IRC-Galleria

pasi74

pasi74

Snapchat erajormah

Selaa blogimerkintöjä

uutisankatLauantai 06.03.2010 16:20

NAISUUTISIA

kasvista löytyi naishormoria (YLE 1.3) tutkijat alkoivat epäillä asiaa, kun syksyllä kasvi yritti paikata rupsahtaneita lehtiään erilaisilla kirkkailla väreillä ja keväällä puolestaan kokeili ensin ainakin sataa erilaista versomallia ennen kuin ryhtyi kasvattamaan yhtä.

TILASTOUUTISIA

outo haju piti tilastokeskuksen väen poissa työpaikaltaan (STT 1.3) tilastokeskuksen lukujen mukaan näin paha haju on viimeksi ollut vuonna 1992 Ahon hallituksen aikaan joskin vuonna 1997 päästiin aika lähelle , kun hernekeittoa tarjottiin kahtena päivänä saman viikon aikana



URHEILU

2009 oli suomen itsenäisyyden ajan jyrkin laskuvuosi (TS 1.3) oikeastaan ainoat, joilla lasku oli hitaampaa ja loivempaa kuin edellisvuonna, olivat alppihiihtäjämme.


RUOKAUUTISIA

lihaliimalla kootut valmisteet tekevät tuloaan (YLE 3.3) hiteiksi povataan ainakin Frankenstein-paistia, pupua ja lammasta yhdistävää Pulapihviä sekä häthätää sikanautajauhelihasta kokoonliimattua Pappilan hätävarahärkää

uutisankkoja :DSunnuntai 28.02.2010 16:25

URHEILU

Ruotsin jääkiekkojoukkue epäilee suomen hävinneen heille tahallaan (IS) ja niin saattaa ollakin, sillä tähän mennessähän suomi on hävinnyt tahallaan jo miesten ja naisten hiihdossa, mäkihypyssä, pikaluistelussa, yhdistetyssä, pujottelussa, sekä erinäisissä muissa lajeissa.

RAIVOUUTISIA

Britannian pääministeri kiisti raivonpuuskat (TS) Lisäksi hän lupasi vetää daijuun kaikkia, jotka niin väittivät.

:DTiistai 23.02.2010 17:21

omistettu kaikille eksille <3Sunnuntai 21.02.2010 16:06

jees :PPerjantai 19.02.2010 19:19

LOLPerjantai 19.02.2010 18:57

it´s trap :DMaanantai 15.02.2010 22:39

meatloafMaanantai 15.02.2010 02:30

lustra- scotty doesn´t know :DMaanantai 15.02.2010 01:29









"i can´t believe he´s so trusting, while i´m behind you thrusting " xDDDDDD

haha...simpsons liedetector :DTorstai 11.02.2010 22:27