IRC-Galleria

Edellinen vuosi 2015 oli tapahtumien täytteinen sillä sain jälleen tutustua uusiin ihmisiin. Myös ne tärkeimmät ihmiset on vuosien saatossa tullut tärkeimmiksi. Kiitokset myös Vanhapellon Aleksille, joka on minua opettanut kuvaamisen saloihin. Vuosi 2015 sisälsi hyvin paljon kuvaamiseen liittyviä asioita kuten keikat sekä kaluston uusiminen. Nyt minulla on vahvat kiinteät objektiivit, joilla saa hyviä kuvia. Ensi vuoden rakettikuvat ovat vielä onnistuneempia.

Sain suoritettua vihdoin AMK-pohjaisen tutkinnon, joka on minulla ollut haaveena aina sekä pääsin tietokoneiden ja niihin liittyvien asioiden kanssa työskentelemään. Kiitokset mahtavalle opparin tarkastajalle myös, jota ilman en olisi saanut tutkintoani tehtyä.

Rakettienloisto 2016


Reissattua tuli myös 2015, sillä tein lukuisia matkoja Venäjänmaalle, jossa minulla on puolisukulaisia. Matkat olivat mukavia ja näiden matkojen lisäksi liikuin ympäri Suomea. Eniten Tampereen seudulla, jossa minulle on hyviä ystäviä ja kavereita. Sinkkuudesta tulee kohta täyteen 2 vuotta ja se elämänvalittu löytyy vielä vierelle. En jaksa asiasta ottaa rehellisesti sanottuna murhetta. Mahdollisuuksia annan tasapuolisesti kaikille pyrkijöille ja itsekin teen asioiden eteen töitä jos ne vaikuttavat omasta mielestä järkeviltä sekä tarkoitetuilta. Toivon kaikille hyvää tulevaa vuotta ja toivottavasti elämänne on mahdollisimman kivutonta sekä murheetonta.

Markus kuittaa kiittää ja kumartaa ja toivottaa näkemiin tältä erää :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.