Kettu oli kadonnut. Kukaan ei tiennyt, missä Kettu oli. Hän ei ollut luokassa. Hän ei ollut ruokakomerossa makkaroita napsimassa. Hän ei ollut Aulista härnäämässä. Kettua ei löytynyt mistään.
Eläimet olivat aivan hädissään. Ehkä metsästäjä oli nähnyt Ketun jäljet. Ehkä Kettua ajettiin takaa! Mutta ei. Kettu oli kasvimaalla. Hän kylvi kaikessa rauhassa porkkanoita, kun Onni löysi hänet.
Kettu näytti aivan oikealta puutarhurilta. Hänellä oli puutarhurin haalarit. Hänellä oli myös pieni lapio. Hänellä oli punainen kastelukannu ja pitkävartinen harava. Hän ripotteli taitavasti siemeniä maahan.
Kettu katsoi Onnia kulmiensa alta. -Porkkana on alkanut maistua, Kettu murahti. -Sehän on mukavaa, Onni ilahtui. -Kun oli se maistamisviikko, alkoi porkkana maistua, Kettu selitti. -Sinäkö varastit ne porkkanat ruokakomerosta? Onni kysyi.
Kettu punastui kuononpäätä myöten. Kettu oli ruvennut punastumaan. Porkkanansyönti herkistää, Onni ajatteli, mutta ei sanonut mitään.