IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

DamnMaanantai 30.11.2009 16:13

Tajusin just että Joukaelunterin eka luukku on vielä kesken, siis nettikoodin osalta. Lisäksi pitäisi syödä ja lähteä liikuskelemaan koska en ole sitä tehnyt kahteen viikkoon ja on ihan oikeasti jo korkea aika. Mutta jos nyt teen sivun ja viivästän lähtöä, joudun liikuskelemaan tyhmään aikaan jolloin telkkarista ei tule mitään. Mikäli taas menen, on mahdollista että olen niin väsynyt sen jälkeen että CSS:n rakentamisessa ei ole ajatukset mukana ja teen tyhmiä virheitä.

Vaikeaa, on vaikeaa.

Lisäksi näin unta että meille oli tunkemassa joku yleisesti suosittu tyyppi ja olisin kovasti halunnut että se olis kanssa mun kaveri mutta se olikin sitten vaan itsekäs idiootti (vaikkakin vahingossa kun kaikki oli aina myötäillyt sen tahtoa niin ei se osannut ottaa muita huomioon) ja sitten toivotin sille aurevoirit. Se lähti lähibaariin jonka nimi oli DDR ja sinne oli 30 ikäraja.

Mulle on muuten aina suosittujen tyyppien kanssa käyny tollee, oon kattonu et tahtosin olla kovasti sun kaveri mut mulla on laatuvaatimuksia ja sit en oo koskaan ollu. :( Surullista.

Niin ja mun irkki ei toimi, most perseestä. Mitä mä nyt teen, mesettelen? So not.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.