IRC-Galleria

ASavander

ASavander

tutustu ja juttele :)

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Torstai 24.10.2013 23:43

Hei ihmiset! :)

Kuulin vähän aikaan sitten et Jyväskylä aikoo säästää.. taas väärässä asiassa: alle 18-vuotiaiden ilmainen liikuntamahdollisuus lopetetaan erillaisten seurojen mahdollistamissa kokeilukerroissa! Ensimmäisenä tulee mieleen kysymys MIKSI?!!! Ymmärrän toki, että Jyväskylällä on paljon velkaa, mutta miksi juuri nuorten mahdollisuus kokeilla erillaisia liikuntamahdollisuuksia? Tämä kaikki saa aikaan ennen tai myöhemmin sen, että nuorisosta tulee entistä ylipainoisimpia (älkää ottako liian henk. koht) ja porukka rupee syrjäytyy, alkoholismia, työttömyyttä ja pahimmassa tapauksessa itsemurhia.... joten säästötoimenpiteestä tulee loppuenlopuks kalliimmaksi kaupungille kuin säästöä pitäisi tulla. Eli antaisivat vaan nuorien kokeilla erilaisia liikuntamahdollisuuksia kuin edistäisivät työttömyyttä ja kaikkee negatiivista. MUTTA onneksi nämäkin rahat saatiin laitettuu tienvarsien siistimiseen, koska asuntomessut ovat tulossa, ja saatiin rakennettuu Anderssonin hautavajoama (alikulku ja sekin vuotaa).. se oli sitten sarkasmia.
Olen vihanen :(

Kiitos että jaksoitte lukea :)
Ja anteeksi kauhean epäselvästä tekstistä.

;)Tiistai 17.08.2010 20:55

ME SINKUT! Kopioi tämä blogiisi vain, jos olet sinkku ja haluaisit jonkun! (:

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.08.2010 22:13

kopioi tämä päiväkirjaasi, niin saat vielä tänään tekstiviestin, josta olet aina haaveillut ! jos et lisää, rakkausonnesi on huono loput 50 vuotta

Älä sydämeen <3Tiistai 01.06.2010 16:42

Tyttö: Ammu minut.
Poika: Miksi?
Tyttö: En jaksa enään.
Poika: Ammu sinä minut.
Tyttö: Miksi?
Poika: Minäkään en jaksa.
Tyttö: Sittenhän meitä on kaksi.
Poika: Mutta muista, älä ammu sydämeen.
Tyttö: Miksi?
Poika: Koska sinä olet sielä.
Jos sinulla on sydämessäsi joku josta et halua luopua, kopioi tämä blogiisii
•4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään,
kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä
ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä
neuvoa. ♥
Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin
lisää tämä päiväkirjaasi

!! Lukekaa !!Sunnuntai 21.03.2010 21:31

Kaikki jäävät kotiin 18.5.10, missä koulussa sitten oletkin . Lähetä tämä viesti kaikille kavereille ja sano ; että lähettää viestin eteenpäin . Kokeillaan päästäänkö uutisiin , Siis maanantaina 18.5.10, EI KOULUUN
JA KAIKKI KOPSAA!

Repesin ihan täysin =DDTiistai 16.03.2010 16:30

>Mitä eroa on gynegologilla ja meteorologilla?
- meteorologi sanoo ''voi vittu mikä taivas'' ja gynegologi sanoo ''voi taivas mikä vittu''
>Mitä eroa on kanalla ja naisella?
- kana istuu hiljaa munan päällä
>Kameli ja norsu tapasivat.
Norsu kysyi: "Miksi ihmeessä sinulla on tissit selässä?"
Kameli vastasi: "Tyhmä kysymys sellaiselta, jolla on kyrpä keskellä naamaa"
>Auto ajoi joen yli. -Joe kuoli.
>Lääkäri soitti potilaalle: Määräsin vahingossa masennuslääkettä ripuliinne.
-Joo ihmettelinkin, kun oon istunut 2 tuntia paskat housussa, eikä vituta yhtään.
jos edes hymyilit niin lisää tämä blogiisi >

<3Sunnuntai 14.03.2010 20:03

Lisää tämä päiväkirjaasi nähdäksesi
kuinka moni kaverisi USKALTAA
sanoa sinulle: rakastan sua.

=)Sunnuntai 14.03.2010 19:59

- vastaa " 1" jos rakastat mua.
- vastaa " 2 " jos olen tärkeä.
- vastaa " 3 " jos välität musta.
- vastaa '' 4 '' jos olet rakastunut minuun.
- vastaa " 5 " jos ollaan kamuja.
- vastaa " 6 " jos et pidä musta.
- vastaa " 7 " jos vihaat minua.
- vastaa " 8 " jos haluaisit tutustua muhun.
- vastaa " 9 " jos olen söpö.
- vastaa " 10 '' jos olen hauska.
- vastaa " 11 " jos olet ollut kusessa minuun.
- vastaa " 12 " jos olen tylsä.
- vastaa " 13 " jos olen outo.
- vastaa " 14 " jos et tunne mua.
- vastaa " 15 " jos olet ihastunut minuun.
- vastaa " 16 " jos lisäät tämän päiväkirjaasi!

Totuuksii (( =Sunnuntai 07.03.2010 00:05

8 totuutta
seurusteletko? - en )=
onko sinulla ihastus ? - tottakai
jos on , tietääkö hän siitä - en mie vaan tiiä
pitääkö hän sinusta ? - en khyl tiiä, toivottavasti
käytkö koulua ? - juuu...
tupakoitko ? - enn
mitä sinulla on päällä ? - no mitä luulet
minkälainen olo sinulla on ? - siinähän se

6 totuutta eilisestä
oliko kiva päivä? - ihan perus
suutelitko ihastustasi? - en valitettavasti
tajusitko jtn uutta? - joka päivä :)
teitkö jtn mitä et yleensä tee? - no en
teitkö yhtään urheilusuoritusta? - kävelin
monelta aloit nukkumaan? - 11 aikaa

3 totuutta vuodesta 2009
kaipaatko jotakuta ? - juu.. ;(
missä oli parhaat muistot ? - kesällä
kadutko jotain tekemääsi ? - kyl mä parii juttua

8 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä
oletko nähnyt hänet tnä? - enn
oletko puhunut hänelle tänää? - enn..
oletko ihastunut häneen? - no EN!
ketä voit kiittää että tutustuitte? - vanhempii :)
milloin tapasitte ensimmäisen kerran ? - jossai
minkä näköinen hän on? - ihan mukava
oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - eeii
oletko halannut häntä ? - en todellakaan

8 totuutta
haluatko nukkua tämän yön jonkun muun vieressä ? - ainahan haluisin
nähdä kavereita huomenna ? - joo tottakai
syödä ? -kyl sitä varmaa pitäs
polttaa savuketta? - enn
ajaa rattijuoppous ? - en ja ei oo autoo )=
piirittää alaikäisiä ja varastaa heiltä rahaa ? - ei jaksais
kertoa äidillesi totuuden eilisestä ? - ei oo siihe oikee intoo.. :D
nukkua ? - kohta puolin
« Uudemmat -