IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

TapaninpäiväMaanantai 27.12.2021 01:52

26.12.2021. Tänään on tapaninpäivä. Tänään on myös joulukuun viimeinen viikonloppu. Huomenna alkaa taas arki. Huomenna menen omaan kotiin. Olen ollut joulun vanhempien luona. Joulu meni itsellä tosi hyvin. Olin perjantaina eli jouluaattona vanhimman siskoni luona jouluaterialla. Joulupäivänä vanhimman siskoni porukka tuli lounaalle. Ensi viikolla on uudenvuodenaatto ja uudenvuodenpäivä. Ajattelin viettää uutta vuotta vanhempien kanssa. Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista tapaninpäiväniltaa kaikille. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen. Söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen katsoin telkkaria ja sitten menin isäni kanssa aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen söin lounaan. Söimme jouluruokaa. Lounaan jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen joimme kahvit. Lenkin jälkeen kävin katsomassa kotona, että miten siellä menee,kun olin vanhemmilla joulun. Kastelin joulutähden ja amarylliksen. Kastelin myös makuuhuoneen viherkasvia. Vein samalla lampun kotiin. Olohuoneeseen asennetaan uusi lamppu nyt joulun jälkeen. Kahvin jälkeen katsoin telkkaria ja tein kaikkea kivaa. Olin vanhemmilla koko illan. Huomenna menen jossain vaiheessa lenkille. Käyn ensi viikolla joku päivä kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Otin vanhemmille sellaiset asiat jouluksi, jotka syön silloin kun olen/olin vanhemmilla joulun ajan. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Kouluaikana meillä oli pesäpalloa, uintia, luistelua ja hiihtoa. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen luistellut viimeksi koulussa liikuntatunnilla ja siihen se sitten jäi. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Tykkään harrastaa liikuntaa joka päivä. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Liikunta on hyvä juttu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.