IRC-Galleria

"Yhtäkkiä alan uikuttaa. Olen yksin kotona ja itken. En tiedä johtuuko se siitä,
että olen humalassa, vai tarvitsenko jonkun vain laulamaan tuutulaulua.
Kunpa voisimme hylätä koko ihmiskunnan ja olla vain kahdestaan. Mutta se ei käy.
Tarvitsemme toisiamme, mutta tarvitsemme myös toisia. Yleisön.
Sillä oikeastaan ihmistä ei kai ole olemassa ennen kuin hän tulee nähdyksi,
aivan kuten tunnettakaan ei ole olemassa ennen kuin sille on annettu nimi,
eikä kirjaa ennen kuin se on luettu.
Tarvitsemme ihmisiä, jotka taputtavat meitä olkapäille kun menee huonosti,
ja sylkevät kasvoille kun menee hyvin.
Tarvitsemme perspektiiviä, vastustusta, latteuksia, kliseitä ja täysin uusia ajatuksia.
Tarvitsemme näyttämön.
Tragedian naurettavuus tekee kipeää, kun taas komedian kurjuus ilahduttaa minua.
Alan nauraa. Haluaisin nauraa itseni kuoliaaksi, jotta en enää tuntisi pelkoa.
Surun kyynelistä tulee naurun kyyneliä, ihania ja lämpimiä kylmillä kasvoilla.
En halua olla passiivinen , haluan olla voimakas ja riippumaton sydänsuruissani,
kuin arkkiveisu kaikessa kaihossa kauneudessaan. Haavani eivät ole kasvaneet umpeen,
mutta se johtuu siitä, että sorkin ne aina uudelleen auki, tutkin niitä, kuvailen niitä...
Ja miksi? Koska henkilökohtainen on globaalia ja globaali on ei-henkilökohtaista.
Olemme kaikki ainutlaatuisia, ja se tekee meistä niin samanlaisia."