIEDÄ MITÄÄN. Heti maagisen sanan jälkeen tulee toinen vähintäänkin yhtä surkeasti valittu sana. "Räjähti". Alkuräjähdys ei ollut räjähdys vaan laajentuminen. Tämä on Ray Comfortin usein käyttämä olkinukke ja jos käytät mitään sen idiootin lauseita muussa kuin satiirimielessä, olet oivallinen esimerkki jälkiabortin tarpeellisuudesta. Sen jälkeen seuraa sivulause, joka ilmeisesti sivuuttaa "hienosäädetty universumi"-kreationismiargumenttia. Universumin järjestyksessä ei ole mitään maagista. Toki arvon trollimme on oikeassa siinä, ettei sillä ole mitään syytä. Mutta järjestys syntyi ilman syytä, itsestään, fysiikan lakien vaikutuksesta. Vai onko lumihiutaleillakin oma pieni jumalansa jossain pilven sisällä? Entä kristallia sisältävien kivien luoja? Eikun hups, niiden muodostuminen tunnetaankin jo, eikä niissä ole mitään sen vähemmän monimutkaista. Daealis Kirjoitin tuossa jo tästä hienosäädetyn argumentin ongelmista ja alkuräjähdysteoriaa/"original cause"-kretskuväitettä pyörittelin jo useampaan otteeseen, esim. Daealis

Ja viimeisenä vielä tehdään perinteinen todistustaakan siirto. Väite jonka jälkeen jokaisen vähintään toisenkin aivosolun omistava ihminen tahtoo ottaa vauhtia ja mäjähtää päin seinää. Me väitämme, ettei ole mitään transsendentaalista olentoa. Uskovat väittävät sellaisen olevan. Silloin heidän on todistettava sen olemassaolo. Voin yhtä hyvin väittää, että huoneessani on transsedentaalinen pinkki elefantti. Et voi todistaa että se EI ole, joten olenko siis oikeassa? Emme voi todistaa tällaista olemassaoloa mitenkään, joten emme voi olla varmoja onko niitä olemassa vai ei. Occamin partaveitsen periaatteella jumala ei olisi kuvioissa mukana. Vahvan ateismin kannattaja, joka sanoo "jumalaa ei ole olemassa", on mielestäni vahvemmalla pohjalla kuin uskova, joka sanoo jumalan olevan olemassa, koska kaikki tähän asti ihmisten havainnoimat asiat voidaan selittää ilman jumalaa. Jumalaa vaativia ilmiöitä ei ole. Uskovat voivat lätkäistä jokaiseen koloon luonnon tietämyksestämme, jossa rehelliset ihmiset sanovat "emme tiedä", jumalan tukkimaan sen reiän, mutta jossain vaiheessa selitys löytyy ja vielä kertaakaan se ei ole sitten ollutkaan jumala.

"Jos et usko että jokin/joku loi mailman, niin tuo on se vallalla oleva vaihtoehto teoria. "

Mitä sitten? Monet ihmiset eivät ymmärrä hevon helvettiä tavallisen polttomoottorin toiminnasta, mutta ei se estä heitä käyttämästä sellaisia kuljetuksessa. Toiset ovat vain agnostisia tällaisen tiedon suhteen, he eivät tiedä eivätkä halua ottaa selvää. Eikä se heidän elämäänsä hetkauta suuntaan tai toiseen. Ateismiin ei kuulu mitään muuta kuin edellämainittu puute jumalusko-osastolla.

<Zuve> Mistä se "jokin/joku" tuli? -vai olisko niin, että "se on aina ollut olemassa?"
"Sitä en minä tiedä, etkä tiedä sinäkään. Kovasti epäilen ettei kukaan tiedä sitä. Ja voihan kuvaan tuoda nämä kaikki Matrix teoriat sun muut. Tai jokin "kehittyneempi rotu loi meidän osamme maailmankaikkeudesta joka sekin on jo äärettömän suuri". Tuo nyt vain on jo hullumpaa kuin Tom Cruisen henkilökohtainen armeija."

Joo, Matrix-teoria on hieno teoria. Posthumanismin eräs skenaario. Koska ihminen ei pysynyt tiedon perässä, hän lopulta paranteli itseään riittävästi, että koko elämä siirtyy virtuaaliverkkoon, jonka sisällä voi olla vaikka täydellinen kopio vanhanaikaisesta maailmasta, joka jälleen nousee kohti teknologista singulariteettia. Tämä on ihan yhtä validi teoria kuin se, että alkuräjähdyksen takana oli jumala, jota alkoi ärsyttämään tuo äärettömän tiheä ja kuuma piste jossa nykyisten teorioiden mukaan universumi oli tiivistyneenä, ja jumala potkaisi sitä pistettä saaden sen laajentumaan. Olemme jo n-sukupolvi sisäkkäisiä teknosingulariteetin saavuttaneiden olentojen simulaatioiden ilmentymä. Lainatakseni trolliystäväämme: "...niin voitko todistaa ettei ole?"

Intelligent Design liikehän pitää sisällään myös nämä ufoystävä-teoriat. Tämä taitaa liittyä jotenkin "abiogenesis on mahdotonta(hyvin epätodennäköistä)" tapaisiin väitteisiin, mutta onhan sen elämän toisaallakin täytynyt jostain ilmestyä. Joten toisella planeetalla sama juttu, abiogenesis vai jokin muu? Siksi ID ei ole kuin kreationismi uusissa vaatteissa, koska lopulta päädytään jompaankumpaan kahdesta vaihtoehdosta: "älykäs" transsendentaalinen suunnittelija tai luonnollinen "vahinko".

"Moraalikysymysten kohdalla et voi kiistää uskontojen ja jumalallisuuden asemaa. Positiivista sellaista. Eivätkö kaikki teistisiet uskonnot pidä kuitenkin yhtenä tavoitteistaan hyvän moraalin ja etiikan ylläpitämistä ja seuraamista?"

"Raamattu ja koraani eettisenä ja moraalisena oppaana modernissa sivistysvaltiossa", siinäpä olisi lyhyt kirja. Taitaisi sisältää sivun verran lainauksia jeesukselta ja kolme käskyä VTsta. Taas kirja nimeltä "Kuinka monesta eri syystä raamattu ja koraani käskevät tappaa tai orjuuttaa", luultavasti ranskalaisilla viivoillakin lista kasvaisi pidemmäksi kuin tämä moraalisesti hyväksyttävien lainausten lista. Jeesuksenkin ideat olivat jo vanhoja hänen kertoessaan ne, joten eikait niitäkään voi oikein kristinuskon originaaliksi ideaksi sanoa. Kymmenestä käskystä kolme ovat käteviä, loput järjettömiä. Älä tapa/varasta/todista valheellisesti. Katolinen kirkko tehtailee ulos pyhimyksiä, joita palvotaan kuin vääriä jumalia. Puhumattakaan itse paavista, joka kertoo olevansa jumalan ääni maan päällä(joojoo, luultavasti olkinukke, en ole perehtynyt oikeasti systeemiin). Eihän sitä saanut pitää toisia jumalia.. Toisten tavaroiden himoitseminen ajaa ihmisiä eteenpäin. Jos ihmiset olisivat tyytyväisiä tasan siihen, mitä heillä on juuri nyt, luultavasti maailmantalous romahtaisi. Oho, markkinoille tuli uusi, parempi jokin, omani on jo huonossa kunnossa ja heikommin varusteltu. Teen enemmän töitä, vaikka pari viikkoa ilman lomapäivää, ja ostan sen. Naapuri hankkii deluxemallin nähtyään perusversioni ja haluttuaan samankaltaisen.

En nyt väitä, etteikö raamatussa ole ihan hyviäkin opetuksia, mutta useimmat tarinat ovat kaukana moraalisesta, eettisestä tai "hyvästä". Usein parempia moraaleja ja eettisyyksiä saat lukemalla lasten satuja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.