IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Paljastuksia.Lauantai 21.11.2009 21:19

En nyt jaksa enempää puida, kannanpa vain vähäisen korteni kekoon uutisten levittämisessä:

Sensaatiomainen tietovuoto: hakkeri paljasti ilmastotutkimushuijauksen!

Climategate levisi maailman mediaan: "Tämä ei ole savuava ase vaan sienipilvi!"



Kumma miten vähän tunteita tällaiset uutiset enää herättävät. Tietysti tunnen mielihyvää sen johdosta että tuo asia levisi julkisuuteen, mutta en ole tippaakaan yllättynyt tai järkyttynyt tuosta salaliitosta. Nykyään ei voi enää kuvitellakaan niin hirveitä salaliittoja etteivätkö ne voisi hyvinkin olla todellisuutta.
Joku yksityinen taho voisi tehdä koiranruokaa orpolapsista ja dumpata ydinjätettä pohjavesiin, ja saada sille EU:n salaisen hyväksynnän. Ihan realistinen ajatus, mikäli sopimuksen EU:lle(tai yhdysvalloille, tai vittu vaikka suomen valtiolle) tuoma hyöty olisi tarpeeksi merkittävä suhteessa kiinnijäämisen riskiin ja siitä aiheutuviin pr-haittoihin. Mikään ei enää yllätä, hyödytön viha ja turhautuminen vain kasvaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.