IRC-Galleria

Turku<3Torstai 13.05.2010 14:30

Eilen whisperediä katsomassa s-osiksessa turussa. Enpä ollu ennen paikassa käyny niin kesti vähän löytää koko paikka:D. Voitte olla varmoja että en kyseiseen paikkaan mene enään. Melkeen kaikki mahdollinen kusi:

* Tekniikka. Eipä jounin mikki edes toiminu ensin.

*Lava oli niin pieni että sekin on jo jonkinlainen suoritus että sellasella pystyy esiintymään.

*Aikataulut. Suurinpiirtein siitä lähtien kun sain tietää että aikovat soittaa blade in the snown olen odottanut keikkaa yhä enemmän. "meillä on vielä yks biisi. Haluatteko te kuulla sen?" "sori jätkät te oootte soittanu jo 10 minuuttia yliaikaa" "aa no ei sitten soiteta" Siinä vaiheessa iski vitutus.

* Vahvistimet ja muut oli laitettu päällekkäin siihen lavan sivuun. Mikä on tosiaan ihan ymmärrettävää koska lava on niin pieni. Ne horju aika epäilyttävästi kun valtteri soitti siinä vieressä että joku aika meni kun katoin vaan että kohta ne kaatuu sen päälle.

Whisperedi soitti silti hyvin kaikesta huolimattu joten kiitos siitä:).. Semmonen ilta se siis.

semmonen päivä:).Sunnuntai 09.05.2010 14:54

Menin sitten sinne nuorisotalolle eilen sopivasti että kuulin kuinka whisperedi harjotteli kappaleita mitä ne aikoo soittaa. Kannatti siis tulla ajoissa.

Eipä ollut kauheasti porukkaa ja muutenkin se nuorisotalon lava oli kyllä pienempi kun kuvittelin. No ainakin pysty vaan kävelemään siihen lavan eteen.

Eka bändi ei nyt ollut mikään niin erikoinen. Saman tapasia metallibändejä on jo ainakin 100 olemassa mutta ihan hyvinhän ne soitti:). Whisperedi soitti sitten toisena joten ei tarvinnu odottaa kauaa niin kuin esimerkiksi Nw:n keikoilla joilla aika menee aina kauheen hitaasti.

Yleisö oli aika tönkköä mutta hyvin jouni koitti saada yleisöä mukaan. Mahtava keikka vaikka blade in the snowta ei tullutkaan eikä sitä puhallettavaa ari koivusta :DD. Soittivat ainakin:
*Intro - Hajimari
*Thousand Swords
*Dead Cold Inside
*Wrath of Heaven
*Blindfold

Sitten tais olla vielä faceless tai of honor. Tunti meni kyllä liian nopeasti:<.Keikan jälkeen sitten sain kuin sainkin sen nimmarin jounilta muilta ehdin saada sen varmaan myöhemmin. Tulipa ostettu whisperedin paitakin.

Illan päätti sitten tracedawn joka veti myös hienon keikan. Soittivat jopa In Your Namen ja Without Wallsin. 2 minun lemppari biisiä siltä bändiltä:).

Ensi viikolla sitten taas. Huomenna ostamaan liput niin säästää sen 2 euroa:>.

[Ei aihetta]Perjantai 30.04.2010 14:28

Nyt on päättötyön esitys ohi. Tosin joudun tekemään siihen uudestaan yhden osion :/. Ei tarvii onneksi esitystä enään stressata.
Kohta värjäilemään hiukset ja sen jälkeen hyvinkäälle kaverin luo viikonlopuks:).

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 14:56

Hilven tunnilla on aina yhtä jännää. Mitäköhän järkeä täällä on ees istua kun ei tuu ees poissaoloja. Nojoo oon mä saanu näillä tunneilla jopa jotain aikaseks.

VIHDOINKIN!Tiistai 06.04.2010 21:33

http://jame-world.com/fi/news-62921-versailles-n-lipunmyyntitiedot-julki.html

Ja noita lippuja on syytä olla jäljellä illalla vielä kun tuun kotiin:P mutta nyt treeneihin<3.

[Ei aihetta]Maanantai 05.04.2010 23:28

Sinne meni se pääsiäinen. Huh hu nyt on tehty päättötyötä mutta ei vieläkään tullu valmiilks. Hienosti menee taas opiskelu. Angs<3.

[Ei aihetta]Perjantai 02.04.2010 14:19

Päättötyötuska alkakoon<3. Vähintään 10 sivua pitäis viel keksiä jotain:p.

[Ei aihetta]Maanantai 29.03.2010 19:55

Nyt on sitten kirjotukset ohi vihdoinkin mutta samanlainen stressi päällä vieläkin.. Jei huomenna ekat jodo treenit:).Vihdoinkin sain aikaiseksi aloittaa.

[Ei aihetta]Lauantai 20.03.2010 13:46

Tänään olis tarkotus olla niin motivoitunu et saisin jopa koko ruotsin kielioppikirjan käytyä läpi. Huomenna Forssaan serkun rippijuhliin ja maanantaina pitkän ruotsin kirjotukset:/. Mitenköhän sekin menee..

:)Torstai 18.03.2010 13:17

*12.5 – Turku – S-osis whispered ja barren earth

* 26.6 versailles tavastia.

*2.7 – Whispered – Riihimäki rock (melko varmasti meen.)

* Mariannen kanssa laivalle ja ruotsin reissu siin samalla:) joskus keväällä. Viel tarvittais valvoja. Vapaaehtoisia?