IRC-Galleria

huomenna loppurutistus...

ranteiden, sormien, niskan ja hartioiden murhaaminen edistyy mainiosti.



VOISKO TÄÄ TARINA JOSKUS LOPPUA KIITOS.

kyl tää tästä viel...

niin no, 28k rikki...

ja pitäis silti vielä koulua tehdä.

BEIBE, PYSTYN TÄSSÄ KUUSSA SEKÄ SAAMAAN VAATETUSOMPELIJAN PAPERIT ETTÄ VOITTAMAAN NANON.

koska hei, mun tekstiin pätkähti just söpö djinni-tyttö.

Tarinasta 2/3 valmis!

Hulluja ideoita tulee niin tekstiinkin kuin muutenkin. Näin 12. päivä marraskuuta on hyvä päättää lähteä mukaan nanoon. :D Sanoja 13,489, joista suurin osa tuli kirjoitettua viime yönä.

Idea ihmisten ja haltioiden välisestä sodasta tuli joskus vuoden -11 tai -12 nanoa suunnitellessa, mutta koskaan sitä en jostain tuntemattomasta syystä aloittanut. Nyt sillä sitten voitetaan nano! Semmoset seittemäntonnia, kun saisin tänä yönä aikaiseksi niin olisin kirinyt tavoitteen kiinni. Ei paha.







Ei muuten väsytä yhtään tai sit oon vaan yliväsynyt!

Niin ja tietämättömille lainaus Wikipediasta: "National Novel Writing Month (NaNoWriMo tai joskus vain NaNo) eli kansallinen romaaninkirjoituskuukausi on vuosittainen marraskuun ajan kestävä kirjoitusprojekti, jossa tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanan mittainen romaani kuukauden aikana. Nimestään huolimatta NaNoWriMo on laajentunut kansainväliseksi ja mukana on ollut monia osallistujia Suomestakin."

KAKSIKYMMENTÄVIISITUHATTA SANAAAAA

”En mä tiedä. Ei sulla sattuisi olemaan keltaista lehtiötä”, mä kysyn, ja Otso on ihan ymmällään.
”Keltaista lehtiötä?”
”Johon mä voisin kerätä pros and cons, niin kuin – tai ei mitään, unohda. Jooko?”
”Okei, jos sä niin haluat.”
”Ootko sä aina noin… myönnytkö sä kaikkeen noin helposti aina? Koska jos joo, niin sitten mun vastaus on ihan ehdoton kyllä, jmä en jaksa tapella ihmisten kanssa.”
”Mä lupaan sulle, etten myönny kovvin helposti oikeastaan yhtään mihinkään.”
”No on sekin ihan hyvä.”
”Mä en halua, että sä myönnyt jos sä et oo siitä ihan varma. Sitä ei noin vain muuteta.”
”Onko tää joku ammatinvalintakysymys? Niin kuin ysiluokalla, kun piti mennä puhumaan opon kanssa siitä, mtä aikoo tulevaisuudellaan tehdä? Koska jos on, niin mä ilmoitan nyt saman tien että menin lukioon, että saisin kolme vuotta lisää miettimäaikaa. Mä en kauheasti arvosta sitä, että viisitoistavuotiaana sun pitäisi tehdä koko elämästäsi tärkeitä päätöksiä, koska musta tuntuu että mä olen edelleen liian nuori. Sitä paitsi, nykyisinhän se on kovin perseestä vaihtaa alaakaan kesken kaiken, jos yhtäkkiä oma ala ei nappaakaan.”
”Helena, hengitä välillä.”
”Mä hengitän koko ajan”, mä sanon ja puuskutan muutaman kerran ihan vian näyttääkseni, että kyllä, mä hengitän oikein paljon, koko ajan, kiitos vain.
”Joo, niin hengität, mutta jos vetäisit kans lauseiden välissä henkeä. Koska hei, tää… on ehkä sellainen juttu. Että koko loppuelämä määräytyy sen mukaan. Mä tähtään siihen, että mullakin olisi vielä joskus joku järkevä tulevaisuudensuunnitelma, ja että mulla olisi vielä joskus mahdollisuus normaaliin tulevaisuuteen –”
”Tarkoittaen?”
”Sitä, että mä aion tehdä kaikkeni sen eteen, että voin lopettaa tämän. Mä menen sanomaan Luciferille päin naamaa että haista vittu, jos se asioihin vaikuttaa ja jos se mua mun missiossa jotenkin auttaa.”

Otso, sä sanoit jo Luciferille "haista vittu", ja auttoiko se sua? :)

HELVETISTÄ ITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄN

jee lisää tekstii

jee vois kirjoittaa tänään paljon lisää

jee musta tuntuu etten ehkä pidäkään tästä tekstistä

jee ehkä itken kilometridialogien vuoksi

”Voi hitto, anteeksi”, mä sanon, ”mut hei, eiks äiti opettanut että hienoja naisia ei saa kutittaa, ainakaan jos ne makaa sängyssä vieraiden miesten hotellihuoneissa?”
”Vähän paremmin olisit silti saanut tähdätä”, se mutisee yhteen purtujen hampaidensa välistä. ”Kiitti. Tota mä kaipasinkin sen jälkeen, kun mä vaan… pelastin sun hengen, ja sitä rataa.”
”Mä en totta puhuakseni tiedä, pelastitko sä mun henkeni”, mä huomautan. ”Mä muistelisin, että sä kieltäydyit kertomasta mitään.”
”No itse asiassa en kieltäytynyt”, se sanoo, ”mä kieltäydyin kertomasta niitä ajaessani. Nyt mä en aja, ja mä ehkä voisin selittää koko tilanteen nyt.”
”No selitä”, mä ilmoitan ja ristin jalkani, nojaan käsiini. ”Mä odotan.”
”Siinähän odotat”, se mutisee, ”mun kivekset on sitä mieltä että mun ei pitäisi kertoa sulle yhtään saatana mitään.”
”Voin mä soittaa poliisillekin”, mä hymyilen iloisesti, ”ne varmasti tulee tänne, kun mä kerron että sä ilmoitit että mä kuolen jos en tule nyt sun autoon.”
”Itse asiassa en sanonut –”
”Ai jaa? No, ihan sellaisen kuvan mä sain siitä”, mä sanon ja hymyilen, levähdän selälleni makaamaan. ”Joten alapa kertoa. Kerro kiveksille terveisiä, että mä teen mielelläni saman uudestaan joka kerta, kun sä yrität kutittaa mua.”