IRC-Galleria

lite väsynyt =)Maanantai 11.01.2010 22:43

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.
____________________

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman tyhmyyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin. <
OISKO? ;)
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allergien yli kuudelle asialle.

OMISTAN
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

voi sitä pientä ;)Perjantai 08.01.2010 00:00

Juha sanoo:
Hyeena ja nyt mulkku!

reetta sanoo:
=) senhän sä mun tietääkseni omistat
ainaki ku viimeks tarkistin

Juha sanoo:
Sähä niit tarkastuksii teet useesti ;)

reetta sanoo:
can't get my hands off of you ^^

Juha sanoo:
it*
; )

reetta sanoo:
.. vaikka niin ; DD

no yhyy oli pakko ::)Torstai 07.01.2010 23:42

Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan = "Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua tai haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"
Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla = "Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"
Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.

Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut
Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopioi tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

plöplöplöKeskiviikko 06.01.2010 22:04

Jos et tee tätä vuosi 2010 menee päin persettä !
____________________

ONKO:
☺ Onko sinulla mp3? - joo
☺ Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - kohta

VIIMEISIMMÄT:
☺ Viimeisin automatka - tallilt himaa
☺ Viimeisin itku - toissapäivänä?
☺ Viimeisin nähty elokuva - 28 viikkoa myöhemmin
☺ Viimeisin soitettu biisi - adam lambert - for your entertainment

MUUTA:
☺ Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - juu ._.
☺ Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - no esim "oot parasta mun elämässä" .. ♥
☺ Rakastatko ketään tällä hetkellä? - juha, inna, muut mussukat, perhe ja wanttu =)
☺ Rakastaako sinua kukaan? - toivottavasti edellämainitut ;)
☺ Kenelle annoit viimeksi suukon? - no juhalle
☺ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - en
☺ Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? - tiedän ettei ole :D
☺ Minkä väriset hiukset sinulla on? - vaaleenvaaleen ruskeet
☺ Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - joo
ja nyt se koitti. juha alko wowittaa taas.

2010 kesänä aion:Maanantai 04.01.2010 22:15

Uida (x)
Syödä (x)
Olla kavereittenkaa (x)
Juoda KALJAA (x)
Bilettää (x)
Rakastua/ihastua ( )
Hankkia vihollisen (x)
Tutustua uusiin ihmisiin (x)
Tulla kotiin yöllä poliisin kyydissä ( )
Mennä leirille ( )
Telttailla (?)
Matkustaa (x)
Tehdä tästä kesästä paremman kuin edellisestä (tuskinpa pystyn)


Lisää tämä merkintä blogiisi tai tuleva kesäsi on pilalla

kultsi vastaili =)Sunnuntai 03.01.2010 02:07

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Mitä mieltä olet luonteestani?
11. Mikä yhdistää meitä?/mikä on meidän juttu?
12. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
13. Luotatko minuun?
14. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
15. Mitä haluaisit sanoa minulle?
16. Mikä on paras yhteinen muistomme?
______________________________________

1. Söpö ; ))
2. Kaikki kiiltävä!
3. Lady Paska - Bad Romance ^^
4. Lipeäkala
5. Öö kerro sä se : )
6. Silmät ja hymy
7. Äkkipikasuus : D
8. Hyvin, Voithan uida pois, Leijonaiseni
9. ?
10. Sopivan vaikea
11. Suhde juttu mikä lie ainutlaatunen ja sillee ^^
12. Ei mistään suuremmasta Reetta suuttuu tasasesti kaikesta : >>
13. Kyhyllä
14. Pan..nukakkuja ja kaikkea muuta mukavaa x)
15. Oot ihana! <33 : )
16. Teneriffa : ) <3

no heppatyttö =DLauantai 02.01.2010 21:10

ÄIDIN TYTTÖ
( ) ensimmäinen sanani oli äiti
(x) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
( ) olen äitini näköinen
( ) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
( ) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
( ) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) en pärjäisi ilman äitiäni
(x) minulla on maailman paras äiti
(x) äiti on kivempi kuin isä
( ) olen sanonut viimeisen kuukauden aikana rakastavani äitiä
Total: 4

ISIN TYTTÖ
( ) ensimmäinen sanani oli isä
( ) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
( ) isälläni on hyvä maku
( ) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
(x) pappa betalar
( ) isäni on komea
( ) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
(x) en häpeä isääni
Total: 2

PAHA TYTTÖ
(x) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
( ) varastan
( ) minulla on rikosrekisteri
( ) voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
(x) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
(/) pidän itseäni pahana
Total: 2½

KOULUTYTTÖ
( ) teen aina läksyni
( ) koulussa on ihanaa
( ) tykkään opiskella
( ) pidän koulutavaroistani huolta
(/) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(/) olen hyvä koulussa
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua
Total: 1

FAME -TYTTÖ
( ) kaikki tuntevat minut
(/) ja minä tunnen kaikki
( ) olen suosittu
(/) muut kehuvat minua
(x) olen ollut tv:ssä
(x) olen ollut lehdessä
( ) isona minusta tulee julkkis
(/) rakastan esilläolemista
(/) minusta pidetään
( ) olen fame
Total: 4

HEPPATYTTÖ
( ) minulla on oma hevonen
(x) osaan hoitaa hevosia
(x) harrastan ratsastusta
(x) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
(x) rakastan hevosia
(x) hevoset eivät haise
(/) katson raveja
( ) haluan hevoshoitajaksi
(/) tunnen lähes kaikki hevosrodut
Total: 6

TAVISTYTTÖ
(/) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
(/) en tahdo erityisemmin erottua muista
(x) kuulun yleensä enemmistöön
(/) pidän itseäni suht. normaalina
( ) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta
Total: 3½

POIKATYTTÖ
( ) suurin osa kavereistani on poikia
(/) rakastan autoja
( ) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
( ) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
(/) viihdyn poikien vaatteissa
(x) minulla on mopo
( ) pidän oluesta
(x) harrastan jotain miesvoittoista lajia
Total: 3

BARBITYTTÖ
( ) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
(x) minulla on vaaleahkot hiukset
(/) -ja siniset silmät
(x) minulla on oma ken
( ) olen kaunis
(x) ..ja hieman tyhmäkin
( ) olen missi
(x) rakastan romantiikkaa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen
Total: 4½

DIIVATYTTÖ
( ) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
(x) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
( ) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(/) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä
Total: 1½

ONNELLISTA UUTTAVUOTTAPerjantai 01.01.2010 17:40

oli hauskaa =) tosin pirjoomisekshan se meni joidenkin osalta x) kuka maksaa juhan mutsin auton pesulamaksun? ;D

ps. 4 kuukautta <3 en osaa olla yksin kun sain sut