IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 26.04.2010 20:24

Kokeile mihin olet riippuvainen.

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[/] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat joskus ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 5½
Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[/] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[/] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 1
Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 1½
Urheilu
[/] Katson urheilua joka päivä
[x] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[x] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[x] Olen hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[x] Lenkkeilen tai uin
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[/] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 7
Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[/] Haluan kokeilla kaikkea
[/] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[/:D] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[/ XD] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 4½
Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 0
Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[x] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 1½
Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[/] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[/] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n
yht. 7
Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[/] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x:D] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[ ] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x(ehkä)] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä
yht. 6½

MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA? :DDMaanantai 26.04.2010 00:16

Paljon siitä puhutaan, mutta harvasta oikeasti on. Tässä testissä testataan, onko sinulla oikeasti pokkaa. Vastaa allaoleviin kysymyksiin REHELLISESTI. Tarkoitus ei ole vastata "muka-hauskasti", vaan paljastaa itsestäsi OIKEASTI asioita.
Laita tämä eteenpäin kaikille, joiden pokan haluat testata. =) Otsikoi muistiinpano "MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA?"
--- TESTI ALKAKOON! ---
SUKUPUOLI
[x] nainen
[ ] mies
IKÄ
[ ] 0-10
[x] 10-20
[ ] 20-30
[ ] 30-40
[ ] 40-50
[ ] 50-60
[ ] vanhempi
PARISUHDETILANNE
[x] sinkku
[ ] seurusteleva
[ ] parisuhteessa
[ ] kihloissa
[ ] avo/avioliitossa
[ ] sitoutunut
USKONTO
[x] kristitty (ev.lut)
[ ] ortodoksi
[ ] ateisti
[ ] jonkun uskonnonlahkon jäsen (esim. helluntailaisuus, vanhoillislestadiolaisuus, Jehovalaisuus..)
[ ] joku muu, mikä?
SUUNTAUTUMINEN
[X] heteroseksuaali
[ ] homoseksuaali
[ ] bi-seksuaali
[ ] pan-seksuaali
[ ] et määrittele itseäsi
[ ] jokin muu?
1. Tämänhetkinen fiilis?
väsyttää
2. Viimeisin kuuntelemasi kappale?
oisko ollu vermillion
3. Oletko joskus ollut ihastunut kaverisi kumppaniin?
ööö en muista:D
4. Oletko koskaan viritellyt jotain varatun henkilön kanssa?
en
5. Oletko humaltuneena seksuaalisesti virittyneempi, kuin selvinpäin?
enpä oo kokeillu:D
6. Oletko viillellyt ranteitasi tai muuta kehoasi?
en kai
7. Heittäydytkö usein marttyyriksi, jos muut eivät tee kuten haluat?
en
8. Millainen olet riidellessä?
aika ärsyttävä
9. Oletko koskaan esittänyt olevasi päihtyneempi, kuin tosiasiassa olet?
en
10. Oletko mielestäsi kauniimpi/komeampi kuin joku ystäväsi?
en
11. Onko joku särkenyt sydämesi?
on
12. Oletko sinä joskus särkenyt jonkun sydämen?
taidan olla;d
13. Oletko mielestäsi seksikäs?
en :D
14. Oletko käyttänyt (myös kokeilu lasketaan) huumeita?
en
15. ... Teetkö sitä usein?
nii mitä
16. Kehutko usein tuttujasi vain mielistelläksesi heitä?
en
17. Vihaatko jotain henkilöä tuttavapiirissäsi, mutta et näytä sitä?
saattaapi olla
18. Oletko flirttaillut pomollesi/esimiehellesi päästäksesi ylenemään "reittä pitkin"? (Jos et ole työelämässä, jätä vastaamatta)
-
19. Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?
ihmisiä nekin on
20. Voisitko työskennellä prostutioituna?
en
21. Oletko harrastanut seksiä jonkun kaverilistallasi olevan kanssa?
en
22. Asteikolla 1-5, kuinka hyvä itsetunto sinulla OIKEASTI on?
3-4 en osaa sanoa:D
23. Kuinka sinulta saa "jalat alta"?
olemalla semmone öö öö kiva :D en osaa selittää
24. Paheesi?
en tiiä
25. Vietteletkö ihmisiä vain omaa itsetuntoasi nostaaksesi?
en
26. Onko sinun sanottu olevan itsekäs?
on
27. Pitävätkö ihmiset sinua ärsyttävänä?
en minä tiedä..?
28. Ajeletko ihokarvojasi?
jep
29. Vajoatko helposti masennukseen?
een
30. Mikä on yleisin kohteliaisuus, jonka ihmiset sinusta sanovat?
hmm en tiiä
31. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
melkei kaikki, vartalo, hiukset ...
32. Liioitteletko usein asioita, jotta siitä olisi etua sinulle muiden silmissä?
een?
33. Milloin ja mistä syystä itkit viimeksi?
torstaina, yhen ihmisen takia;d
34. Oletko sanonut "minä rakastan sinua" ILMAN, että olet tarkoittanut sitä?
en
35. Miten reagoit, kun kuulet, että sinusta on puhuttu pahaa?
mietin että onko mussa joku vikana ja sitte puhun sen ihmise kanssa ja sillee... riippuu ehkä ihmisestä
36. Oletko rasistinen?
ehkä vähä
37. Jos joku samaa sukupuolta oleva ystäväsi tulisi luoksesi ja kertoisi olevansa homoseksuaalinen sekä kiinnostunut sinusta, miten reagoisit?
sori, mutta ei kiinnosta:D
38. Onko sinulla seksifantasioita?
mistäköhä nää kysymykset on repästy:D
39. Näetkö usein seksiunia?
fhoifhds :D
40. Oletko herännyt "väärästä sängystä"?
en
[X] olin täysin rehellinen tämän testin aikana
[ ] jotain tästä väliltä
[ ] muuttelin totuutta hieman
[ ] laskettelin täyttä luikuria!
JA SITTEN VAAN KATSOMAAN, KENELLÄ ON POKKAA =)

(:Sunnuntai 25.04.2010 21:56

ootan ens viikonloppua ((:

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.04.2010 21:56



tonne sitte kesällä (((:::

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.04.2010 23:20

Kuka sinulla tulee mieleen lauseesta :
''mä meen vessaan'' - yks:D
''mitä helvettiä?'' - sanni:D
''vittu mä tapan sen'' - vili xD
''mun hiukset on huonosti'' - sanni, oona, milja..:D
''no ihan sama" - milja:D
''hups'' - emmmi
''venaa'' - oona
''daa'' - pausku xD
''mul on nälkä'' - milla:D
"anteeks et oon myöhäs" - pausku XD!
"anna rahaa" - samppa yms.:D
"mitä vittua?!" - kaikki:D
"nii, mä tiesin!!" - oona:D
"oon paras, palvokaa mua" - mhmhm:D milla?;D

XDTiistai 20.04.2010 23:47

http://www.youtube.com/watch?v=Hjp-Cx4Xj60

ppetra-` >> ft. jjoelrakkain<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 sanoo:
laita laita XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
rispektit linkkaajalle ! :D:D:D:D::D:D:D

hyi helvetti !Keskiviikko 14.04.2010 00:31

http://www.liveleak.com/item?a=view&token=f04_1258418085
oikeesti miten joku voi tehä noi?!:O ;<

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 17:39

Poikamainen puolesi:
[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[/] Koirat on parempia kuin kissat
[/] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[/] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[x] Olet halunnut olla palomies tai poliisi
[x] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on OLLUT pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[/] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[x] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[/] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[ ] Käytät boksereita
Total:12½

Tyttömäinen puolesi:
[ ] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[ ] Käytät eyelineria
[/] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[/] Pukeudut pinkkiin
[/] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[/] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[enpä oo koskaa käyny:D] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[/] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheerleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
Total:12½ saman verra kummassaki:D

:)Torstai 01.04.2010 17:51

Hyvää pääsiäistä vaa kaikille !

<3Keskiviikko 31.03.2010 00:50

Nyt testaa, että tunnetko ystäväsi oikeasti !


1. Kuka hän on? - Oona(;
2. Mikä on hänen toinen nimensä? - Kristiina: D
3. Onko hänellä lemmikkejä? - ei
4. Jos on, niin mitä? - -
5. Jos hänellä on sisaria tiedätkö heidän nimensä? - teemu
6. Mikä on hänen lempivärinsä? -turkoosi(:
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa? - hyvää (: semmone melkei laidasta laitaa
8. Kuka on hänen paras ystävä? - sanni ja emmi(:
9. Seurusteleeko hän? - ei
10. Onko hän aidosti rakastunut? - mmh; d
11. Mitä hän vihaa? - vaikka mitä, talvea :D
12. Mitä hän rakastaa? - vaikka mitää (=
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka? - koti
14. Mitkä on hänen lempivaatteensa? - oisko farkkulegginsit ja paita:D
15. Syökö hän mitä tahansa? - eei:D
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - ratsastus?
17. Osaako hän laulaa ? - todellaki (:
18. Mitä lehtiä hän tilaa? - ei mitää?:D
19. Mikä saa hänet raivostumaan? - jotkut ihmiset ja sitte kaikki paska:D
20. Osaako hän kutoa? - jjooo:D mitä nyt kestää vähä mut mitääs pienistä:D:D
21. Mitä lemmikkejä hänellä on? - sama..
22. Mikä on hänen lempiruokansa? - makaroonilaatikko?:D mäkin juusto!:D
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, lainaisiko hän sinulle rahaa? - kaippa::D
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta? - on jo lyöny:D:D
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi? - en tiiiiä
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen? - mnmh niitä on parii:D en nyt muistaa:D
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - joo?
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla? - koko aja:D
29. Missä tapasitte? - koulussa
30. Onko hän ujo? - ei
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä? - eei kato tv sillee nii en oikee tiiä:D
32. Miksi hän pitää sinusta? - jaa-a:D:D?
33. Muistatko hänen puhelinnumeronsa ja osotteensa ulkoa? - en numeroo nii mut osottee joo:D
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä? - mäkki ja hese ainaki x D
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? - mmh 69 tietty:D:D:D nnojaa en oo pahemmi kysellyy
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanissa? - luonne kaai(:
37. Minne hän haluaisi matkustaa? - mmh jonneki lämpösee?
38. Syökö hän epäterveellisesti? - eei:D iha normaalisti
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle? - kyyllä se. tietty riippuu vähä mikä asia mutta nii (:
40. Arvostaako hän vanhuksia? - mmh nojaa:D en osaa sanoo
41. Kuinka kauan olette nyt kaikenkaikkiaan tunteneet? - vähä päälle 4 vuotta(:
42. Oliko tapaamisenne "kaverirakkautta ensi silmäyksellä"? - oli oli:D<3
43. Jos olisit/olet vastakkaista sukupuolta, voisitko ajatella meneväsi hänen kanssaan naimisiin? - todellaki(;((;
44. Tuleeko hän toimeen seurustelukumppanisi kanssa jos sinulta sellainen löytyy? - kai se iha tulee joo:D:DD
45. Onko tähän nyt hyvä lopettaa tämä tenttaaminen? - jooo:D:D
46. Vielä yksi kysymys,eli miksi hän on ystäväsi? - koska se on nii mukava, ihana, paras sun muuta(: <3