IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mä kävin eilenä tokmannilla ja ostin sen violetin repun maksoi sittekin 30 euroa eikä 24 euroa katsoin väärin sen hinnan tarkistin mun rahatilanteen niin ihan hyvin pystyin ostamaan sen nyt mulla on töihin uusi reppu siinä on jopa vesipullolle oma tasku. En ole vielä saanut siitä tietoa monta tuntia teen töitä sitten päivän aikana no saan sen tiedon jossain vaiheessa työt alkavat viikon päästä tiistaina ja käyn alkuun kerran viikossa katson miltä tuntuu ja sitten elokuussa lisään toisen työpäivän. Onneksi heinäkuu on lomaa niin siinä saa sitten levätä ja kerätä voimia ennen kun työt sitten alkaa elokuussa. Olo ja fiilis on ollut todella hyvä sen jälkeen kun sain tiedon siitä että pääsee töihin ei ole yhtään ahdistanut tai masentanut ja se on vaan hyvä asia että tuo tieto vaikutti silleen että nyt olen ihan innoissani ja haluaisin heti aloittaa jo työt. Tänään on jonkin verran ohjelmaa olen menossa aamulla kauppaan sähköpotkulaudalla, teen ruoaksi tänään tonnikalakastiketta ja riisiä huomenna ajattelin tehdä jauhelihakeiton ai niin ja pitää muistaa ostaa jogurttia aamupalaksi olen nyt sitä alkanut syömään aamuisin puuron kanssa. Tänään on viimeiset sählypelit ja ensi viikolla aletaan pelaamaan jalkapalloa tykkään pelata koska olen siinäkin aika hyvä kehittynyt koko ajan siinä pelannut jo vuosia jalkapalloa samoin kuin sählyä. Saa nähdä millaiset joukkueet ja pelit on tänään hyvällä fiiliksellä pelaamaan ei edes haittaa jos häviää pääasia että pääsee pelaamaan ja juoksemaan kentällä. Nyt otan aamulääkkeet, tiskaan ja alan kuunnella musaa tästä tää päivä alkaa tulee varmasti hyvä päivä onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.